Mies ja poika (loppu)

Tuomas

Suu auki tuijotin Levin jakojen väliin. En saanut silmiäni irti suonikkaasta elimestä. Lopulta sain sanottua, "Sähän runkkaat".
"No ei sun näkökyvyssä ainakaan mitään vikaa ole." Levi sanoi huvittunut sävy äänessään, mutta jatkoi vakavaan sävyyn, "No sulla on ilmeisesti jotain ongelmia asian kanssa?"
"No mut se on... Siis ku kahestaa... Tai siis. yngh..." En pystynyt muotoilemaan kokonaisia lauseita hämmennykseni keskellä. Ja yhä vain tuijotin elintä joka makasi nyt vasten Levin vatsaa ja punainen terska ylsi navan korkeudelle.

"Hmm. Siis homoa? Sitäkö sä yrität tän sanoa olevan?" Levi kysyi vakavana ja samalla hän peitti jo täyteen mittaan paisuneen kyrpänsä pyyhkeellä. Nyt sain tuijotukseni irti vanhemman seuralaiseni jalkojen välistä ja katseeni siirtyi ylöspäin Levin kasvoihin. Säikähdin hieman kun huomasin vihaisen ilmeen miehen kasvoilla.
Säikähdykseni huomattuaan ilme Levin kasvoilla lientyi.
"Poika... Ei tässä nyt mitään homoa ole. No etkö sä ole muka kavereiden kanssa runkannu yhdessä?" Levi kysyi.
"No tota en."
"Poika nyt kuuntelet. Siis mikä siinä nyt on. Ei hän siinä mitään homoa ole jos porukassa poikien kanssa kokeilee jotai juttuja. Se jos rakastuu mieheen, silloin on hintti. Ymmärrätkö mitä mä tarkotan."
Kuuntelin Leviä vakavana ja humaltuneessa mielessäni vanhemman miehen auktoriteetti sai minut kuuntelemaan hänen sanojaan totuuksina joita ei voinut kyseenalaistaa.

"No ymmärrän mä, mut ootsä sit nuorena kavereiden kans kokeille jotai?"
"Tietenki. Eikä siinä mitään ihmeellistä ollu. Tai olihan se paljon mukavanpaa ku yksin puuhastelu. Sitä paitsi kun ei vielä naista saanu ni poikien kanssa kokeilu oli vähänkuin harjoittelua." Sanat kuulostivat mielessäni täysin järkeviltä.
"No mitä te sitte kavereiden kanssa teitte?" kysyin kuin häpeillen sitä että en itse ollut tuollaista kokenut.
"Maalla kun asuttiin nii siellä tuli poikien kanssa työn lomassa lepotauoilla ladossa heinäpaalien lomassa runkattua porukassa, itteämme ja välillä vieruskaveria. Tai jos oltiin naapurissa hommissa niin tauot pidettiin tallin ylisillä. Ja poikien kanssa me ensi kerran tyttöäkin kokeiltiin, kun Turpelan Jussin pikku siskoa kokeiltiin vuoroissa." Levi puhui virne naamalla kuin vanhat hyvät ajat olisivat kirkkaina kuvina aivan hänen silmiensä edessä.
"Te runkkasitte toisianneki?" Kysyin hieman ihmetellen.
"No nii tehtiin. Ja se tuntu paljon paremmalta ku omin käsin. Etkö sä oo koskaan tuntenu sun kyrpää runkataa, siis edes että nainen runkkaa?"
"Ei, ei mua oo koskaan runkattu." Vastasin jälleen kokemattomuuttani häveten.
Levi siirtyi lähemmäs sohvalla ja kysyi, "Haluisiksä kokea miltä se tuntuu?". Samalla hän jo siirsi kättänsä kohti jo lepotilaan laskeutunutta munaani.
"E-en mä oikee tiiä." Epäröinnistäni huolimatta Levin käsi jatkoi liikettään kohti jalkoväliäni. Hengitykseni kiihtyi ja sykkeeni nousi. Tunsin sydämeni sykkeen myös levossa olevassa elimessäni ja se alkoikin kovettua sykäys sykäykseltä jo ennen kuin Levin käsi oli ehtinyt sitä koskea. Levin naamalle levisi hymy.
"No ei se ainakaan taida vastenmielinen ajatus olla." Levi totesi ilkikurisella äänellä ja saattoi kätensä loppuun asti. Kun tunsin karhean käden jalkovälissäni kihelmöivä tunne levisi nivusistani alkaen koko vartaloon.

Hitaasti Levi alkoi runkata nyt jo kivikovaa kyrpääni, samalla hän kuiskasi korvaani, "Eikö tunnukkin hyvältä". Huohottaen sain sanottua "Joo.. Joo". Levi runkkasi minua vain hetken jonka jälkeen hän veti kätensä harmikseni pois.
"No mitä mieltä oot? Ja tuliko susta homo kertaheitolla?" Levi kysyi hymyillen.
"No ei tullu homoa. Mut kyl tuntu hyvältä." Vastasin loukkaantuneena kysymyksestä. "Nii tota mä just tarkotin. Ei se puuhastelu susta homoa tee. Mut mä käyn heittämäs vettä tuol huusin puolella ja haen vähän lisää juomaa, niin voidaan sitte jatkaa filmien kattomista ku se jäi vähän kesken." Levi sanoi ja nousi sohvalta.
Minä puolestani nousin nyt oudon vapautuneen tunteen saattelemana sohvalta ja menin hakemaan keittiöstä itselleni uutta Karhu pulloa. Hetken päästä istuimme jälleen sohvalle ja Levi pisti jälleen nauhan pyörimään. Tällä kertaa nauhalta ei tullut esiin nuori ratsastava aasialais tyttö, vaan nauhalla olikin tässä kohtauksessa vanhempi brunette nainen joka seksikkäine huulineen paraikaa otti suihin, nautinnollisesti mumisten, paljon itseään nuoremmalta mieheltä.

Nyt en tuntenut estoja kun mulkkuni alkoi kohota ja huomasin Levinkin hierovan omaa mahtavan kokoista elintään juhlakuntoon.
"Mitä sanot poika runkataanko toisiamme, sä kun selvästi tykkäsit siitä" Levi ehdotti.
Sanaakaan sanomatta siirryin aivan hänen viereensä ja ojensin kättäni kohti Levin puoli tangossa olevaa elintä. Tämä sai minut jostain syystä äärimmäisen kiihottuneeksi. Saisin koskea aikuisen miehen sykkivää kalua.
"Käyhän se näinki, mut mun mielestä se on parempi näin." Levi sanoi ja ojensi molemmat kätensä minua kohti ja nosti minut kevyesti kuin lapsen nuken syliinsä (tuolloin vielä 158cm ja 50kg).
"Mitäs tykkäät tästä tyylistä" Levi kysyi. "Kai tää on okei". Vastasin ja tuijotin jalkoväliini jossa näin oman suoraan ylöspäin sojoittava munani ja Levin, nyt hurjalla vauhdilla paisuvan kyrvän, tämä selvästi kiihoitti myös Leviä. Pieni penis kateus meinasi iskeä kun näin kuinka suuri koko ero sauvoillamme oli.

Levi otti minun munani käteensä ja kehoitti minua runkkaamaan hänen kyrpäänsä.
Miehen suuri koura runkkasi minun noin 13cm pitkää teini pojan kyrpääni, kun taas minun pieni käteni veteli ison miehen, paksun noin 18-20cm, kyrvän esinahkaa edes takaisin. Filmillä tahti kiihtyi ja nyt vanhempi muodokas nainen oli kontallaan lattialla ja nuorukainen paukutti paksua kyrpäänsä naisen perseeseen saaden naisen nautinnon voihkaisuihin sekoittumaan hieman kivun älähdyksiä. Levi kiihdytti tahtia ja hänen kätensä alkoi liikkua munani varrella entistä nopeammin. Myös minä kiihdytin tahtia osaltani ja nyt molempien esinahat päästivät jokaisella vedolla kiimaisen litsahduksen.
"Mult tulee ihan just" Vaikeroin. Ja saman tien Levi lopetti kyrpäni hyväilyn ja käskevällä äänellä käski minun runkata häntä kovempaa. Asennostani johtuen en kuitenkaan pystynyt runkkaamaan Levin mielestä tarpeeksi hyvin ja hän käski minut polvilleen lattialle eteensä. Tein työtä käskettyä ja nyt runkkasin kasvojeni edessä kohoavaa, kiimatippojen liukastamaa, paksua kyrvän vartta. Jokainen pullistunut suoni tuntui kädessäni. Hetken kuluttua Levi otti minua niskasta kiinni ja käski, "Ime sitä, ime mun kyrpää!".
Voimakkaalla kädellään hän veti kasvoni lähemmäs ja minä en vastustellut. Kiihottuneen, alkoholin estoista vapauttamana, suonikas kyrpä ja sen kiiltävä punainen terska näyttivät oudolla tavalla herkulliselta. Tahdoin imaista sen juurta myöten ja nielaista, tämä nyt ei onnistunut tietenkään sillä en saanut kakomatta imaistua puoltakaan paksusta varresta suuhuni. Innolla kävin toteuttamaan käskyä imaisin terskan suuhuni. Videoilta oppimallani mallilla aloin nopeasti liu'uttamaan huuliani pitkin vartta, hurjalla tahdilla edes takaisin.
"Ime kovempaa! Ota se kokonaan suuhun huora!" Levi ärisi ja hieroi päätäni niskaani.

Tunsin terskan paisuvan ja kovettuvan vielä hieman lisää suussani ja Levi alkoi ynistä nautinnosta. Nyt Levi käski minun lopettaa ja nosti minut takaisin syliinsä. "Runkkaa... Runkkaa kovaa." Levi käski alkaen runkata kyrpääni. Vain hetken miehen tarvi minua runkata kun jo jouduin älähtämään että multa tulee.
"Multaki tulee" Levi huohotti korvaani ja jatkoi runkkausta.

Nautinnon älähdys pakeni suustani kun sperma syöksähti hurjasti sykkivän kyrpäni päästä. Lämpimät sperma roiskeet vatsallani tuntuivat taivaalliselta ja lisää oli tulossa.
"Nyt äkkiä polvilles taas mä haluun tulla sun naamalle!" Levi ähisi ja heitti minut lattialle eteensä ja minä aloitin hurjan runkkaamisen heti. Pää kallellaan Levin reiden päällä paksun kyrvän juurta pussaillen ja nuollen jatkoin kovaa tahtia pari sekunttia kunnes Levi älähti "Nyt mult tulee, runkkaa! Runkkaa!" Suu auki haltioituneena jatkoin ja katsoin kuinka tämä suuri suonikas varsi ampui hurjan lastin ilmoille. Lämmintä spermaa tippui niin Levin pullealle vatsalle kuin minun naamallenikin ja muutama tippa suolaisen karvaan makuista mälliä roiskahti myös avoimeen suuhuni. Innolla kiimaisesta mausta haltioituneena imaisin vielä kyrvän pään suuuni. Vielä riitti sykäyksellinen lämmintä spermaa suuhuni. Levi silitti päätäni ja toisteli voipuneella äänellä "hyvä poika, hyvä poika...".

(Niin tälläinen tarina. Tuota haukkukaa tai kehukaa. Sanottakoon nyt että ei ekakertani muuten ihan tälläinen ollut.Tapahtui kyllä melko samalla lailla juhannuksena. Se oli niin että kun oli tarpeeksi juonut, notkuin naapurin vieras huoneeseen nukkumaan. Olin nukkunut ehkä puoli tuntia kun heräsin siien että naapurin ukko veti minulta alushousut pois ja tuli selkäni päälle ja alkoi tunkea rasvattua kyrpää takapuoleeni. hämmennyksestä jämettyneenä en vastustellut. Kun mies (nimi ei oikeasti Levi) lopulta osui reikääni, huudadin kivusta. hän painoi pääni tyynyyn ja jatkoi puuhiaan. Lopulta parin minuutin jyystämisen jäkeen hän laukesi sisääni ja kieräti kyljelleen ja nukahti. Noin kuukauden ajan välttelin miestä, mutta raiskauksen kipeä muisto haihtui jollain tavalla pois jonka jälkeen aloin hakeutua aina mahdollisuuden tullen miehen seuraan. Eikä ekakerta ollut vika.)

6

9074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomas

      Kommentoikaa... Eka tarina. Kertokaa et kannattaako rustata lisää vai jätänkö viimeseks.

      • sälli

        mukava tarina. Ittelläni myös kokemuksia noista vanhemmista miehistä... (oot varmaa lukenukkin??)
        Jatka vaan tarinointia =)


    • karvamaha

      Hyvä tarina, kyllähän näitä mielellään lukee vaikka lisääkin. Kirjoita ihmeessä :-P ootan jo innolla...

      Hieman häiritsi ekaksi tuo kaverin nuoruus, mutta vieläkin enemmän lopussa ollut alistamis asenne. Ekaksi on herkkää ja kivaa, ja yhtäkkiä ei enää niin herkkää.

    • mie vaan

      Tää oli ihan hyvä!!!!ei liian rivo mut ei mikään lässynlässykään...:Dtsemppiä!!

    • Anonyymi

      Voidaanko joku naida homoksi? Tuossa lopussa sanot "jonka jälkeen aloin hakeutua aina mahdollisuuden tullen miehen seuraan".
      Piditkö miehestä ennen kuin hän raiskasi sinut?
      Oletko miettinyt miksi hakeuduit hänen seuraan? Hänhän nai sinua tuonkin jälkeen?
      ---
      Olen lukenut tämän novellin monta kertaa. Siinä on jotain oma kohtaista. Itsellä kävi samoin. Tutuistuin lähistöllä olevan kesämökkeilevään mieheen. Pidin häntä kiinnostavana henkilönä. Vierailuni hänen luonaan kuumana kesäpäivänä päätyi miehen suorittamaan peppupanoon.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe