Onnellisuutta ei ole olemassa

MOAM

Onnellisuutta ei voi tavoitella koska sitä ei ole olemassa. Onnellisuus on muutaman sekunnin tunne silloin kun ajattelee että jotain hyvää on tiedossa tai jos onnistuu hyvin jossain. Mitään pysyvää onnellisuutta ei oikeasti ole olemassa.

4

749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fgfggf

      Tietysti paljon riippuu siitä, mitä onnellisuudella tarkoitetaan. Kuitenkin joku ihminen voi sanoa olevansa onnellinen ja tarkoittaa myöskin sitä. Jos jossakin maassa on onnellisia ihmisiä, se voi tarkoittaa hyvää elintasoa, mukavia ihmisiä ja varallisuutta ja myöskin kaunista maata ja kauniita ilmoja. Sellaista voi löytää jossain lämpimän ilmaston maissa paremmin kuin Suomessa. Suomessa se voi olla viikonloppu, saunailta ja makkaranpaistoa kesämökillä. Voi se olla myöskin metsäpolulla kulkemista ja kukkien haistelua kauniina kesäpäivänä. Yleensä, kun on saanut asiansa kuntoon ja on hyvä terveys saattaa tuntea itsensä onnelliseksi.
      Onnellisuutta tuottavia asioita on paljon ja eräs on ihmisen tietoisuus. Pelkkä tietoisuus on onnellista, kun näkee, kuulee ja aistii kaikenlaisia asioita ympärillään.

    • onnellinen on

      silloin kun rakastaa ja saa vastarakkautta, enkä tarkoita pelkästään miesten ja naisten välistä rakkautta vaan ihan kaikkea.

    • sdgsdgsg

      täysin samaa mieltä. Jos kuvittelet olevasi onnellinen jossakin tilanteessa ja satut saavuttamaan tämän tilan, niin alat taas tavoittelemaan jotakin muuta ja et olekaan enää onnellinen. Yksi tämän efektin takana olevista seikoista on vertailu. Emme mittaa omaa "onnellisuuttamme" ja muita ominaisuuksia objektiivisesti, vaan verrattuna muihin vertailuryhmän jäseniin. Esim. köyhän rikastuessa hän siirtyy asumaan hienommalle alueelle, jolloin hän ei enää olekaan alueen rikkain vaan itseasissa jälleen köyhin.

      • mnnm,

        Vertailemisesta syntynyt kateellisuus ei ole mikään luonnonlaki. Se on itse asiassa varsin tyhmää ja lienee harvinaistakin. Ihmisellä on useimmiten kaikki edellytykset olla onnellinen, kun vain sen tajuaa. Jonkin verran mietiskelyä, älykkyyttä ja terveyttä se vaan vaatii.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1456
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1013
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      379
      854
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      824
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe