17 vuotias Ystäväni käytti LSD:tä (ehkä vähän liikaa tai jotain en tiedä yksityiskohtia) ja oli viikon psykoosissa jonka jälkeen hän oli 2 viikkoa sairaalassa jonka jälkeen hän pääsi pois mutta hän ei ole enään entisensä. Koulu meni huonosti ja lopulta lopetti sen kokonaan. Ei edes lääkerit saanut häntä ennalleen. Hänet on todettu ''terveeksi'' mutta eihän ne lääkerit häntä ole tuntenyt 10V :( Jotain päässä vinksahti ja pahasti se ajattelee paljon hitaammin kuin ennen ja on aina kaikessa jäljessä. Hän tietää itsekkin ettei ole terve mutta mitään ei ole asialle tehtävissä. En ole itse tällaisesta tapauksesta kuullut mutta sitä vasta sitten tajuaa kuin läheisille tai itsellensä tapahtuu? Yksi kerta voi olla virhe. Olen itse ollut hitusen sekakäyttäjä alkoholia kannabista lsd:tä jne. ja kaikki on mennyt hyvin tähänasti. Mutta ei se ole sen väärtti riskeerata oma terveys ja järki. Lopetin itse huumeitten käytön menetettyä parhaan ystäväni. Alkoholia vielä käytän mutta kohtuullisesti. Että varokaa vaan ettei käy samallain. Elämä saattaa muuttua hetkessä. Toki käyttäkää LSD:tä tai ihan miten vaan mutta tiedä että riski on olemassa. Tämä ei ollut hänen ensimmäinen kerta mutta yhtäkkiä kaikki muuttui.
miettikää tätä ensi kerralla kuin käytätte LSD:tä
Kimppan
21427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
psykedeelien vastuullisesta käytöstä!!!
-Ei psykedeelejä alaikäisenä (paras olisi jos ei edes alle 25-vuotiaana)
-Ei liian usein, PALAUTUMISAIKA! (max. kerran / kk, mieluiten esim. 1-3 kertaa vuodessa)
-Ei liian suuria määriä (kyllä se 1 sokeripala riittää ihan hyvin, ei niitä tarvii 10 vetästä kerralla)
*tai ainakin aloitetaan pienillä määrillä
-Set & setting kuntoon
-Jos ei tule uni seuraavia öinä, niin sitten vaikka unilääkkeiden avulla!!!
-Päihteistä kannattaa pysyä vähän aikaa erossa tripin jälkeen
Mullakin lähti yksi kaveri mielisairaalaan uutena vuotena. Ikää 18v, nappas 6 palaa happoa eikä nukkunut pariin seuraavaan päivään... Ei ollut palautunut edes edellisestä tripistänsä kunnolla.
Tiedän muitakin jotka ovat menneet psykoosiin vastuuntunnottomasta käytöstä! Esim. isoja annoksia usein, lisäksi sekakäyttöä muiden päihteiden kanssa (ja esimerkiks päivittäinen kannabiksen käyttö joka jatkuu tripin jälkeen voi mahdollisesti lisätä riskiä psykoosiin), ei tarvittavaa palautumisaikaa ennen edellistä trippiä (yleensä vähintään 1kk), ahdistava ympäristö & ahdistavat ihmiset -> ahdistavat ajatukset (->psykoosit/paniikkihäiriöt), unettomuus (aivot eivät saa jäsenneltyä tripin aikana tajuttuja asioita ja pää menee sekaisin) jne...
Mut siis ihan näin tiedoksi, että psykedeelejä voi käyttää melko vastuuntuntoisestikin. Esimerkiksi 1-3 kertaa vuodessa, varaa yhdelle tripille vaikka muutaman päivän (päivä valmistautumiseen, päivä trippiin ja päivä tripistä toipumiseen), ottaa rauhallisessa, tutussa, turvallisessa ja mukavassa ympäristössä, luotettavien ihmisten kanssa ja virkeässä mielentilassa eikä esim. valvottujen vuorokausien jälkeen, pitää huolen siitä että saa nukuttua tripin loputtua... riskit mielenterveysongelmiin laskee heti.
Psykedeelejä ei kannata ottaa mikäli on
-ollut paljon stressiä lähiaikoina
-tapahtunut lähiaikoina jotakin ikävää, josta on voinut jäädä traumoja(eronnut parisuhteesta, menettänyt läheisensä jne)
-tuntenut itsensä alakuloiseksi/masentuneeksi lähiaikoina
-ollut psykoosissa/kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista aiemmin
Järki mukana.