Yksikään niistä seitsemästä ihmisestä, joiden Facebook ystäväksi hain, ei hyväksynyt minua. Joukossa paras kirjeystäväni, veljeni ja Jussi Halla-aho. Tästä on vedettävissä se johtopäätös, että tarvitsen kuulan kallooni.
Vittu!
fdgdfgdfg
13856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No en tietenkään ollut omalla nimelläni tai kuvallani, sillä eihän niitä kannata tuolle lafkalle luovuttaa.
Facebook on ihan hanurista.
Siellä se yksinäisyys korostuu
=D
Ehkä et tarvitse pupuliina kuulaa kalloosi vaan elämän. Katsos kun aikuisena ihmiset juttelevat tunteista eikä kännisekoiluista. Et omaa herkkyyttä ja ymmärrystä sellaisiin ja siksi jatkat akkamaista räkytystäsi.
Mitä helvetin kännisekoiluja? En ole juonut tippaakaan varmaan viiteen vuoteen. Nuorenakaan en juonut kuin intissä, koska urheilin aktiivisesti. Enkä muista, että silloinkaan olisin sekoillut ihmeemmin. Hyväuskoisia kusetetaan tunteilla, rakkaudella ja muulla huuhalla. Nämä samat imbesillit ovat sitä mieltä, että tehosekoittimessa oleva uloste on taidetta.
Väärin. LAPSET juttelevat tunteista. Aikuiset ovat liian jumissa sosiaalisissa rooliodotuksissa sanoakseen miltä asiat oikeasti tuntuvat.
Paitsi kun aikuiset ovat soseissa niin hekin puhuvat totta!
Hmm. Enpä ole tainnut itse lähettää ystäväkutsua kenellekkään. Eiku joo, yhdelle luokkalaiselle lähetin. Toivottavasti ei kukaan ole itseään ampunut kun olen jättänyt jonkun hyväksymättä.
Se on niin outua, jos tyyppi on edes jollakin tavalla tuttu (ollaan oltu vaikka samalla luokalla, mutta ei koskaan ihmeemmin juteltu, mutta silti tiedetään toisemme) niin ei voi hyväksyä kaveripyyntöä. Miksi ei? Mitä haittaa siitä on, jos on joku puolituttu kaverina? Itse olen ehkä yhden kaveripyynnön hyljännyt, koska nimi eikä tyypin kuva soittanut mitään kelloja. Mikä lie tuntematon hakkeri ollut.
...sehän on vaan facebook.
Miksi siellä tehtävät kaveripyynnöt olisivat tärkeitä tosielämässä??
Olen itse Facebookissa,eikä minulla montaa kaveria ole. Suurin osa kavereista on sukua tai tuttuja harrastusten kautta.
Jos joku hylkää kaveripyyntöni netissä tapahtuvassa systeemissä,ei minua se pahemmin hetkauta,sehän on vaan nettimaailma.
Todellinen maailma on oltava jossakin muualla.
Ei se muakaan sillä tavalla haittaa, mutta se on jotenkin tosi lapsellista käytöstä. Tai ainakin omalla kohdallani eräät, jotka eivät hyväksyneet kaveripyyntöäni, olivat juuri niitä, jotka kiusasivat minua ala-asteella. Nimittelivät ja esittivät, että olen niin ällöttävä että meinaa oksennus tulla kun näkevät minut. Mielenkiintoista, jos heillä on samanlaisia ajatuksia vielä nykyäänkin. Olen niin ällöttävä, ettei voi hyväksyä kaveriksi facebookissa. Minua naurattaa lähinnä nuo oksennusjutut tänä päivänä, enkä ottanut niistä hirveästi nokkiini silloinkaan (itse asiassa ihmettelin ja ihmettelen vieläkin, että miksi minua ei kiusattu enemmän, koska olen ulospäin kuitenkin tosi luuserin oloinen ja ala-aste oli sitä aikaa, kun en puhunut mitään), saati, että muistelisin pahalla nykyään.
Hauskaa, että kiusaajille on jäänyt vielä enemmän jotain hampaankoloon minua kohtaan, kuin minulla heitä. Olisin halunnut facebookin kautta urkkia, että mitä heille kuuluu nykyään, mutta ei väkisin. :)
mutta itse en ymmärrä yhtään näitä ihmisiä (tälläkin palstalla useampia aloittajia), jotka väenväkisin haluaisivat jonkun ex-koulukiusaajan kaveriksi ja nyyhkyttävät, kun "eivät vieläkään kelpaa, onpa se kiusaaja lapsellinen ". Jos ei silloin aikoinaan tullut toimeen, niin mistä voisi päätellä, että nyt tullaan sydänystäviksi aikuisena? Minua ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa jonkun tuollaisten kuulumiset tai elämät, minulla kun on oma elämäni ja omat kaverini myöhemmästä elämästä, joista olen huomattavasti kiinnostuneempi.
No miksipä en haluaisi, samalla tavalla kuin muiden samalla luokalla olleiden tuttujen, joiden kanssa kuitenkaan en ollut sen kummemmin tekemisissä. silti heidän elämänsä kiinnostaa jollakin tasolla, koska toisien kanssa olen ollut sen 12 vuotta samalla luokalla ja vielä sitä ennenkin samassa hoitopaikassa/päiväkodissa. Ehkä olen sitten erityisen utelias, kun puolituttujen elämä kiinnostaa.
Mutta kuten sanoin, ei väkisin. Ei ole mulle todellakaan maailmanloppu, jos joku ei halua olla facebookissa kaveri. Hetkenhän se korkeintaan harmittaa, mutta en todellakaan murehdi kauemmin.