Oikeaa tietoa
Tilitantti
46617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Ei tällä palstalla oikea tieto ketään kiinnosta, täällä halutaan vain revitellä ja räiskiä, haukkua ja kirota, juoruta ja valehdella. Tää on surullinen paikka.
Ja oikeaa tietoa kaivataan jatkossakin. Pedofiilit on täysiä mätäpaskoja riippumatta siitä, mihin yhteisöön he kuuluvat vai kuuluvatko mihinkään. Uskovaisten joukossa kulkee kaikenlaisia, miksi ei pedofiilejäkin. Tämän palstan vihaisen katkerat kirjoittajat haluavat niputtaa pedofilian ja vanhoillislestadiolaisuuden yhteen. Se ei ole oikein.
Mutta sehän oli täysin avuton höpinä se Voittosen ja Hautamäen kirjoitus. Plajsti vain suoraan sen että vl-liike pelaa eri säännöillä kuin muu yhteiskunta ja kirkko. :-( Ja mikä pahinta, rikko maan lakia.
...yhteisön koko puhekulttuurin muutoksen A ja O. Nyt ollaan jo hyvässä alussa. Kun yhteisö ei kykene käsittelemään ongelmiaan, täytyy ulkopuolisten puuttua asioihin. Nyt on jo ainakin pedofilia- ja insestiaihe saanut laajemmat puitteet ja jotakin on alkanut tapahtumaan asioiden korjaamiseksi. Seuraavaksi lähdetään aukomaan hoitokokous/-tilaisuusväkivallantekijöiden ongelmia.
Hyvä, että jotakin kiinnostaa. Tuo kommenttini oli tietoisesti kärjistetty, on täällä joitain asiallisiakin keskustelijoita, mutta valitettavan vähän. Kiitos kommentistasi, olen täysin samaa mieltä :)
sallinette arvon rouva että lievästi sanottuna hymähdin :). Puhuitte että seuraavaksi lähdetään aukomaan hoitokokous ongelmia. Hyvä sinällään, mutta ei kai nyt ole lähtölaukauksen aika, pikemminkin väliajan paikka. yksinomaan tällä foorumilla "yritystä" ollut jo pian 10 vuotta.
Muuten hoitokokousasiat ovat vakavia, en sille nauranut ...
pedofiili puhvelin?
"mutta ei kai nyt ole lähtölaukauksen aika, pikemminkin väliajan paikka"
...lähtölaukauksesta.
Tuohan oli jo Hesarissakin päivää ennen.
toi oli vastine hesarin kirjoitukselle. siinä oiotaan väärinkäsityksiä...
"Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: ”Salaripissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista. Tarvittaessa asiat selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.” Näin opetetaan myös tänään."
Tarkoittaako tämä sitä, että jos ei ole tullut halua korjata asioita uhrien kanssa, tai halua tullut ilmoittamaan poliisille jos on käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväksi, niin todellinen parannus on edelleen tekemättä? Halua korjata asiat on aidon katumuksen ja parannuksen merkki. Elipä kaikki he jotka ovat laiminlyönneet velvollisuutensa ovat sidottuna edelleen noihn synteihinsä.
"Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen"
Mikä silloin on vialla jos rippi-isän saarnaama evankeliumi ei anna voimia asioiden korjaamiseen?
kysymys tuo viimeinen. sitä sopii miettiä seuraavilla seurakuntapäivillä ka suviseurojen puhujainkokouksessa.
""Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen"
Mikä silloin on vialla jos rippi-isän saarnaama evankeliumi ei anna voimia asioiden korjaamiseen?""
Yksi mahdollisuus voi olla myös se, että rippi.isä on syyllistynyt samaan syntiin kuin ripittyjä.
Olen joskus lukenut, että samaan syntiin syllistyneeltä ei voi saada syntejään anteeksi. Samaan syntiin syllistynyt ei siis ole kynevä antamaan syntiä anteeksi ripittäytyjälle.
"Mikä silloin on vialla jos rippi-isän saarnaama evankeliumi ei anna voimia asioiden korjaamiseen?"
Hankala sanoa... oisko "vikana" se, että parannus ei ollutkaan aito? katumus ei tullut sydämestä? Uskova ihminen voi tarjota toiselle ihmiselle evankeliumia, mutta hän ei voi antaa uskoa. Usko syntyy sen toisen ihmisen sisällä Jumalan vaikutuksesta. Elävä usko ohjaa kyllä korjaamaan asiat siinä laajuudessa kuin tarve vaatii, myös maallisen lain ja ihmisten edessä.
Kuinkas sitten ne kymmenen pedofiili- maallikkopuhujaa on vonut noin vain jatkaa seurapuhujina vaikka ovat syyllistyneet lasten hyväksikäyttöön?
""Kuinkas sitten ne kymmenen pedofiili- maallikkopuhujaa on vonut noin vain jatkaa seurapuhujina vaikka ovat syyllistyneet lasten hyväksikäyttöön?""
Niimpä, jos vl-oppi opettaa, että asiat on korjattava uhrien kanssa sekä maallisenlain edessä, niin miten on mahdollista, että vl-puhujien ei sitten ole itse tarvinnut noudattaa omia oppejaan?
Esim. tuossa Minannan-tapuksessakin on käynnyt aiban eritavalla kuin mitä SRK vastineessaan kirjoittaa. Uhri on hiljennetty hänen kanssaan ei ole kukaan halinut sopia pahoja tekojaan. Ilmeiseti myöskään kukaan raiskaaja ei ole ilmoittautunut poliisille sillä teot kestivät vuosikausia.
Mikään ei täsmää, miksi ei?
SYT-rahajutussahan kävi aikoinaan näin. Koko sotku salattiin vl-yhteisältä moniksi vuosiksi, kunnes oli pakko tiputella tietoa omillekin joukoille. Karu totuus paljastui vasta pikkuhiljaa ja silloinkin ulkopuolisten esiintuomana. Aluksi SRK tuomitsi totuudenpuhujat alimpaan helvettiin ja kauaksi Jumalan valtakunnasta eksyneiksi.
Hesarin väite, jonka mukaan SRK:lla on ihan oma moraalinsa, pitää valitettavasti paikkansa muussakin kuin pedofilian selvittelyssä.
Samaan sysyyn kanttaisi selvittää, millainen on vl-liikkeen hyvävelitoiminta.
>>>>Hesarin väite, jonka mukaan SRK:lla on ihan oma moraalinsa, pitää valitettavasti paikkansa muussakin kuin pedofilian selvittelyssä.
Vaikka vl-maallikkorippi-isä näkee hänelle ripittäytyneen vl-pedofiilin raiskaavan lapsia edelleen, onko hänen suojeltava pedofiilia?
Nauttiikohan vl-pedofiili siitä, että hänellä on "hautaan saakka vaiennettuja" katselijoita sairaille touhuilleen?
http://www.nettipoliisi.eu/?cat=42
"Esim. tuossa Minannan-tapuksessakin on käynnyt aiban eritavalla kuin mitä SRK vastineessaan kirjoittaa. Uhri on hiljennetty hänen kanssaan ei ole kukaan halinut sopia pahoja tekojaan. Ilmeiseti myöskään kukaan raiskaaja ei ole ilmoittautunut poliisille sillä teot kestivät vuosikausia."
..mutta liikeen sisällä asiat on "sovittu" hoidettavaksi toisin. Aina annetaan joku julkisempi lausuma, jossa on täyttä faktaa, mutta totuus liikkeen käytännöissä ei vastaa lausuntoja. Ne ovat pelkkää sanojen helinää.
että minnan kertomukset ovat kaikilta taivaan tosi ja mitä sitten hesarin kirjoitukset. yleensä nuo dokumenti ovat vahvasti pielessä kaukana totuudesta.
Vl-oppi on loistava peite rikollisille. Vaikka vl-liike omasta mielestään opettaisi hyvää oppia, niin rikolliset osaavat hyödyntää tuon opin. Tunnevammainen ihminen tai jopa narsisti vähät välittää kanssa ihmisistään.
Esittää kunnon uskovaista, käy seuroissa, ei katso telkkaa, ei käy urheilukipailuissa yms. On miellyttävä ulospäin ja tervehtii jumalan terveellä.
Mutta totuus voi olla aivan muuta, kotona seinien sisällä on helvetti jossa lapset ja vaimo kärsivät. Mies alistaa heitä henkisellä jopa fyysusellä väkivallalla.
Tallainen ihminen jää varmasti joskus (usein) kiinni esim. pettämisestä tms. Hän osaa kuitenkin käyttää anteeksiantamusta väärin, ja kayttää sitä synnin peitteenä. Sitten taan muuta ajattevay onpa siinä kunnon uskovainen kun otti evankeliumin vastaan. Tällaiselta ihmiseltä puuttuvat rakkaudelliset tunteet, ja siksi osaa käyttää lähimmäisiään hyväksi.
Jos uhrit yrittävät sitten ottaa asian puheeksi, niin heitä ei uskota, koska kyseinen ihminen on niin hyvä uskovainen. Uhrit syyllistetään, ja heidät kehoitetaan tekemään parannus kun kehtaavat kaivella asioista jotka on jo anteeksi annettu. Uhrit jäävät koknaan vaille apua ja turvaa.
Vl-oppi antaa rikollisuuden peittelyyn hyvät eväät.
Valitettavasti voi olla noinkin, kuten sanot. Mun mielestä "syy" ei kuitenkaan ole vl-opissa, vaan juurikin siinä, että tavallaan "uskon varjolla" eletään pahemmin kuin pakanat. Voidaanko silloin edes puhua uskosta? Kyllähän kaikkea ja kaikkia voi käyttää väärin, jos antaa itselleen luvan siihen. Ei ole minusta kommunismin syy, että Neuvostoliitossa kävi niinkuin kävi. Ei ole internetin tai sen kehittäjien syy että sitä kautta levitetään kaikenlaista saastaa.
Oikein hyvä kirjoitus siitä miten ihmisen tulisi suhtautua seksuaalirikokseen. Suomen Laissakin on hyviä ohjeita...
Mutta parhaatkaan julistukset oikeasta käyttäytymisestä ei auta, jos ihmiset elävät olosuhteissa, jossa ei ole muuta mahdollisuutta kuin kasvaa seksuaalisesti kieroon.
Ongelmana lestadiolaisilla on väärä seksuaalinen kasvatus. Suurin vääryys on nuorten itsetyydytyksen ja seksuaalisten ajatusten syntinä pitäminen. Koska tarpeet ja vietit ovat geneettisiä, niitä ei kenenkään ihmisen pidä ruveta moukaroimaan.
Onko ylipäätään mahdollista, että lestadiolaisnuori voi selviytyä täysin vaurioitta ?
>> Onko ylipäätään mahdollista, että lestadiolaisnuori voi selviytyä täysin vaurioitta ?
ne jotka joutuvat omien isiensä ja suvun muiden miesten raiskaamaksi, eivät toivu koskaan.
Ne muut jotka pääsee irti liikkeestä ajoissa, voivat selvityä suht terveenä ja työkykyyisenä mutta useimmat tarvitsevat terapiaa tuekseen.
mutta t'ytyyh'n terapeuttienkin el''.
Vittuunko t'st' on ''t kadonneet.... prkl
selviää yhteisön avulla siedettävään kuntoon hyvin moni, johtuen siitä että HIRVIÖT jäävät kiinni ja yhteisö auttaa lapsia selviytymään, sikäli kun ovat enää lapsia asian tullessa ilmi.
Niitä tuhansia ei-lestadiolaisperheen lapsia kiduttaneet ei-lestadiolaiset hirviöt jäävät tuskin koskaan edes kiinni, kidutettuja voi vain kauhistella omassa mielikuvituksessa, eihän heistä kukaan edes tiedä, eikä ole kiinnostunut tietämäänkään. Omaan napaansa ja egoonsa tuijottavat lehtikeisarit nukkuvat yönsä hyvin kun saavat marginaalia piiskata.
Uskoisin että suurimmasta osasta lestadiolaisnuoria kasvaa täysin "normaaleja" aikuisia. Seksuaalisuus on monissa uskonnoissa ja uskoissa tabu, ja se saattaa olla vaikea asia etenkin nykyisessä seksuaalisuutta ylikorostavassa yhteiskunnassa. Etenkin jos ajattelee sukupuolielämästä pidättäytymisen tarkoittavan samaa kuin oman seksuaalisuutensa kieltäminen - näinhän asia ei ole. Toisaalta uskontojen seksuaalinormit kyllä myös varjelevat ihmisiä paljolta pahalta. Kyllä minusta ainakin tuntuu, että holtiton sukupuolielämä voi olla ihmisen psyykkeelle vähintään yhtä vaarallista jos ei vaarallisempaa kuin sukupuolielämästä pidättäytyminen, niin "luonnottomalta" kuin se tuntuukin.
"...holtiton sukupuolielämä voi olla ihmisen psyykkeelle vähintään yhtä vaarallista jos ei vaarallisempaa kuin sukupuolielämästä pidättäytyminen, niin "luonnottomalta" kuin se tuntuukin.."
Itsetyydytys ja nuoren normaalit seksuaaliset ajatukset eivät ole holtitonta sukupuolielämää. Psyykelle vaarallista on, jos itsetyydytystä pidetään syntisenä ja häpeällisenä. Itsetyydytys on erittäin terveellistä seksuaalisten paineiden laukaisemiseksi. Silloin päähän mahtuu muutakin kuin seksiä.
En tarkoittanut "holtittomalla sukupuolielämällä" "itsetyydytystä ja nuoren normaaleja seksuaalisia ajatuksia", tuo oli kai oma - väärä - johtopäätöksesi. Oletko muuten Metaskeema kun itsetyydytys tuntuu olevan niin lähellä sydäntäsi? Ei tartte vastata tuohon kysymykseen, jos se tuntuu asiattomalta.
En ole Metaskeema enkä ole ateisti. Tosin Metaskeemalla on paljon hyviä mielipiteitä.
Minäkään en kannata holtitonta sukupuolielämää enkä myöskään täydellistä pidättäytymistä. On totta, ettei siitä hyvää seuraa. Prostituoiduista suurimmalla osalla on muuten lapsuudessa koettu hyväksikäyttö.
No, mitä mielestäsi avioliittoa odotellessa nuori voisi tehdä, kun seksuaaliviettiä ei voi pistää siksi ajaksi komeroonkaan odottamaan?
"No, mitä mielestäsi avioliittoa odotellessa nuori voisi tehdä, kun seksuaaliviettiä ei voi pistää siksi ajaksi komeroonkaan odottamaan?"
Hyvä kysymys. Itse olen ajatellut niin, että on väärin tietoisesti "ruokkia" omia seksuaalisia halujaan ja himojaan esimerkiksi pornon avulla, mutta samalla on hyväksyttävä että seksuaalisuus on osa ihmisyyttä. Raamatussakin puhutaan "himojen ristiinnaulitsemisesta":
Gal. 5:24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen.
Tarkoitan sanoa, että "ideaalisesti" kristityn elämä on jatkuvaa "himojen ja halujen ristiinnaulitsemista", itsensä hillintää, mutta jo oman mielenterveydenkin kannalta pitää ymmärtää ja hyväksyä se, että täydellisiä meistä ihmisistä ei tämän maan päällä tule koskaan. On kuitenkin eri asia elää jatkuvasti omien himojensa ja halujensa vallassa kuin että joskus tulee heikko hetki ja "liha" voittaa "hengen", niin näissä seksuaalisuuteen liittyvissä kuin monissa muissakin asioissa.
"..."ideaalisesti" kristityn elämä on jatkuvaa "himojen ja halujen ristiinnaulitsemista"...
Minulle tuo on käsittämätöntä tekstiä. Ei tervettä. Itseasiassa kirjoituksesi oli hyvä esimerkki siitä, miten ihminen saadaan vinksahtamaan seksuaalisesti.
Jokainen ihminen seksuaalisen heräämisen aikaan ajattelee seksiä ja näkee seksiunia paljon.
Jos te nuorille saarnaatte tuossa äärimmäisen herkässä vaiheessa "himojen ja halujen ristiinnaulitsemisesta", uskovainen nuori yrittää epätoivoisesti poistaa synniksi tajuamaansa asiaa itsestään. Koska kyseessä on geeneihin kirjoitettu asia (vietti), "synnin" poistaminen on tietenkin mahdotonta. Mitä voimallisimmin ihminen yrittää seksuaalisuudestaan eroon, sen kummallisimpia muotoja se voi saada aikaan.
Lestadiolainen seksuaalikasvatus saa ihmisen menemään mahdollisimman nuorena naimisiin vain siksi, että pääsisi eroon "syntielämästä". Tuo on tietenkin liikkeen etu, koska mitä nuorempana mennään naimisiin, sen enemmän lapsia saadaan.
Sanot: "... on väärin tietoisesti "ruokkia" omia seksuaalisia halujaan ja himojaan esimerkiksi pornon avulla..."
Porno ei liene hyväksi kenellekään. Terveen seksuaalisen kasvatuksen saanut ihminen tuskin jää kiinni pornokoukkuun tai käy vieraissa.
Itsetyydytyksessä ei "ruokita" seksuaalisia haluja, vaan se on vain paineiden poistamista varten, jotta päähän mahtuisi muutakin kuin seksiä.
Tuossa "oikeassa tiedossa" valitettavasti vaan vahvistaa esitetyt väitteet vl-liikettä kohtaan kuten syyllisten suojelimisen. Toivoisin että liikeen johtohenkilöt pystyisivät parempaan, hyvä että tämä menee edes vl-liikkeiläisille läpi. Mitä luulette mitä ns. yhteisön ulkopuoliset ihmiset tästä sepustuksesta ajattelevat. Luuleeko joku tosiaan että luottamus lisääntyy?
Olet tavallaan oikeassa siinä mielessä, että ne jotka eivät halua uskoa totuutta, ne eivät sitä usko, vaikka kuinka siitä puhuisi tai kirjoittaisi. Jotkut ovat vain niin mustavalkoisia omine mielipiteineen, ennakkoluuloineen ja asenteineen.
Siinä sinulle mustavalkoista asennetta, toivotaan että käry käy. Siinä menee herroilta yhteiskunnallinen asema kerralla kankkulan kaivoon, ei auta päämiehen "totuudet".
Syyttäjänvirasto haluaa selvittää lestadiolaisten pedofiilitapauksen
7.5.2010 6:04
A A Tommi Nieminen
Kirjoittaja on sunnuntaitoimituksen toimittaja.
Sähköposti Tommi Nieminen
Helsingin Sanomat
Kirkon piirissä tapahtuneita seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia tulee yhä ilmi lisää. "Tällä hetkellä luku on 23", kertoo kirkon perhetyön johtaja Martti Esko.
Näistä 13 on tullut tietoon viikon sisällä.
Suomen luterilaisen kirkon johto kehotti huhtikuun lopulla hyväksikäytön uhreja tuomaan tapauksensa julki. Tekijöiden joukosta on paljastunut myös pappeja ja lestadiolaisia maallikkosaarnaajia.
Arkkipiispa Jukka Paarma kertoi maanantaina, että tiedossa on neljä varmaa tapausta, joissa tekijä on pappi.
"Nämä uudet [kirkon tietoon tulleet] tapaukset ovat eri puolilta maata. Ne ovat pääosin muista kuin lestadiolaispiireistä", Esko sanoo.
Myös lestadiolaispiireistä on lastensuojelun tutkijan Johanna Hurtigin mukaan viime viikkoina tullut ilmi uusia tapauksia. Tämän viikon aikana hänen tietoonsa on tullut kolme uutta tapausta ja tiedot useista muista tapauksista ovat tarkentuneet.
Nyt Hurtigin tiedossa on liikkeen sisältä neljä tapausta, joissa usea mies on hyväksikäyttänyt samaa pientä tyttöä.
"Ainakin osassa tapauksista miehet ovat tienneet toisistaan, ja joissain tapauksissa he ovat tehneet teot yhdessä", Hurtig sanoo.
Hyväksikäyttötapauksiin on herätty myös syyttäjänvirastossa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske haluaa selvittää, voiko oikeus käsitellä tapausta, jossa pohjanmaalainen nainen joutui lapsena toistuvasti lähipiiriin kuuluvien miesten raiskaamaksi.
Minna (nimi muutettu) kertoi tarinansa HS:ssa 1. toukokuuta. Hän on 16 vuoden ajan yrittänyt ajaa asiaansa vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä. Yhteisö esti rikosilmoituksen teon.
Kalske toivoo, että Minna tekisi rikosilmoituksen, vaikka teoista on yli 20 vuotta eli ne ovat periaatteessa rikosoikeudellisesti vanhentuneet.
"Virisi kiinnostus, että onko mitään enää tehtävissä, vai onko virkakoneisto tämän suhteen hampaaton", Kalske sanoo.
Vuoden 2006 alusta tuli voimaan lainmuutos, jonka mukaan käräjäoikeuden päätöksellä on mahdollista ottaa yli 20 vuotta vanha vakava rikos oikeuskäsittelyyn, jos kyseessä on tärkeä yleinen etu.
Valtionsyyttäjä Anu Mantila korostaa, että laki ei kuitenkaan koske ennen vuotta 2006 tapahtuneita rikoksia, joten Minnan tapauksesta ei voisi nostaa syytettä.
"Mutta pitää tutkia, ovatko syyteoikeudet näissä tapauksissa vanhentuneet", Mantila sanoo. "Se on kauheata, jos ihminen ei saa oikeutta."
Valtakunnansyyttäjänvirastoa kiinnostavat myös Minnan väitteet kotikaupunkinsa vanhoillislestadiolaisesta poliisista, joka on jo vuosia ollut tietoinen raiskausväitteistä mutta ei ole ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin.
tämän roskalahkon toiminta tapoja!
""Valtakunnansyyttäjänvirastoa kiinnostavat myös Minnan väitteet kotikaupunkinsa vanhoillislestadiolaisesta poliisista, joka on jo vuosia ollut tietoinen raiskausväitteistä mutta ei ole ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin.""
Olen kanssasi samaa mieltä, että tuo asioiden selittäminen selittämästä päästyäänkin vain vahvistaa epäilyjä. SRK on kohta pedofiiliensä suojelemisesta valehtelussaan yhtä syvällä kuin Marja Tiura omissa valheissaan.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma kalske haluaa nyt selvittää lestadiolaisten rikosten peittelyn.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Syyttäjänvirasto haluaa selvittää lestadiolaisten pedofiilitapauksen/1135256654032/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset
Huh huh. Ei oo ainakaan sillä tietyllä polliisimiehellä heleppua. Kun syyttäjä alakaa kiinnostumaan.
...jälkeenpäin.
"Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin."
...mutta ei kuitenkaan toteudu elävässä elämässä. Yhteisössä on paljon henkistä väkivaltaa, joka mahdollistaa mm. pedofialian ja insestin. Nämä ovat kuitenkin vain tähän mennessä esille tulleet asiat. Täysin syyttömät saavat kärsiä.
"Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: ”Salaripissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin."
...lait yheisön sisällä ovat jotain muuta kuin kirjoitetusta teksitä saa ymmärtää. Todellisuudessa on käytetty väkivaltaa uhrien vaientamiseksi sen sijaan, että olisi neuvottu/kehotettu korjamaan asioita laajemmin.
pyllistää, kun on paskat housussa.
Mun isä on hakannu äitiä 20 vuotta (viime vuosina vähentyny, johtuukohan hormoneista vai et ei enää pärjää mun pikkuveljille) ja pitää itteensä hyvänä vanhoillislestadiolaisena. Eka kerran hääyönä (mitä lie muuta kamalaa tapahtunu sinä yönä!). Ei oo koskaan katunu tekojaan eikä pyytäny anteeksi. Se ei kestä jos se huomaa et nainen on oikeassa. Äiti on alistunu kohtaloonsa ku tietää et ei voi erota. Lapsia kylläkin "siunaantunut" 10, ei ainakaan rakkauden hedelmiä nämä ole...
Oli tosi vihanen ku sanoin et en halua enää olla vl.