Vanhus alkaa tehdä

uutta kukkaa. Hiljaista on ollut, joten intokin noiden kohdalla on hiipunut. Siinä ne ovat keittiöni ikkunalla ja vettä ovat saaneet silloin, kun olen muistanut antaa. Ei siis mitään säännöllisyyttä ole tänä talevna meillä nähty.

Tänään taas kääntelin orkideoitani. Kun ovat kovin huonolle hoidollekin jääneet, olisi aika taas alkaa niistä huolehtia. Into aina kasvaa, kun jotakin näkyy, joten tästä alkaa kukan odottelu ja parempi hoitokin.
4889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun toin 4 vuotta sitten orkideoita Hampurista auton peräkontissa äidilleni, tyttärelle ja ystävälleni, joka hoiti kukkiani.Hän toi minulle sen kukinnan loputtua ja nuutuneen näköisenä viime syksynä.
Minä sitä virvoittelin ja maaliskuussa se alkoi työntää kukkavartta, mutta nyt on vanan kasvu jämähtänyt
puoleen väliin,eikä mitän edistymistä ole ollut kuukauteen.Mikä avuksi?
Oma kukkani on kukkinut useamman kerran ja tehnyt poikasenkin, joka kasvaa ja kehittyy.
Olen tehnyt kasvualustaa männyn kaarnasta, koivun nilakerroksesta, lehtipuun hiilestä.
K.o.kukka on itäikkunan luona, missä muutkin ovat kukkineet.

Äänestä
  • Luulen, että jonakin päivänä se aloittaa taas kasvamisen. Joskus ne on nii-in hitaita, että meinaa aivan kyllästyä odotteluun.

    Minullakin toinen pienempi keiki, joka teki kukkavarren on jämähtänyt siihen. Kukkavarsi ei kuivu eikä tee uutta silmua, joten en tiedä, miten sen kanssa menettelisin. Leikkasin jopa kukan pois, että jotakin tapahtuisi, mutta ei... Olen siis antanut sen olla rauhassa. Kun pakkaset loppuvat, vien ne terassille ja sanon, kukkikaa, jos lystäätte!!! ;o)

    Kuitenkin on kiva, kun kaksi antaa elonmerkkejä. Se, jonka toin äidiltäni, koska sitä ei kukaan hoitokodissa olisi hoitanut, alkoi myös tehdä kukkavanaa. Nyt odotan valkoista ja lilaa kukkaa sekä kahden muun (keikien) elonmerkkejä.

    Hyvää kesää kaikille.

    Äänestä

on hyvin yksinkertainen, vettä valoa ja fosforia eli siis lannoitetta jossa fosforin osuus on suurempi.
Laji kuin laji, hyvä perussääntö on kastella kerran viikkoon niin, että upottaa ruukun huoneenlämpöiseen järvi, sade tai kaivoveteen niin, että ruukun reuna jää näkyviin n. sentin verran. Seuraavaksi huolehtii valon saannista, eli mahdollisimman valoisa paikka. Pahimmasta keskipäivän paahteesta orkidea ei pidä, lehtien solukot vaurioituvat helposti mutta silloin voi rehua siirtää tai varjostaa verholla jne. Muuten valoisin paikka sopii orkidealle. Ulos orkideaa ei pidä viedä, jos ei ehdottomasti tiedä mitä tekee, kaikki perusorkideat viihtyvät parhaiten perushuonelämmössä. Ja jos haluaa, orkideaa voi lannoittaa, joskin se ei aina ole edes tarpeellista hieman lajista riippuen, mutta siis lannoitteella jossa fosforin osuus ehdottomasti suurempi kuin typin. Kirjoitin tuosta jo tuonne toiseen kohtaan.

Joku mainitsi että on laittanut ruukkuun männynkaarnaa, lehtipuun hiiltä ja koivun nilaa?! No, tuosta paras ja ainoa tarvittava on männynkaarna, nimenomaan se kilpikaarna esim. parivuotiaalta hakkuulta haettu ja pieniksi silputtu, jossa EI ole enää nilaa eikä mitään muutakaan maatuvaa jäljellä! Hiili on ok, mutta sotkevaa, eli kaarna riittää. Missään nimessä orkidean ruukkuun ei pidä laittaa mitään maatuvaa materiaalia kuten nilaa tai sammalta, se maatuu nopeasti ja estää juurien ympärillä ilmankierron ja tappaa juuret.

Kokeilkaapa noilla neuvoilla niin veikkaan että alkaa tapahtua eloa keikeissä ja kukinnassa.
Itselläni on lähes parikymmentä eri lajia ja 4-6 niistä kukkii vuosittain ilman lannoittamistakin..ne jotka eivät kuki, saavat tod.näk. tarpeisiinsa nähden liian vähän vettä eli useammin kastelu kuin kerran viikkoon tai/ja liian vähän lannoitusta!

Äänestä
  • sama tänne kuin tuohon toiseen topicciin että tuli myöhään silmät ristissä kirjoitettua ja pistin väärin että fosforia olisi pitänyt olla lannoitteessa typpeä enemmän. Tosiasiassa suhde oltava 1:1. Pahoittelut myös tänne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anelmas kirjoitti:

uutta kukkaa. Hiljaista on ollut, joten intokin noiden kohdalla on hiipunut. Siinä ne ovat keittiöni ikkunalla ja vettä ovat saaneet silloin, kun olen muistanut antaa. Ei siis mitään säännöllisyyttä ole tänä talevna meillä nähty.

Tänään taas kääntelin orkideoitani. Kun ovat kovin huonolle hoidollekin jääneet, olisi aika taas alkaa niistä huolehtia. Into aina kasvaa, kun jotakin näkyy, joten tästä alkaa kukan odottelu ja parempi hoitokin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu