Muslimiterroristi

tiirismaa

Faisal Shahzad, New Yorkin pommi-iskun yrittäjä, oli Pakistanin lentovoimien entisen korkean upseerin poika. Perhe oli varakas ja pojalla oli yliopistotutkinto Yhdysvalloissa. Hänen vaimollaan oli myös yliopistotutkinto Yhdysvalloissa. Heillä oli kaksi tytärtä. Faisal ansaitsi vuonna 2001 22650 dollaria (noin 17000 euroa). Naapurin kertoman mukaan hän oli ystävällinen, vaikka hänellä oli joitakin omituisia tapoja. Sitten jotakin meni pieleen. Faisal erosi työstään ja muutti perheineen huonompaan asuntoon. Hän kävi pommintekokurssilla Pakistanissa ja valmisti pommin kotinsa autotallissa.

Näyttää siltä, ettei FBI:llä ollut pienintäkään aavistusta Faisalin todellisista puuhista. Muslimiterroristit osaavat nykyisin naamioitua niin hyvin, että kaikki Yhdysvaltain varokeinot ovat tehottomia. Faisal oli saanut jopa Yhdysvaltain kansalaisuuden. Pystyvätkö Suomen viranomaiset parempaan suoritukseen?

4

700

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jrtjlaekjklj

      Mitä enemmän muslimeja on länsimaissa (otetaan lisää ja lisääntyvät vauhdilla), sitä enemmän "nukkuvia terroristisoluja" on odottamassa sopivaa aikaa ja tilaisuutta iskeä.

    • salasolu....

      .suomessa muslimit ovat jo poliiisipaallikkkoina , tulliwirkailijoina, ministereina, kansanedustajina, rodunjalostajina, lentajina, rajavartijoina, opettajina, oikeusministereina ,turvallisuusmiehina jne.

      • opiskelija ...

        koraanin ohjeiden mukaan!

        Jos suomalaiset olisivat viitsineet lukea raamattua aikanaan, he olisivat kuullet varoitukset!
        Mutta papitkin otavat vain rahan muttei opeta tutkimaan ja mietiskeleman sanaa
        ..

        donner ja s-o-ssu opettaa asioita joita nuoretkin ummartaa..


      • Veikkiterroristi
        opiskelija ... kirjoitti:

        koraanin ohjeiden mukaan!

        Jos suomalaiset olisivat viitsineet lukea raamattua aikanaan, he olisivat kuullet varoitukset!
        Mutta papitkin otavat vain rahan muttei opeta tutkimaan ja mietiskeleman sanaa
        ..

        donner ja s-o-ssu opettaa asioita joita nuoretkin ummartaa..

        http://bambuser.com/channel/Abdallahahah/broadcast/735684

        Juutalainen Ken Adelman alias Abdallah Al-Nafisi, yllyttää muslimeja siirtämään jihadinsa/sodat Eurooppaan.
        http://www.bayscripts.com/YouTubeAPI2/video/MJXJFXRNlPg/
        "Muslimien siirrettävä sota Eurooppaan"

        Ken pukeutuu vapaa-ajallaan arabipukuun, ja hauskuuttaa ystäviään pernaruttovitseillä.
        Why Ken Adelman is dressed like arab?

        http://www.youtube.com/watch?v=AzI_UQbSq2Y Former Reagan adviser Ken Adelman voting Dem
        http://www.youtube.com/watch?v=uBG3vMC3Z6s Islamic Radical In Kuwait Thanks USA For Freedom
        http://www.youtube.com/watch?v=AGu03FlaWq4&feature=related المصير - عبدالله النفيسي - الحلقة السادسة

        http://farm1.static.flickr.com/223/452884282_80a8498df0.jpg
        http://www.bookmark2007.com/images/ken_adelman.jpg
        http://z.hubpages.com/u/6955_f520.jpg


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1335
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1061
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      865
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      695
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      680
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      659
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      185
      631
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      550
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      538
    Aihe