ovat bipolaarihäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön ratkaisevimmat erot? Varsinkin jos kyse on sekamuotoisesta bipolaarihäiriöstä, jolloin pitkiä masennus- / maniajaksoja ei ole. On ko dg:n tekeminen silloin hankalampaa, vai voivatko nämä kulkea käsi kädessä?
Mitkä
niiskus
4276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sen kummemmin tilannettas tietämättä sanoisin et ei sulla kaks-suuntasta ole jos et kärsi mania/masennus jaksoista.
Vaikuttais siltä että sulla on vaan epävakaa persoonallisuushäiriö.
Tuntuu, ettei varsinaisia maniavaiheita olisi, mutta teen sellasia ihmeellisiä asioita, kuten sekoitan ihmissuhteeni, irtisanouduin juuri työstäni ja muutin toiselle paikkakunnalle. Sinne päästyäni en pystynyt olemaan aloillani kuin viikon , sillä ahdisti niin paljon, sitten lähdinkin jo seuraavalle paikkakunnalle... Pää tuntuu olevan aivan sekamelskassa.
Kyllä juuri nuo kuulostavat niiltä manioilta.
Onko sulla kuitenkin ollut aika vaihdikas, varma ja rohkea olo noissa tilanteissa?
Sekoitatko ihmissuhteesi pettämällä? Rakastut toiseen tai tahdot rakastua toiseen?
Noissa tilanteissa olo on ollut oikeastaan ehkä enemmänkin vihainen, päättäväinen ja toisaalta unelmoiva. Vihainen siten, että ajattelen, että "Nyt jätän kaiken tämän vaan taakseni ja muutan muualle. Sitten kun olen siellä muulla niin kaikki alkaa menemään tosi hyvin, että mua odottaa vaikka millaset mahtavat seikkailut siellä." Eihän se kuitenkaan oo niin mennyt vaan hetken päästä iskee ahdistus ja kauhea yksinäisyys ja syyllisyyskin siitä, että miksi tein näin, eihän mulla oo edes varaa tähän.
Ihmissuhteita en oo sotkenut pettämällä, enkä rakastunut toiseen. Halunnut kyllä, suunnitellutkin sitä aina niinä hetkinä kun mut valtaa sellanen agressiivinen olo.
Tunnetilani vain vaihtelevat monen tunnin itkukohtauksista, mielettömään rakkauden tunteeseen ja siitä taas vihaisuuteen. Ei kukaan ole mua kestänyt. en kyllä sitä yhtään ihmettelekkään.
Sitoutunut olen kyllä ollut ja tosissani ihmistä rakastanut, mutta käytökseni tuntuu olevan usein täysin kontrolloimatonta. Välillä tunnen olevani toisen yläpuolella ja voivani sanoa ja tehdä mitä vain. Välillä taas täysin kaikkien muiden alapuolella ja pyytelen vaan anteeksi olemassaoloani.