kannattaako

remontoida?

Meillä 70-luvun iso rivarikaksio. Teimme pari vuotta sitten pintaremonttia ennen kaksion vuokraamista (kattojen maalaus, tapetointi, keittiön kaappien ovien maalaus ja fiksaus, uusi keittiön työtaso ja jääkaappi). Asunnossa on tehty n. 10 v sitten kylpyhuoneremppa kaakelointeineen ja se edelleen siisti ja hillitty. Lattiassa siisti muovimatto.

Vuokralainen asunut nyt asunnossa pari vuotta ja sangen siististi elänyt. Olemme nyt miettineet asunnon myymistä. Kannattaako tehdä remonttia ennen myyntiä vai jättää remontointi ostajalle? Makumieltymyksiähän on erilaisia. Lähinnä keittiö kaipaisi uudistamista kokonaan ja itse jos muuttaisin, laminoisin lattiat. Keittiöremppa maksaa kuitenkin useamman tonnin ja laminointikin satasia (vaikka itse tekee).

Samassa talossa myytiin juuri vastaava asunto parissa viikossa 77 000e pyyntihinnalla. Kyseisessä asunnossa oli keittiö laitettu, mutta lattiat samalla muovilla ja minun makuuni seinien tapetit aivan karmeat. Meillä tuohon asuntoon verrattuna extrana kaksi auton sähköpaikkaa ja iso, laitettu terassi. Ajattelin, että ilman remppaa hintaa voisi olla 75 000. Mutta jos remppaisimme, hinnan pitäisi olla ainakin 80 000. Kysymys siis on, kannattaako remppaan vaivautua, koska korkeampi pyyntihinta ei välttämättä toteudu?

5

699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Kuulostaa siltä ettei maksa vaivaa. Sanoo ostajaehdokkaille suoraan että saatte edullisemmin niin voitte oman maun mukaan rempata...

      Voisi ne lattiat vaikka laittaa jos se hiukan edistäisi kaupantekoa ja ei olisi niin kallista. Keittiö on kuitenkin aika kallis lysti ja paljon vaivaa.

      • tdutyxdtruz

        *pientä pintaremonttia* kannattaa tehdä, samoin stailausta ja kova siivous. Näin maksimoit tulot ja minimoit menot.


    • SI

      asuntoa myytäessä ostajalle myydään neliöiden lisäksi mielikuvia. Asunnon myytävyyden kannalta ensivaikutelma asunnosta on tärkein. Uutta kotia etsivä tekee usein ostopäätöksensä ihastuessaan asunnon tila- ja sisutusratkaisuihin ja pystyessään samaistumaan asunnon tunnelmaan. On selvä, että puhdas ja kauniisti sisustettu asunto houkuttelee ostajaa enemmän kuin likainen ja huonokuntoinen. Asuntoa myytäessä on eduksi, kun sisustus- ja tilaratkaisut miellyttävät mahdollisimman montaa ostajaehdokasta eikä remonttiin tarvitse ryhtyä lähiaikoina. Joskus erikoiset tilaratkaisut tai hyvin persoonallinen sisustus saattavat hidastaa hyvänkin asunnon myyntiä.

      Myytävä asunto kannattaa siistia myyntikuntoon. Käytännössä se tarkoittaa esim. huonekalujen järjestämistä ja tekstiileillä ehostamista, joskus jopa pienen remontin tekemistä. Tutkimuksen mukaan stailattujen asuntojen myyntiaika on lyhyempi ja asunnoista saadaan korkeampia hintoja kuin stailaamattomista.

      Tarvittaessa stailauksen yhteydessä voidaan tehdä myös pientä remonttia. Jos ostaja joutuisi aloittamaan remontilla, saattaa se muodostua asuntokaupan esteeksi. Järkevästi suunniteltu remontti helpottaa asunnon myyntiä ja maksaa itsensä korkoineen takaisin. Muutama neliö laminaattia muovimaton päälle tai uudet työtasot keittiöön parantavat asunnon myytävyyttä. Isoihin ja kalliisiin remontteihin ei kuitenkaan kannata ryhtyä, jos asunnossa ei ole varsinaista vikaa.

      Kysy aina ensin ammattilaisen mielipide, ettei kovalla vaivalla tehty työ mene hukkaan.

      • alkup.

        Asunto on pintaremontoitu pari vuotta sitten mm. kattojen maalaus ja tapetointi. Keittön ovet maalasimme ja uudistimme työtason fiksasimme pieniä juttuja ja uusimme jääkaapin. Teimme nämä jutut, kun olimme vuokraamassa asuntoa. Omasta mielestä asunto on ihan "trendien mukainen". Varsinaista remonttia vaatisivat siis keittön kaapistot ja se lattian laminointi. Lattiaa ei toisaalta kannata laminoida ellei vaihda keittiön alakaappeja, muuten kaappien alle jää pelkkä betoni.

        Eli ei kenties kannata remontoida, kun se mitä pitäisi tehdä, on melko kallis ja iso remppa, eikä se nostaisi kuitenkaan myyntihintaa arvonsa vertaa. Ongelmana myymisessä on, että meillä on asunnossa siis vuokralainen, jolla irtisanomisaikaa puoli vuotta (fiksu tyyppi, saa varmaan neuvoteltua ulos jo aiemmin).


    • Ensinäkin jokaisella ostajalla on oma näkemyksensä miltä oman kodin pitää näyttää. Keittiöremppa on kuitenkin toiseksi kallein remppa asunto-osakeessa, ja voi muutaman sadan asuntokaupan kokemuksella kertoa, että uusi vaalea keittiö sulkee pois 25 % ostajaehdokkaista, tumma keittiö 50 %, ja joku "trendikäs" esim punainen keittiö 95 %.. Sama koskee lattioita, lattialaminaattiaa saa tänä päivänä ainakin sadalla eri värillä/kuviolla.

      Sen sijaan omat "tehosteseinät" on hyvä maalata murretulla valkoisella, ainakin jos värinä on oranssi/voimakas vihreä/tummanpunainen/violetti/musta/kirkkaan sininen jne.. Vaikka itse pitäisit siitä, niin mahdollinen ostaja voi saada migreenikohtauksen :)

      Toisaalta kalustettu asunto on helpompi myydä, koska silloin ostajaehdokas pystyy hahmottamaan asunnon kokoa paremmin. Taas poikkeuksena erittäin massiiviset sohvat/sängyt ym. jotka pienentävät tilantuntua.

      P.S. On mukava edes kerran nähdä lausuma fiksusta vuokralaisesta. Ja samalla fiksu vuokranantaja joka puhuu neuvottelemisesta vuokralaisen kanssa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      85
      1808
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      82
      1640
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      49
      1312
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      47
      1255
    5. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1162
    6. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      115
      1116
    7. Teki mieli

      Huutaa meidän nimet tänne, niin ei jäisi epäselvyyttä. Ikävä sinua urpo.
      Ikävä
      39
      925
    8. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      59
      912
    9. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      23
      911
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      23
      893
    Aihe