raskasta, jos sen joutuu kantamaan yksin.
Rakkaus
on..
19425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kantaa sen yksin ,etkö voi jakaa sitä hänen kanssaan?
En mä haluakaan kantaa sitä yksin. Hän ei vaan halua jakaa sitä mun kanssani, joten muuta vaihtoehtoa ei jää. Enkä oikein tunnetta, jonka hän on saanut aikaan minussa, pysty jakamaan kenenkään toisen kanssa. Tunteiden kohde olisi silloin väärä.
minä olen juuri samassa tilanteessa,haluaisin nähdä hänet ,jutella ,olla lähelleä,mutta hän välttelee mua.
mistä muka tiedät välttelyn?
Mustakin tuntuu, että hän välttelis mua. Ei oo yhtään kivaa. Ja kun oon yrittäny jutella hänen kanssaan niin hän ei suostu puhuun tai sanoo vaan tyyliin "ihan sama mulle" tai kerran kun puhuttiin ja puhuin sille miltä musta tuntuu, niin hän oli vaan hiljaa. Ei voinu mitenkään kommentoida. Ois helpompaa päästää irtikin ja tajuta ettei häntä kiinnosta, jos puhuis jotain edes. Kun se ei oo mulle ihan sama tosta noin vaan heittää näitä tunteita johonkin.
Kai mun pitäis vaan unohtaa hänet. Sekin vielä, kun tapasin vappuna yhden toisen tosi mukavan miehen, niin järki sanoo, että tutustu vaan johonkuhun uuteen, mutta sydän ei anna sitten kuitenkaan tehä sitä. Puristaa rinnassa ja kurkussa välillä tosi pahasti tää asia. Kumpa pääsis vaan pois tästä tilanteesta jotenkin.
Puhu hänelle oikeati, ei palstojen välityksellä.
Oon puhunukin hänelle just oikeessa elämässä, mutta vähän vaikeeta se on puhua hänelle, jos ei hän suostu kuunteleen mua tai jos kuuntelee niin ei vastaa siihen mitään. Hän ei edes käy täällä ja minkä hemmetin takia mä täällä hänelle puhuisin, jos haluan saada selvyyksiä asioihin.
Eikös se rakkaus muutu värittömäksi kahdessa vuodessa jos saa arjen jakkaa kanssa rakkaan?
Rakkaus on suurta huijausta, petosta,
Muuttuu tai ei muutu. Voi olla välillä väritöntä ja välillä värillistä. Riippuu ihan siitä varmaan miten haluaa suhdetta ylläpitää ja hoitaa sen rakkaansa kanssa. Mua ei ainakaan värikkäiden lomien jälkeen haittais vähän värittömät arkipäivät. Sitäpaitsi arki on ihanaa ja itse pidän ainakin pysyvyydestä ja rutiineista. Arjen ei siis tarvitsisi olla mitenkään erikoisen ihmeellistä. Mulle riittäisi, että saisin jakaa sen hänen kanssaan.
Tällasta haluaisin minäkin :)
raskasta ja sen vuoksi en aio enää ikinä rakastua uudelleen :). Pistän laput silmille loppuelämän ajaksi ja olen jo rakentanut vahvan muurin itseni ympärille. Eipä silti, kaikki mun ihastukset olivatkin ykspuolisia ja harvoin vastapuoli edes tajus ett mun kaltanen mitättömyys saattoi kiinnostua hänestä. Olkaat miehet rauhassa, vaikka saatan vilkaista, niin en aio teidän perässä juosta ;). Vilkaisu peiliin, niin totuus tulee mieleen eli ruma ei kelpaa.
Mä en haluais sulkeutua tän takia. Se mua just pelottaakin tässä vähän, että muutun sydämettömäks ja suojaan itteni paksulla muurilla. En halua sitä. Muutun ihan värittömäks, enkä pysty nauraan aidosti. Mä en halua enää sitä.
halunnut muuttua tälläseks, mutt kokemukset tekivät musta kovemman. Liian paljon tuli paskaa tietyssä asiassa ja paikassa niskaan. Joku raja ylittyi, enää en usko minkään hyvän tulevan omalle kohdalle. Kiitti vaan opetuksen antajille muutaman vuoden takaa. Varmaan tuli hyvä mieli kun yks onneton pistettiin maahan. Toivottavasti joku tekis saman myös heillekin. Pistetään "hyvä" kiertämään ;) eli ole vittumainen mulle niin mä olen sulle jne...
Niin toi on kyllä kurjaa, mutta ethän käyttäydy vittumaisesti niitä kohtaan, jotka sinulle ei mitään pahaa ole tehnyt. Ja onkohan se nyt kuitenkaan ihan aikuismaista ja viisasta laskeutua niiden ilkeilijöiden tasolle? Ei musta ainakaan. Mutta semmoset ihmiset, jotka on ollu mulle ilkeitä niin jätän huomioimatta ihan täysin.
Joo ja kaikenlaista paskaa on täälläkin saanu kuulla ja kokea. Mua on haukuttu koko mun lapsuus ja nyt oon vasta päässyt sinuiks itteni kanssa. Muistan kun koulussa jätetiin kerran kaveriporukan ulkopuolelle ja siihen tekoon en oo vielä tänäkään päivänä saanu mitään järkevää syytä, että miks ne niin teki. Siitä jäi ihan "kiva" jälki mieleen. En pysty luottaan ihmisiin niinkun ennen pystyin. Kiitos siitä niille.
omat kurjuuteni kantanut
kiukuttele jollekin toiselle välillä
jälki mieleen
eristetään silloin kun eniten tarvitsee tukea
mut ajattele asia niin et vielä voi ehkä vaikuttaa
ei voi enää poistaa tehtyä jälkeä mut lieventää sitä
luulis jo sun ymmärtäneen jotakin
kuten et mitä enemmän suojelet itseltäsi
sen enemmän vaan pahennat asioita
sillä meidän elämät on kietoutuneet yhteen
Oonhan mä nyt jotain ymmärtäny ja oppinu kaikenlaista. Enkä mä mikään ummikko ja eristäytyny yhteiskunnasta ole. Ihan tavallinen nainen. Ja kyllä mä nyt ihmisiin luotan siinä määrin mitä tarvitsee luottaa. Ystävystyminen uusiin ihmisiin tosin vie kyllä oman aikansa, mutta eihän ystävystyminen koskaan hetkessä tapahdukaan.
Tämä ap on näillä sivuilla, kuin yleinen nainen. Ottakaa jo joku se, ei varmaan maksa mitään!