Televisiohan on kielletty oikeilta uskovaisilta. Meillä on seuraavan kokouksen esityslistalla päätösesitys, jonka mukaan oikeilta uskovaisilta kielletään myös lehtien tilaaminen ja lukeminen.
Niin paljon niissä on viime aikoina ollut epäuskoisten kirjoittamaa roskaa.
Niin paljon niissä on viime aikoina ollut epäuskoisten kirjoittamaa roskaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kyllä ihmiset ovat hulluja uskossaan.
epäuskoinen pötkö olet meitä arvostelemaan!
Tälläkin hetkellä suurin osa vl-porukoista vaikuttaa ja toimii vain vl-yhteisön sisällä ja muiden vl-kanssa. Voitaisiko ajatella että perustettaisi oma valtio (esim. Tornionjokilaaksossa), jossa voitaisiin toimia vapaasti omien lakien ja sääntöjen mukaan.
Tai että perustettaisi yhteisvaltio Suomen ja Ruotsin rajalle, jossa asuisivat vl:llät ja muslimit, koska on pitkälti samanlainen käsitys yhteiskunnan säännöistä ja lain noudattamisesta.
Onko kannatusta?
Pienenkin eurooppalaisen valtion täytyy noudattaa Euroopan ihmisoikeuslainsäädäntöä. Ei se voi alkaa ihan omien lakiensa mukaan elämään.
mutta ei Suomeen oisko vaikka togo tai siperia!
(mahd.kausas kuitenkin)
kauneinta seutua, tuo Tornionlaakso.
Suurin osa vl-porukoista vaikuttaa ja toimii muiden kuin vl:ien kanssa.
Miten saat heidät ajettua tästä maasta ulos?
Olisihan se varmaan mukavaa sitten asua "vapaassa" Suomessa...
vl-ihmisistä häpeää kertoa normaaleille ihmisille, että on vanhoillislestadiolainen. Miksi?
vastaa avaus henkeen.