Oulun

keskustaa aletaan vihdoin remppaamaan kymmenillä miljoonilla. vanhukset sullotaan vanhainkoteihin kuin kanat häkkeihin. tätäkö sinä haluat? Onhan ihana kävellä keskustan loisteessa, siinähän tuntee itsensä jopa rikkaaksi, peräkyläläinenkin, aina onkamoa myöten!
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä ruikuttamisen ja kaiken vastaisuus "ihan vaan varalta" -menttaliteetti on aivan omissa kosmoksissa muutamien kirjoittelijoiden osalta. Tämäkin viesti Oulun keskustan remppaamisesta vanhusten kustannuksella - mihin tietoon tämä perustuu, että juuri hoivarahat pistetään nupukiveen? Miksi tehdä tällainen vastakkainasettelu? Mikä on kirjoittajan "maali"? Vastuutonta ajattelemattomuutta levittää edes tollaista semitietoa - ajatella jos vaikka täällä peräkylällä joku vielä uskoisikin asian. Tekstistä tihkuu ja pursuaa katkeraa pahoinvointia sekä alemmuuden tuntua.

Haukipudas palstan Oulu-vastaisuus kaikissa mahdollisissa asioissa alkaa etoa pikkuhiljaa. Osa puttaalaisista kokee ilmeisesti olevansa oululaisia huonompia, ku pittää räksyttää kaupunkilaisia mennen tullen palatessa (joita mekin kohta olemme). Oottako ajatelleet, että kuntaliitoksen myötä meidän yhteisiä asioita on myös. esim Oulunsalon asiat. Riittääkö teillä mielikuvitus siihen, että pitäisi ajatella omaa pihaa pitemmälle - ja vielä hyvällä?

Mitäs jos vaikka liitosvastaiset nuolisivat haavansa ilman, että polttavat sillat perässään (politiikan kentällä) ja harkinnan jälkeen suuntaisivat energiansa yhteiseen hyvään ja tulevaisuuden rakentamiseen näillä eväillä, jotka nyt näyttää olevan faktaa - rakentavaa ja kehittävää oppositiota tarvitaan aina. Harvassa on ne todelliset kehittäjät, jotka pystyvät rakentamaan ilman hajottamista.

Itse asun Haukiputaan ultraperifeerisellä alueella - eikä minua huolestuta palveluiden saatavuus. Ei niitä ole nytkään. Mutta olemassa olevan palvelurakenteen säilyttäminen suurinpiirtein ja sen kehittäminen kiinnostaa kovasti - ja varsinkin se, kuka kehittää? Liitospäätös on vasta päätös liitoksesta. Mitään toimintamallia ei ole vielä minkään asian osalta vielä tehty lopullisesti? Nyt vasta työt alkaakin liitoksen osalta - ja sinne (liitoshallitukseen ja valtuustoon) tarvitaan taitavia asiantuntijoita Haukiputaaltakin. Turhan ruikuttajat ja kampittajat vois jäädä pois ihan omasta eestään (kansanedustajamme voisi vaikka karistella ne tuhkat päältään ja miettiä vielä kertaalleen olisiko sittenkin mahdollista olla meidän uusoululaisten asioista kiinnostunut ja kehittää aluetta asukkaiden hyväksi - mikäli ei kiinnosta, niin fine. Silloin ymmärrä jäädä pois). Kriittistä ääntä tarvitaan myös mukaan, mutta kenestä on kriittiseksi kehittäjäksi eikä pelkästään selkään puukottajaksi?

Äänestä
  • kuulin noin 15.30. oikein oululaista vanhainkodin hekilöstöön kuuluvaa ihan haastattelivat. kauhealta kuulosti. ja samantien ohjelmassa uusi aihe, vihdoin keskustaa aletaan ehostamaan jne, jne.......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seulavuotaa kirjoitti:

keskustaa aletaan vihdoin remppaamaan kymmenillä miljoonilla. vanhukset sullotaan vanhainkoteihin kuin kanat häkkeihin. tätäkö sinä haluat? Onhan ihana kävellä keskustan loisteessa, siinähän tuntee itsensä jopa rikkaaksi, peräkyläläinenkin, aina onkamoa myöten!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu