Levinnyt imusolmukesyöpä

Mark 22

Tutkimukset on vielä kesken, mutta omalla kohdalla pidetään imusolmukesyöpää mahdollisena, ja jo pitkään jatkuneet päänsäryt antavat epäilyn myös sen leviämisestä aivoihin.

Jos jollain on (omakohtaista tai tutun kautta) kokemusta aivoihin levinneestä imusolmukesyövästä, niin kertokaa ihmeessä. Myös suolistoon levinneestä kuulisin. Oletteko toipuneet, millaista hoitoa olette saaneet?

5

2538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leyda

      Jos imusolmukesyöpä on levinnyt muualta aivoihin, sitä hoidetaan rankemmalla lääkekuurilla, sillä vain kova sytostaattilääkitys läpäisee veriaivoesteen. Aivoihin levinneestä imusolmukesyövästkin voi selvitä. Kun syöpä saadaan näkymättömiin, voidaan vielä antaa intensiivihoito ja autologinen kantasolusiirto.

      Oulun yliopistollisessa sairaalassa pelkästään aivoissa sijaitsevaa imusolmukesyöpää on alettu hoitaa uudella hoitomenetelmällä, BBBD-hoidolla. Sillä on saatu hyviä tuloksia aikaan.

      Hoidot ovat rankat, mutta taudista voi selvitä. Voimia!

      • Mark 22

        Kiitos vastauksesta!

        Voidaanko aivoihin antaa sädehoitoa imusolmukesyöpätapauksissa? Olen lukenut, ettei sytostaatit tahtoisi tehota kovin hyvin aivoihin, joten mahdollinen sytostaattihoitokin on varmasti todella raskas.

        Oliko sinulla aivoihin levinnyt non-hodgkinin tauti? (anteeksi uteliaisuus). Pelottaa kovasti.


      • leyda
        Mark 22 kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta!

        Voidaanko aivoihin antaa sädehoitoa imusolmukesyöpätapauksissa? Olen lukenut, ettei sytostaatit tahtoisi tehota kovin hyvin aivoihin, joten mahdollinen sytostaattihoitokin on varmasti todella raskas.

        Oliko sinulla aivoihin levinnyt non-hodgkinin tauti? (anteeksi uteliaisuus). Pelottaa kovasti.

        Aivoihin voi antaa sädehoitoa, mutta silloin pitää koko aivot sädettää ja siihen liittyy riskejä.
        Imusolmukesyöpä on sytostaateille herkkä lääke. Jos se on levinnyt aivoihin, niin lääkitys on huomattavasti rankempi kuin jos se on pelkästään muualla elimistössä, jotta edes osa lääkkeistä läpäisisi veriaivoesteen. Potilaan pitää myös kestää kova lääkitys.
        Googlettamalla aivolymfooma, BBBD-hoito löydät tietoa aivolymfooman nykyaikaisimmista hoitomenetelmistä.

        En ole sairastanut itse, mutta tunnen henkilöitä, jota taudista ovat selvinneet.


    • Mark 22

      Lisää kokemuksia?

      • ''

        varmastikin tutkimukset jo ohitse, millainen on tilanteesi nyt?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe