Sain tässä taannoin kuparikierukan ja nyt ollaan muutama kerta harrastettu seksiä ilman kondomia (useammin kyllä sen kondomin kera, koska erinnäiset syyt). Nyt kuitenkin mies sanoo että kirvelee kun on hetken aikaa ollut sisällä. Itse en tunne mitään omituista värkissäni, en kutinaa enkä kirvelyä enkä mitään vuotojakaan alun tiputtelujen jälkeen (kuparikierukan asentamisen jälkeen seuraavien kuukautisten ollessa tulonpäällä oli pari viikkoa tiputtelua).
Sitten ei ole kierukan asentamisen jälkeen ottanut suihin ollenkaan (ennen teki sitä kyllä mielellään). Vaikka sanoin että tiputtelu on loppunut.
Mietin että jos se maistuu pahalta tai haisee omituiselle. En ole kysynyt mutta kai se olisi sanonut? Varsinkin kun kierukan kanssa pitää vähän tarkkailla tilannetta muutenkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.