Etäisänä olo mahdottomuus?

Olen nyt 20 vuotias noin puoli vuotiaan pojan isä. Tämä ensimmäinen puoli vuotta on tuntunut ajoittain varsinaiselta tuskien tapaleelta, että miten suhtautua lapseen. Tällä hetkellä lapsen äiti asuu samalla paikka kunnalla kuin minä, mut jonkun ajan päästä on muuttamassa 300 km päähän. Tämä on tuonut lisää harmaita hiuksia, että kuinka isänä olo oikein tulee edes onnistumaan, kun ei ole paikkaa missä asuisi kun näkee poikaa. Lisäksi rupean syksyllä opiskelemaan niin tulot ovat hyvin pienet. Haluaisin kuitenkin poikaa tavata säännöllisesti ja mahdollisimman usein, mutta tähän tilanteeseen nähden se taittaa olla mahdottomuus :/

Olen miettinyt, että pitäisikö asian sitten vain olla, kun terveys tulee reistailemaan tulevaisuudessa tästä ihan varmasti mm. alkoholin kanssa. Ihminen, jota rakastaa on hyvin kova paikka menettää lähes kokonaan elämästään. Joten jos vain kuivattaisi tunteet niin paranisiko olo siitä, mutta se ei tunnu vain oikealta. Rakastan kuitenkin poikaani paljon. Nyt kun vielä hoidan poikaani monesti viikottain niin siitä on kadonnut se hehku mitä isänä kuuluisi olla. En monesti enää nykyään oikein edes kiinnostu pojan hoidosta, kun tiedän, että tulevaisuudessa tulen menettämään lähes kokonaan hänet elämästäni. Tästä syytän monesti itseäni. Yritän kai sillö suojella itseäni tai jotain.

SIlloin kun poika syntyi elämä tuntui yhdeltä kaaokselta. Olin vielä silloin armeijassa ja join aika paljon. Silti kuitenkin aina olen tietänyt, että haluaisin pojalle olla isä. Lapsemme oli yllätys, joten muutenkin rakaus aika oli kova pala, mutta ajan kypsyessä isyyteen kasvoi ja nykyään en kadu, että mulla on lapsi. Soimaan kuitenkin itseäni, kun en pysty suhteeseen edes lapsen takia. En tiedä miksi olen tullut silloin niin onnettomaksi ja juominen lisääntyi aina. Tämä tietysti johti pettämisiin ja moniin muihin huorin tekoihin. En ole ollut järjin ylpeä tekemisistäni, muuta kuin pojan kautta, että jotain hyvääkin on tullut tehtyä.
Kysyn itseltäni monesti miksi en osaa seurustella? Tunnen silloin suurta ahdistusta tuntui kuin olisin kahleissa. Isänä olo on kuitenkin ollut itselleni selvä, mutta nämä kaksi taitavat kuulua niin yhteen, että sekään ei onnistu ainakaan tässä tapauksessa.

En vihaa lapsen äitiä arvostan häntä ihmisenä ja parempaa äitiä tuskin olisin löytänyt lapselleni, mutta olen katkera, että miksi minulle isänä oloa suvaita.

Olen katsellut jotain asunto vainuja, hotellihuoneiden hintoja jne. Mutta kaikki tuntuvat olevan vain estäänä sille, että isänä oleminen fyysisesti on mahdottomuus :(

Olen niin väsynyt tähän, että pitäisikö vain lyödä hanskat tiskiin :(