Mikäs lintu...

Tässä toukokuun alussa, keskisuomessa, sekametsässä, isompi kuin tintit, mutta mielestäni rastasta pienempi, matkii monia eri lintuja, selkeästi erotti muun muassa kuovin kaksi eri ääntelyä, sitten kottaraista, jotain tiaisia, sekä aivan kuin jotain sademetsälintuja matkisi yms., tosi varovainen lintu. Piti kaiken aikaa huolen, että edessä ainakin yksi puurivistö ja lähti sekunnissa lentoon, jos sattui saamaan sen katseeseen, ei auttanut vaikka miten hiipi. Lenteli kaiken aikaa hiljalleen läpi samaa isohkoa aluetta, istahti puurivistön taakse ja alkoi konserttinsa. Sitten kuitenkin jäi oudosti lauleskelemaan lähistön puiden taakse melkein tunniksi, kun laitettiin nuotio palamaan.
8523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olis sille bonkotietäjälle pähkinä purtavaksi.

Äänestä

perusteella olen melko varma, että se oli Rytivarpunen

Äänestä
  • Ei kai kovin moni lintu matki muita lintuja yhtä lahjakkaasti Suomessa? :)

    Äänestä

  • hipiiiiii kirjoitti:

    Ei kai kovin moni lintu matki muita lintuja yhtä lahjakkaasti Suomessa? :)

    jos se olikin Gännikala

    Äänestä

  • hipiiiiii kirjoitti:

    Ei kai kovin moni lintu matki muita lintuja yhtä lahjakkaasti Suomessa? :)

    Ai niin, ja se näytti tykkäävän oleskella ainoastaan korkealla puiden latvassa tai melkein latvassa. Taisipa vielä jopa valita vain havupuita, ei koivuja.

    Itselle tuli mieleen joku laulurastas tai satakieli, mutta ei se kyllä pitänyt mitään rastasmaista tsäk tsäk tyyppistä ääntelyä ja oli pienempi...Eikä satakieli taida matkia? Yks mikä tuli vaihtoehdoksi tuossa selaillessa eri lintuja oli Kuukkeli.... Kyseistä lintua en kyllä itse ole koskaan nähnyt, että en osaa sanoa.

    Teitte näköjään nuotion hänen reviirilleen nii hä jäi laulelemaan taustalle. Ei hää minnekää omalta reviiriltää lähe.

    Äänestä

  • hipiiiiii kirjoitti:

    Ai niin, ja se näytti tykkäävän oleskella ainoastaan korkealla puiden latvassa tai melkein latvassa. Taisipa vielä jopa valita vain havupuita, ei koivuja.

    Itselle tuli mieleen joku laulurastas tai satakieli, mutta ei se kyllä pitänyt mitään rastasmaista tsäk tsäk tyyppistä ääntelyä ja oli pienempi...Eikä satakieli taida matkia? Yks mikä tuli vaihtoehdoksi tuossa selaillessa eri lintuja oli Kuukkeli.... Kyseistä lintua en kyllä itse ole koskaan nähnyt, että en osaa sanoa.

    Kuvaus sopii siihen hyvin. Pyörii reviir8illä niin, että puita on välissä. Matkii hyvin. Ei räksytä niin kuin räksä. Ja näyttää yllättävän pieneltä korkealla puun latvassa.

    Äänestä

  • tarjoan minäkin kirjoitti:

    Kuvaus sopii siihen hyvin. Pyörii reviir8illä niin, että puita on välissä. Matkii hyvin. Ei räksytä niin kuin räksä. Ja näyttää yllättävän pieneltä korkealla puun latvassa.

    Olen myös varmuudella laulurastaan kannalla.
    Kuukkelirievulla eivät äänivarat riitä kovin monimutkaiseen livertelyyn. Lähinnä naukumista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hipiiiiii kirjoitti:

Tässä toukokuun alussa, keskisuomessa, sekametsässä, isompi kuin tintit, mutta mielestäni rastasta pienempi, matkii monia eri lintuja, selkeästi erotti muun muassa kuovin kaksi eri ääntelyä, sitten kottaraista, jotain tiaisia, sekä aivan kuin jotain sademetsälintuja matkisi yms., tosi varovainen lintu. Piti kaiken aikaa huolen, että edessä ainakin yksi puurivistö ja lähti sekunnissa lentoon, jos sattui saamaan sen katseeseen, ei auttanut vaikka miten hiipi. Lenteli kaiken aikaa hiljalleen läpi samaa isohkoa aluetta, istahti puurivistön taakse ja alkoi konserttinsa. Sitten kuitenkin jäi oudosti lauleskelemaan lähistön puiden taakse melkein tunniksi, kun laitettiin nuotio palamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu