Polysytemia vera

Lääkärini epäili että vanhemmalla iällä alkaneet migreenin auraa muistuttavat kohtaukset voisivat johtua polysytemia vera -nimisestä sairaudesta ja määräsi tutkimuksiin.

Onko täällä ketään, jolla olisi tuo polysytemia vera ja aiheuttaako näköhäiriöitä ja ennen kaikkea minkälaisia, jos aiheuttaa?
22569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei
Minulla on polysytemia vera ja olen saanut auraoireita. Kohtauksen alussa näkökenttään ilmestyy sumea piste, joka alkaa laajentua ja siihen tulee (minulla) kaksi souraa juovaa jotka muodostavat kulman ja jotka sisältävät vilisevän sahalaitakuvion. Tämä kulma sitten liikkuu hyvin hitaasti näkökentän poikki. Yleensä kohtaukset on kestäneet siinä puolisen tuntia. Ja tuo näköhäiriö on sen verran havainnointia häiritsevä, että autolla liikkuessa on syytä pysähtyä tien viereen kunnes se menee ohi.

Näin siis omalla kohdallani.

Polysytemia veraan liitetään monia muitakin oireita, jotka voivat esiintyä hyvinkin satunnaisesti yhdistelminä.
Joitakin esimerkiksi:
-väsymys (on minulla)
-kutina
-pistely, polte esim varpaissa (kuten minulla)
ja moni muu.

perus hoito polysytemia verassa on venesektiot muutaman kerran vuodessa, veren luovutusta vastaava toimenpide, jolla ohennetaan verta. polysytemia verassahan luuydin tuottaa punasoluja enemmän kuin keho tarvitsisi, ja siksi veri muuttuu vähän kerrassaan paksummaksi, mikä vaikeuttaa verenkiertoa ja useimmat oireet johtuvat juuri tästä veren virtauksen hankaluudesta.

yleensä polysytemia vera pysyy hoidoilla hyvin kurissa.

Äänestä

Hei.
Minulla on ollut migreeni ilman auraoireita, mutta kun vaihdevuodet alkoivat, niin migreeni hävisi. Vuonna 2008 minulla todettiin polysytemia vera ja yhtenä oireena on ollut ns. auraoireita eli sahalaitakuvioita, jotka kestävät korkeintaan tunnin ja ovat niin voimakkaita, ettei silloin näe muuta. Niihin liittyy myös "huono olo", mutta ei päänsärkyä. Johtuvatko auraoireet polyystemia verasta vai jostain muusta, niin siitä en ole varma.

Toivotan sinulle hyvää vointia ja iloa elämääsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottavaa!!!!!!!!!! kirjoitti:

Lääkärini epäili että vanhemmalla iällä alkaneet migreenin auraa muistuttavat kohtaukset voisivat johtua polysytemia vera -nimisestä sairaudesta ja määräsi tutkimuksiin.

Onko täällä ketään, jolla olisi tuo polysytemia vera ja aiheuttaako näköhäiriöitä ja ennen kaikkea minkälaisia, jos aiheuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu