Kiittämättömät

Käyn yhtenä iltana viikossa hoitamassa maailman ihaninta lapsenlastani jotta vanhemmat pääsevät tuuulettumaan. Matkaa mulle kertyy n. 100km edestakas. Olen käynyt ihan mielelläni koska haluan nuorilla olevan yhteistä harrastusta.
Tänään sitten poikani lähetti viestin ja haukkui minun valehtelevan pojan syömisistä. Poika söi illalla tosi hyvin mutta oli yöllä herännyt pari kertaa syömään. Pienokainen tekee hampaita joten ruoka ei päivällä ole maistunut.
Viime viikolla poikani soitti ja kysyi olenko laittanut kakkavaipan koneeseen kun kaikki pyykit haisevat p:lle.
Hoh hoijaa minun karsivällisyys alkaa olla loppu. Olen todella pahoittanut mieleni ja sanoinki sen pojalleni. Haluan kuitenkin tavata edelleen pienokaista joten kait sitä on kestettävä. Miten monet nuoret ovat nykyään niin kiittämättömiä.
261163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kuules, olet ihan itse kasvattanut poikasi (ellei ollut sijaisvanhemmilla tai lastenkodissa), joten peiliin vain katsomaan..

Loppuuko kärsivällisyytesi kahteen asiaan; valehtelusta ja kakkavaipan pesusta syytetyksi tulemiseen? Uskoisin, että taustalla on paljon muutakin, koska aika vähäpätöisiä nuo asiat yksistään ovat. Jotenkin myös tuntuu, että omassa käytöksessäsi on jotain, että pojallasikin alkaa kärsivällisyys loppua. Toki asioista voi sanoa eri tavoilla ja yrittää olla loukkaamatta toisia, mutta yleisesti ottaen käytöstavat ja toisten kunnioittaminen opitaan lapsuuden kodissa.

Äänestä
  • todellakaan ole kyseessä, jos lapsena on saanut kunnon kasvatuksen se voi muuttua kuitenkin iän myötä, niinsanottua omaa valintaa elämässä jokainen käyttää, siinä ei enää mietitä äidin neuvoja, sen tulet sinäkin joskus huomaamaan, ei kaikkea voi pistää vanhempien syyksi, eikä kasvatuksen, aikuisena ajattelee omilla aivoillaan jokainen ja ajatusmaailma voi muuttua kupperiskeikkaa eri vaikutteista.

    Aloittajalle sanoisin, että pidä ihmeessä vähän etäisyyttä, moukkamaista käytöstä ja kiittämättömyyttä nuorelta perheeltä.
    Ikävää kuitenkin lastenlasten kannalta, ymmärrän...

    Äänestä

  • ihan suoraan sanottuna. Tuollaisia fraaseja kirjoittelee sellainen jolla ei ole kasvatuksesta mitään käsitystä. Älä leiki asiantuntijaa kun et ole sitä. Mikä olet arvioimaan mikä on kenellekkin vähäpätöistä kun et asiaa tarkemmin tunne. Ap pahoitti ihan aiheesta mielensä eikä siinä ole kasvatuksella mitään tekemistä, joskus vaan tulee asioita joista ärsyyntyy. Mistäs me tiedämme vaikka pojalla ja vaimolla on ollut erimielisyyksiä ja se purkautui. Ap:lle sanoisin, älä murehdi keskustele asiasta poikasi kanssa ja selvitä mikä mättää. Olisikohan miniä asialla ja poikasi on pakotettu sanomaan sinulle asioista ?

    Äänestä

  • sinun mielestäsi ihminen alkaa olla itse vastuussa toiminnastaan? Vai onko nyt kasvanut aikuiseksi ensimmäinen sukupolvi, joka ei koskaan vastuulliseksi tulekaan, vaan piiloutuu hautaan asti äitinsä helmoihin? Muista myös, että sinun logiikkasi mukaan syy ei ole moukkamaisen pojan äidin, vaan äidin vanhempien, jotka kasvattivat hänet niin ja siitä edelleen kautta sukupolvien.

    Pojan käytös on noloa, mutta samalla loukkaavaa. Hän ansaitsi kelpo opetuksen siten, että hänen äitinsä lopettaisi maksuttoman hoitotyönsä. Siinähän sitä kaivattua kasvatusta tulisi.

    Peseekö muuten pojan äiti pyykitkin, kun poika kerran tuollaista keksii?

    Äänestä

  • matkalla mummuksi kirjoitti:

    sinun mielestäsi ihminen alkaa olla itse vastuussa toiminnastaan? Vai onko nyt kasvanut aikuiseksi ensimmäinen sukupolvi, joka ei koskaan vastuulliseksi tulekaan, vaan piiloutuu hautaan asti äitinsä helmoihin? Muista myös, että sinun logiikkasi mukaan syy ei ole moukkamaisen pojan äidin, vaan äidin vanhempien, jotka kasvattivat hänet niin ja siitä edelleen kautta sukupolvien.

    Heh, ja täällä mummot jyräävät urakalla, ja väistävät omaa kasvatusvastuutaan.

    Sukupolvelta toiselle asiat tosiaan menevätkin, ellei joku sukupolvi ole edellistään viisaampi ja katkaise ketjua ilkeilyssä. Ap:n kirjoituksessa oli selkeää asenteellisuutta nuorempaa ikäpolvea kohtaan, ja arvata saattaa onko asiat todellakaan noin miten hän ne kuvaili.

    Kyseisessä tapauksessa aloittaja itse on se, joka haluaa tavata lapsenlastaan ja suoda vanhemmille vapaata. Kukaanhan ei ole siis pakottanut häntä hoitamaan lasta, vaan hänellä on tässä asiassa myös oma lehmä ojassa. Olisi itsekkin kiitollinen vanhemmille, että saa olla lapsenlapsensa kanssa.

    Äänestä

  • elämää nähnyt kirjoitti:

    ja -oikeus päättyy, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi.
    Koska poika on aikaisemmin ollut kunnollinen ja muuttunut vasta äskettäin ilkeäksi, tulee mieleen, että syy on uudessa "oheiskasvattajassa" tai pojan omissa ongelmissa.
    Käsi, joka keinuttaa kehtoa, hallitsee maailmaa, mutta ei kai tämäkään poika hautaan asti kehdossa kelli.
    Eiköhän aloittajamummo pidä itse huolta siitä, ettei joudu korviaan myöten kiitollisuudenvelkaan pojalleen.

    Äänestä

  • matkalla mummoksi kirjoitti:

    Mistä kukaan täällä tietää AP:n pojasta yhtään mitään! Mutta se tiedetään, että lapsuudessa saadut traumat ja se miten lasta on kotona kohdeltu siirtyvät aikuisuuteen.

    On todellakin naurettavaa alkaa vikisemään kahdesta yksittäisestä tapauksesta, jossa poika on sanonut joitain asioita, mistä on sitten otettu nokkiinsa. Kyllä tässäkin tapauksessa taustalla on PALJON muuta kuin se, mitä tässä nyt on tuotu esille. Kyllähän jokainen joskus sanoo asiota, mistä joku loukkaantuu. Mitä sitä jäädä päässään vatvomaan asioita, kun voi suoraan ottaa asiat puheeksi.

    Ei kyllä anna AP:sta kovin hyvää kuvaa, kun haukkuu omaa lastaan tällä julkisesti.

    Äänestä

  • lapsuudesta traumat kirjoitti:

    kukaan alkuperäistä kirjoittajaa lukuun ottamatta ei tiedä mainitusta pojasta yhtään mitään, niin herää kysymys, kuinka voit tietää, mitä taustalla on? Senhän jokainen tietää, että taustalla on paljon, mutta sitä, mitä se on, et sinäkään voi tietää.
    Tuntuu varmasti kurjalta, kun yrittää auttaa ja ilahduttaa, ja saa ns. paskan palkakseen. Joku poikaa vaivaa. Lieneekö perhe-elämä osoittautunut liian raskaaksi?
    Tietääköhän lapsen äiti törkyviesteistä ja miten hän niihin suhtautuu?

    Äänestä

  • elämää nähnyt kirjoitti:

    Heh, ja täällä mummot jyräävät urakalla, ja väistävät omaa kasvatusvastuutaan.

    Sukupolvelta toiselle asiat tosiaan menevätkin, ellei joku sukupolvi ole edellistään viisaampi ja katkaise ketjua ilkeilyssä. Ap:n kirjoituksessa oli selkeää asenteellisuutta nuorempaa ikäpolvea kohtaan, ja arvata saattaa onko asiat todellakaan noin miten hän ne kuvaili.

    Kyseisessä tapauksessa aloittaja itse on se, joka haluaa tavata lapsenlastaan ja suoda vanhemmille vapaata. Kukaanhan ei ole siis pakottanut häntä hoitamaan lasta, vaan hänellä on tässä asiassa myös oma lehmä ojassa. Olisi itsekkin kiitollinen vanhemmille, että saa olla lapsenlapsensa kanssa.

    Nyt on mummu syyllinen siis vaikka mihin, kun vapaaehtoisesti lasta hoitaa.
    Tarkoittaako kirjoittaja, että voidakseen esittää arvostelua yhtään mistään, pitäisi olla pakotettu lapsenlikaksi vasten tahtoaan? Outo asenne.

    Vanhemmat voivat olla kutakuinkin varmat siitä, että mummu hoitaa lasta kaikkien sääntöjen mukaan, jo sen vuoksi, että pikkulapsella ei ole estoja. Hän kyllä nostaa metakan, jos ei ole hoito sitä mitä hän odottaa. Kukapa haluaisi, että hoitolapsi huutaa, ei syö eikä nuku!

    Tiedoksi myös nuoremmalle väelle, että lapset eivät ole robotteja, joihin ns. kasvatuksella istutetaan kaikki se hyvä jota odotamme tosiltamme, lapsiltamme, miniöiltämme, vävyiltämme, kummeilta ja kaimoilta.
    Jokainen ihminen on erilainen kuin toinen, vaikka olisi identtinen kaksonen. On turha syyllistää aikuisen ihmisen vanhempia, jos hän ei käyttäydy kaikkien sääntöjen mukaan. Kaikilla on huonot hetkensä, jolloin sanoo tai tekee tyhmästi. Aikuinen ihminen on vastuussa itsestään, hänen huono käytöksensä ei enää ole äitivanhan kasvatuksen laiminlyönnin osoitus.
    Tilanteet kuitenkin menevät ohi. Ei kannata jäädä märehtimään töykeitä sanoja, ne ehkä on sanottu ajattelemattomuuksissa. Ainahan on helpon kohde se läheinen ihminen.

    En ole missään kirjoittanut tietäväni pojan käytöksen taustoja, ja kuten jo aiemmin kirjoitin, kukaan ulkopuolinen ei voi sitä tietää. Mutta se tiedetään, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat aikuisuuteen.

    AP:n kirjoituksista saa sen käsityksen, että hän on itse ollut osallisena tapahtumiin, ei suinkaan vain mikään viaton uhri. Tasapainottoman ihmisen mankumista vain..

    Äänestä

  • Jyrä ** kirjoitti:

    Nyt on mummu syyllinen siis vaikka mihin, kun vapaaehtoisesti lasta hoitaa.
    Tarkoittaako kirjoittaja, että voidakseen esittää arvostelua yhtään mistään, pitäisi olla pakotettu lapsenlikaksi vasten tahtoaan? Outo asenne.

    Vanhemmat voivat olla kutakuinkin varmat siitä, että mummu hoitaa lasta kaikkien sääntöjen mukaan, jo sen vuoksi, että pikkulapsella ei ole estoja. Hän kyllä nostaa metakan, jos ei ole hoito sitä mitä hän odottaa. Kukapa haluaisi, että hoitolapsi huutaa, ei syö eikä nuku!

    Tiedoksi myös nuoremmalle väelle, että lapset eivät ole robotteja, joihin ns. kasvatuksella istutetaan kaikki se hyvä jota odotamme tosiltamme, lapsiltamme, miniöiltämme, vävyiltämme, kummeilta ja kaimoilta.
    Jokainen ihminen on erilainen kuin toinen, vaikka olisi identtinen kaksonen. On turha syyllistää aikuisen ihmisen vanhempia, jos hän ei käyttäydy kaikkien sääntöjen mukaan. Kaikilla on huonot hetkensä, jolloin sanoo tai tekee tyhmästi. Aikuinen ihminen on vastuussa itsestään, hänen huono käytöksensä ei enää ole äitivanhan kasvatuksen laiminlyönnin osoitus.
    Tilanteet kuitenkin menevät ohi. Ei kannata jäädä märehtimään töykeitä sanoja, ne ehkä on sanottu ajattelemattomuuksissa. Ainahan on helpon kohde se läheinen ihminen.

    Aikuinen on vastuussa omasta käytöksestään, mutta hänen käytökseensä voi löytyä ja usein löytyykin syitä lapsuudesta. Vastuu ja syyllisten etsiminen ovat eri asia tässä yhteydessä, kuin ihmisen psykologinen puoli, josta oli kyse.

    "Tarkoittaako kirjoittaja, että voidakseen esittää arvostelua yhtään mistään, pitäisi olla pakotettu lapsenlikaksi vasten tahtoaan?"
    Asioita voi pyritellä päässään miten milloinkin. Mitä tämä lause nyt edes tarkoittaa ja ketä se palvelee. Joutavaa asioiden pyörittelyä..

    Äänestä

  • matkalla mummuksi kirjoitti:

    sinun mielestäsi ihminen alkaa olla itse vastuussa toiminnastaan? Vai onko nyt kasvanut aikuiseksi ensimmäinen sukupolvi, joka ei koskaan vastuulliseksi tulekaan, vaan piiloutuu hautaan asti äitinsä helmoihin? Muista myös, että sinun logiikkasi mukaan syy ei ole moukkamaisen pojan äidin, vaan äidin vanhempien, jotka kasvattivat hänet niin ja siitä edelleen kautta sukupolvien.

    Pojan käytös on noloa, mutta samalla loukkaavaa. Hän ansaitsi kelpo opetuksen siten, että hänen äitinsä lopettaisi maksuttoman hoitotyönsä. Siinähän sitä kaivattua kasvatusta tulisi.

    Peseekö muuten pojan äiti pyykitkin, kun poika kerran tuollaista keksii?

    ennekuin valitat ja opetat.

    Äänestä

  • elämää nähnyt kirjoitti:

    Heh, ja täällä mummot jyräävät urakalla, ja väistävät omaa kasvatusvastuutaan.

    Sukupolvelta toiselle asiat tosiaan menevätkin, ellei joku sukupolvi ole edellistään viisaampi ja katkaise ketjua ilkeilyssä. Ap:n kirjoituksessa oli selkeää asenteellisuutta nuorempaa ikäpolvea kohtaan, ja arvata saattaa onko asiat todellakaan noin miten hän ne kuvaili.

    Kyseisessä tapauksessa aloittaja itse on se, joka haluaa tavata lapsenlastaan ja suoda vanhemmille vapaata. Kukaanhan ei ole siis pakottanut häntä hoitamaan lasta, vaan hänellä on tässä asiassa myös oma lehmä ojassa. Olisi itsekkin kiitollinen vanhemmille, että saa olla lapsenlapsensa kanssa.

    tyhmä

    Äänestä

Mikset kertonut vanhemmille, ettei lapsi suostunut syömään? Miksi valehtelit, että on syönyt hyvin jos ei kerran ole?

Laitoitko paskavaipan koneeseen? Oliko syytös kenties aiheellinen?

Äänestä

Poikani ei ole ainoa lapseni ja toinen lapsi on taas empaattinen ja ymmärtäväinen. Lapseni ovat minulle tärkeät myös heidän puoliskonsa. Minulla on hyvä miniä ja vävykokelas.
On varmaan totta, että olen passannut poikaani (kuten niin monet) ja poikani kasvoi etupäässä kanssani isän ollessa pitkiä aikoja työmatkoilla ulkomailla.
En minäkään saanut sitä parasta mahdollista kasvatusta ja itsehän sitä tekee aikuisena valinnat. Ei aina voi syyttää kasvatusta. Se miten kasvatin lapseni tein kaiken rakkaudesta ja rakkautta ilman ei lapseni ole kasvaneet.
Tottakai minä käyn itseäni ja lapsenlastani varten hoitamassa pienokaista. On mulla siinä suhteessa omalehmä ojassa, haluan luoda hyvän suhteen välillemme ja minä rakastan todella paljon poikaa.
Sekin voi olla totta, että syömiset ja kakkavaipat ovat vaan jäävuoren huippua. Voi olla, että miniäni on takana mutta en tuomitse häntä. Minusta on kuitenki hyvä, että he vetävät yhtä köyttä.
Minua vaan risoo tuo kiittämättömyys, lapsena poika oli aina niin kohtelias ja hyväkäytöksinen. Aionkin pitää välimatkaa hetken aikaa vaikka en usein heille muutenkaan soittele ku olen nähnyt viikottain hetken aikaa.

Äänestä
  • tietää, mistä kaikki johtuu, mutta jokainen aikuinen on itse vastuussa teoistaan.
    Sinuna ilmoittaisin pojalle, että olen kyllästynyt kuuntelemaan aiheettomia moitteita ja yrittäisin selvitellä asiaa keskustelemalla.
    Olen tuttavapiirissäni kohdannut muutamia tapauksia, jolloin kunnon mies on muttunut vaimonsa painostuksesta törkeäksi äitiään kohtaan. En tietenkään voi tietää, onko juuri siitä teillä kysymys. Voihan pojalla olla muitakin huolia, esim. masennus, vaimon ongelmat lapsenhoidossa, työttömyyden tai eron uhka tms., eikä hän pysty purkamaan ahdistustaan muihin kuin äitiinsä, johon luottaa eniten.
    Lapsella on helppo kiristää myös isoäitiä. Älä kuitenkaan aivan kynnysmatoksi suostu.

    Äänestä

  • Lapsia pahoinpidellään ja kuritetaan, ja tämän vanhemmat perustelevat rakkaudella. Lapsia on suomalaisen luterilaisen perinteen mukaan myös alistettu, niin että heistä tulisi tottelevaisia eli ns. kohteliaita ja hyväkäytöksisiä. Tästä kaikesta seuraa kuitenkin katkeruutta ja vihaa, jotka ilmenevät aikuisuudessa monella tapaa. Aggressiivisuus omia vanhempia kohtaan on tavallista.

    Oletko itse kiittänyt poikaasi, että saat olla hänen lapsensa kanssa? Miksi on niin tärkeää, että muut anatavat sinulle kiitosta? Eikö riitä, että olet itse tyytyväinen itseesi? Tuntuu vain, että olet itse luonut päässäsi monet ongelmat kasaamalla katkeruutta, kun et saa muilta hyväksyntää.

    Äänestä

  • omaa katkeruutta? kirjoitti:

    Lapsia pahoinpidellään ja kuritetaan, ja tämän vanhemmat perustelevat rakkaudella. Lapsia on suomalaisen luterilaisen perinteen mukaan myös alistettu, niin että heistä tulisi tottelevaisia eli ns. kohteliaita ja hyväkäytöksisiä. Tästä kaikesta seuraa kuitenkin katkeruutta ja vihaa, jotka ilmenevät aikuisuudessa monella tapaa. Aggressiivisuus omia vanhempia kohtaan on tavallista.

    Mitä sitä nyt kaikkia epäkohtia märehtimään tai takapiruja etsimään. Tuollainen kirjoitteleminen ja puhuminen eri sukupolvista vain lisää epäsopua. Isovanhemmat , lapset ja lastenlapset voivat ilahduttaa ja elävöittää, auttaa ja tehdä elämää viityisämmäksi ja helpommaksi elää pienissäkin asioissa. Mutta riitelemisillä ja syyttelemisillä vaan teemme elämämme ikäväksi ja surulliseksi.

    Äänestä

  • omaa katkeruutta? kirjoitti:

    Lapsia pahoinpidellään ja kuritetaan, ja tämän vanhemmat perustelevat rakkaudella. Lapsia on suomalaisen luterilaisen perinteen mukaan myös alistettu, niin että heistä tulisi tottelevaisia eli ns. kohteliaita ja hyväkäytöksisiä. Tästä kaikesta seuraa kuitenkin katkeruutta ja vihaa, jotka ilmenevät aikuisuudessa monella tapaa. Aggressiivisuus omia vanhempia kohtaan on tavallista.

    Oletko itse kiittänyt poikaasi, että saat olla hänen lapsensa kanssa? Miksi on niin tärkeää, että muut anatavat sinulle kiitosta? Eikö riitä, että olet itse tyytyväinen itseesi? Tuntuu vain, että olet itse luonut päässäsi monet ongelmat kasaamalla katkeruutta, kun et saa muilta hyväksyntää.

    Voi ihminen hyvä, taidat olla melkosen vanha. Ei nykyään enää lapsia kuriteta saatika sitten alisteta niinku ehhkä joskus ennen 60- lukua.

    Äänestä

  • herää pahvi kirjoitti:

    Voi ihminen hyvä, taidat olla melkosen vanha. Ei nykyään enää lapsia kuriteta saatika sitten alisteta niinku ehhkä joskus ennen 60- lukua.

    Hyvin valitettavasti nykyään alistetaan ja kuritetaan lapsia. Hiljattain uutisoitiin, miten ihmeessä Suomessa niin moni hyväksyy ruumiillisen kurittamisen.
    Kun lueskelee täälläkin äitien ja isien palstoja, enemmän siellä kirjoittelevat lasten alistamiseen ja pahoinpitelyyn innostuneet ihmiset, kuin ne, jotka ehdottomasti eivät tee niin lapsille. Tv:ssäkin näytetään ns. lapsenkasvatuksellisia ulkomaisi ohjelmia, missä pääpointtina on lapsen alistaminen ja kuritaminen.

    Äänestä

Ja kun kyselevät hoitamaan lapsia, kerro missä mättää, missä kunnioitus, kerro että olet pahoittanut mielesi syyttelyillä, jos luottamusta ja kunnioitusta ei ole molemminpuolin on suuri ongelma, voit kertoa että et enää pyykkää heillä yms.
Sopuisasti juttelemalla asiat selviää, toivon ainakin näin käyvän! Tsempit!

Äänestä
  • Kiitos, sinä varmaanki ymmärsit tilanteen. Olen sanonut pojalleni, että kukaan ei ole mua loukannu aikoihin niinku hän syyttelemällä valehtelijaksi. Vaikka minulla on temperamenttia, onneksi en ole räjähtänyt tai vastannut ilkeesti syyttelyihin. Pienokainen on todella tärkeä vanhemmilleen ja kun he saivat pojan yli 30v. he ovat välillä liiankin tarkkoja, ainakin minun mielestä.
    Ymmärrän sukupolvien välisen kuilun ja muistan ajan kun itse olin nuori äiti. En olis ottannut omalta äidiltä juurikaan neuvoja vastaan. Anopilta kylläkin. En kuitenkaan ole tyrkyttämässä neuvojani. He tekevät niinku tekevät. Haluan sovun säilyvän välillämme mutta on minulla oikeus olla loukkaantunut.

    Äänestä

No aiheesta valitat, tosi rumaa käytöstä pojaltasi, siinä saat kiittää itseäsi, että et mustamaalaa miniääsi, vaikka ehkä siinä hänenkin mielipidettään.
Ihan aiheesta olet mielesi pahoittanut, älä anna kuitenkaan signaalia , että kestät mitä vaan, koska lapsenlapsi on niin tärkeä, vaikka näin olisikin.
Pidä nyt hajurakoa ja odota itse ottavatko yhteyttä, saat aidosti olla etäällä ja vähäsanainen , mutta pidä linjasi. No nyt on äitienpäivä, miten lie ottavat yhteyttä ?

Seuraavan kerran kun menet, kysy pikkutarkasti hoito-ohjeet ja raportoi yhtä tarkasti . Laita pyykit ja vaipat niin selvästi, että voit sormella osoittaa ja kun lähdet pyydät palautteen samantein . Ehkä menee viesti perille.
Itse olen hoitanut myös lastenlastani, enkä moista käytöstä ole joutunut kokemaan, saatikka sitä hyväksyisin , ei me mitään aivottomia ja osaamattomia kuitenkaan olla.
Tuohon, miten olet kasvattanut, no ottakoon se sädekehän päänsä päälle, jonka oman lapsensa kanssa ei olisi ollut eriäviä mielipiteitä , tämä aika niitä muovaa ja kasvattaa suurelta osalta .
Hyvää äitienpäivää sinulle , kyllä "siperia " opettaa poikaasi ja miniääsi, katsele vain etäältä : )

Äänestä
  • Äitienpäivä on tänään ja nuoret soittivat ja lähettivät pojasta kuvan. Olivat toisella mummilla mutta lupasivat tulla käymään heti kun saavat lahjansa valmiiksi. Olen ajatellutkin, että haluan palautten heti ja raportoin tosi tarkasti syömiset kun olen seuraavan kerran hoitamassa lasta. Mietinki tässä, että oliko taustalla miniän huoli lapsen syömisistä ku paino nousi liian hitaasti. Olivat käyttäneet pojan perjantaina lääkärissä ja nyt on kotimainen vilja viikon kiellossa, allergia epäilyä. Miniä oli jotenkin niin huojentuneen oloinen ku sanoi, että syy on ehkä siinä ku paino ei nouse tarpeeksi.
    En halua miniää sekoittaa tähän mutta pojan kans juttelen joskus.
    En halua miniäni kans huonoja välejä ja pidänki suuni kiinni välillä kun hän mitätöi minun sanomiset. Hän ku on akateemisesti koulutettu.
    Hyvää äitienpäivää sinneki!

    Äänestä

  • kertoileepi kirjoitti:

    Äitienpäivä on tänään ja nuoret soittivat ja lähettivät pojasta kuvan. Olivat toisella mummilla mutta lupasivat tulla käymään heti kun saavat lahjansa valmiiksi. Olen ajatellutkin, että haluan palautten heti ja raportoin tosi tarkasti syömiset kun olen seuraavan kerran hoitamassa lasta. Mietinki tässä, että oliko taustalla miniän huoli lapsen syömisistä ku paino nousi liian hitaasti. Olivat käyttäneet pojan perjantaina lääkärissä ja nyt on kotimainen vilja viikon kiellossa, allergia epäilyä. Miniä oli jotenkin niin huojentuneen oloinen ku sanoi, että syy on ehkä siinä ku paino ei nouse tarpeeksi.
    En halua miniää sekoittaa tähän mutta pojan kans juttelen joskus.
    En halua miniäni kans huonoja välejä ja pidänki suuni kiinni välillä kun hän mitätöi minun sanomiset. Hän ku on akateemisesti koulutettu.
    Hyvää äitienpäivää sinneki!

    on äitienpäivän iltana todettava, että akateeminen koulutus ei takaa suurempaa tietämystä lasten- ja kodinhoidossa eikä myöskään kauniimpaa käytöstä.
    Muuten on tietysti loistavaa, että pyrit pitämään välit miniääsi hyvinä. Viisaampi joustaa - mutta ei loputtomasti.

    Äänestä

No,vastaavassa tilanteessa kyllä puolustaisin itseäni,jos syyttelyyn ei ollut aihetta.Joskus nämä meidän lapset vaan olettaa että kaikki apu on itsestäänselvää,mitä se ei todellakaan ole.Selvittäkää asiaa,älkää jättäkö maton alle tai jonkun mieleen käsittelemättömäksi möykyksi.Sitten voi jatkaa puhtaalta päydältä,kun on asia kaikille selvä,ei isovanhempaa kuulu kohdella töykeästi ja itsestäänselvyytenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yks mummeli vaan kirjoitti:

Käyn yhtenä iltana viikossa hoitamassa maailman ihaninta lapsenlastani jotta vanhemmat pääsevät tuuulettumaan. Matkaa mulle kertyy n. 100km edestakas. Olen käynyt ihan mielelläni koska haluan nuorilla olevan yhteistä harrastusta.
Tänään sitten poikani lähetti viestin ja haukkui minun valehtelevan pojan syömisistä. Poika söi illalla tosi hyvin mutta oli yöllä herännyt pari kertaa syömään. Pienokainen tekee hampaita joten ruoka ei päivällä ole maistunut.
Viime viikolla poikani soitti ja kysyi olenko laittanut kakkavaipan koneeseen kun kaikki pyykit haisevat p:lle.
Hoh hoijaa minun karsivällisyys alkaa olla loppu. Olen todella pahoittanut mieleni ja sanoinki sen pojalleni. Haluan kuitenkin tavata edelleen pienokaista joten kait sitä on kestettävä. Miten monet nuoret ovat nykyään niin kiittämättömiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu