Hevosilla vaeltamaan!

Hydronym

Hei!
Olisikohan täällä 19 vuotiaalle heteronaiselle fiksua vaellusseuraa mielellään varsinais-suomesta tai läheltä? Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä, vaatimuksina on vain aito ja syvällinen rakkaus luontoon sekä hevosiin, joita myös kaikella sydämelläsi kunnioitat. Osaat ehdottomasti nauttia auringon lisäksi myös pilvisestä tai sateisesta säästä, itse rakastan sadetta ja sateen raikastaman metsän tuoksua. Olet yleisilmeeltäsi iloinen niinkuin minä ja eläinrakas. Varsinkin lemmikkilintuni ovat minulle kaikki kaikessa. Rakkaus hevosiin on pysynyt vahvana ennallaan vaikka en ole ratsastanut enään vuosiin. Taitoni ovat kuitenkin ruostuneet joten sinunkaan ei tarvitse omata kovin heppoisia ratsastustaitoja, vain palavan halun ratsastaa ja kohdata luonto sellaisena kuin se on, nauttien ja jutustellen!

Tavoitteena olisi joko päivänmittainen tai viikonlopun kestävä reissu. Voimme joko osallistua ryhmään tai jopa vuokrata hevoset, ottaen kuitenkin huomioon ainakin oman tarpeeni saada "muistutusluontoista" opetusta ruostuneisiin ratsastustaitoihini, eli voimmehan osallistua myös parille ratsastustunnille.
Paikkoja olen jo kirjannut ylös, niitä löytyy mm. piikkiöstä, paimiosta, eurasta.. Myös kauemmas voimme hyvin lähteä, se ei ole siitä kiinni, kunhan saadaan aikaiseksi kertaluontoinen elämys tai halutessamme jatkuva ratsastus/(-)vaelluskaveruus. :)

Vastaukset otan vastaan osoitteeseen [email protected]

1

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • töltillä menoks

      tölttäämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2793
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      270
      2433
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1162
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1120
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      992
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      886
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      867
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      864
    Aihe