Näin kaupassa naisen, joka oli noin 7-vuotiaan (erittäin hoikan) poikalapsen kanssa. Pojalla oli varmaan karkkipäivä. Äiti katsoi karkkipakettia ja ilmoitti "VIISISATAA KALORIA! TÄMÄN KULUTTAMISEEN SINUN PITÄÄ AJAA PUOLI TUNTIA POLKUPYÖRÄLLÄ!"
Minun teki mieli potkia akka kumoon!
Minun teki mieli potkia akka kumoon!
Vastaukset 10
Vanhimmat
vaan niin, että lapsen isä nalkuttaa äidille, joka päivä äidin vieressä kuinka paljon hän saa syödä ettei vaan liho, koska eihän läskiä akkaa kato kukaan.... niin se onnistuu
Terveystiedon tunnilla jaellaan aivan samanlaisia ohjeita. Jopa kokeet sisältävät pelkästään kysymyksiä siitä, paljonko pitää liikkua, että saa tietyn määrän kulutettua. Ja tämä on täysin opetushallituksen hyväksymää linjaa...
kyllä vaan. surullista totta tosiaan.
ja sitten lehdissä on laskettu kulutus niin kahvin keittämiselle seisaallaan, postin haku reissulle, vuoteen petaamiselle(kun ravistaa peittoa voimakkaasti kuluu enemmän kalroeita) jne.
Yhtä suorittamista koko elämä! Ja tämän mainonnan keskellä on enää turha vedota siihen kuinka "mediakriittisiä" ihmiset nykyään ovat ja että kyllä terve ihminen osaa suodattaa tiedot toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mutta kyllä ne asiat jää hautumaan mielen pohjalle, samaan tapaan kuin väkivalta elokuvien vaikutus pienempiin lapsiin.
Järkyttävää toimintaa äidiltä. Hoitoon sietäisi tuollaiset laittaa.
Minusta on kuitenkin hyvä, että kouluissa opetetaan edes suuntaa antavasti oikeanlaisesta ravinnosta ja liikuntaharrastuksen tärkeydestä. Ylipainokaan ei ole mikään optimaalisin tila. Tietenkin tuollainen "kun syöt määrän x, sinun on PAKKO liikkua niin ja niin kauan" ei ole hyväksi.
Ma ihte oon nyt anoreksia, BED ja painonnostajan syomishairiokierteessa, joten olis varmaan hyva kertoo mun tarina.
Isani on narsisti, sanotaan se nyt tassa heti alkuun. Kun muutimme kaupungista maaseudulle aloimme tehda kaikki matkat autolla, ei kavellen tai polkupyoralla, kuten ennen oli tapana. Liikunta vaheni.
Kun tulin murrosikaan karkit alkoivat maistua kumman hyvilta, syysta x. Paino nousi ja samalla alkoi iskan huomauttelu "kahto linjojas, ei tollaseen kukaan rakastu".
Seiskaluokalla alkoi koulukiusaaminen, joka aloitti minulla painon tarkkailun. Samalla iska alkoi tookia ja huomautella, jonka voimitamana aloiyin rajumman laihduttamisen. Pahimmillani painoin 50 kg ja aiti itki, isa huusi. Aloin syomaan, syomaan, syomaan, kunnes painoa oli 80 kg!!!!! Hirvittaa! Isan tookiminen ja huomauttelu, "nyt tuli anorektikosta buliimikko". Vituttaa koko aija! Nyt tunnen olevani vahvempi, suht kivannakoinen ymym, kun olen ollut poiss aniista kuvioistra vuoden verran. Mutta kuitenkin pelottaa palata takas. Jos se sama rullianssia alkaa taas????!!!! Onneksi muutan omaan kamppaan syksylla, eli tata sakkia pitaa kestaa vaan kesan ajan!
Tamakin on tapa kasvattaa syomishairioinen! Vanhempien epakypsa kaytos!
Jos ei ole itse sairastanut syömishäiriötä tai puolestaan joutunut katsomaan läheisen sairastamista erittäin läheltä, niin monet eivät varmasti ajattele kuinka väärin voi sanoa ihmiselle. Jotkut ottavat asiat oikeasti erittäin herkästi itseensä ja asiat, joita ei tarkoitettu loukkaamaan, voivat saada isoa tuhoa aikaan. Varsinkin pienelle herkälle lapselle voi jäädä ikuisia muistoja kun puhutaan lihoamisesta ja jo pienestä asti toitotetaan kaloreista ja lihomisesta. Vähemmästäkin yhä nuoremmat sairastuvat!
Itselläkin muistoja kun isä sanoi minulle n. 10 vuotiaana että painoni on noussut. Tökkäsi mahaani sanoen että olen lihonnut. Ja kyllä, vielä n. 7 vuodenkin kuluttua muistan ne sanat ja koko tilanteen kuin eilisen... silloin päätin kai ensimmäisiä kertoja alkaa laihduttamaan. Kävin juoksulenkillä, vertasin leipäpussien kaloreita, aloin karkkilakkoon... Kyllä, 10-vuotiaana vain koska isä sanoi lihavaksi! Olin muutenkin herkkä lapsi ja varsinkin painon ja syömisten suhteen.
Jos joskus saan itse lapsia niin pidän kyllä huolta siitä että minun lapsilleni ei sanota lihomisesta tai huomautella kaloreista. Tietenkin liikalihavuuteen tulisi puuttua, mutta ei pienelle lapselle voi alkaa puhua kaloreista kuin aikuisille! Aikuisten on pidettävä huolta lapsen terveellisestä syömisestä ilman kalorien ja lihomisella pelottelulla. Kun aikuiset pitävän huolta että lapsi syö terveellisesti, pysyy hän ilmeisesti normaalipainossa ja ei ole syytä puuttua lihomiseen... Ja lapsena energiaa tarvitaan kasvamiseen ja paino voi vaihdella.
Lapsenlapseni 12 vuotias poika painaa 34,5 kiloa ja on jotain 150 cm pitkä. Jokainen arvaa, että hän on pelkkää luuta ja nahkaa. Tekee koulutehtävät koulusta tultuaan, syö jugurtin ja lähtee moneksi tunniksi ulos skeittailemaan.
Noin vuosi sitten oli meillä äitinsä kanssa kyläilemässä ja silloin oli hyvä ruokahalu keliakiasta huolimatta, laitoin hänelle sopivia ruokia. Ruokailu muuttui ennen joulua ihan radikaalisti. Oli pari viikkoa syömishäiriön takia saairaalassa. Nyt käy psykiatrin vastaanotoilla, mutta ruokailuun ei ole tullut muutoksia. Lääkäri on todennut anoreksian, mutta poika ei halua sairaalaan, eikä äiti ole huolestunut ainakaan niin paljon, että tekisi niin kuin lääkäri on käskenyt.
Olen sanonut, että poika on vietävä sairaalaan, tai edessä on totaalinen kuivuminen ja kehityksen pysähtyminen. Äiti odottaa, että psykiatri saa puhuttua pojan syömään. Tätä on nyt jatkunut jokohta puoli vuotta ja poikaa ei tuoda edes meillä käymään. Poika itse häpeää laihuuttaan, mutta ei sen ikäinen ole mielestäni valmis päättämään ruokailustaan. Perheen muillakin lapsilla on pienenä ollut syömisongelmia ja äiti itse on ikuinen laihduttaja.
Olen itse anorektikko, johtuen lähinnä koko ala-asteen ja yläasteen jatkuneesta syrjinnästä ja kiusaamisesta. Olen aina inhonnut ulkomuotoani ja siksi ryhdyin karsimaan syömisiäni. Sitä jatkui lukion kolmannelle, kunnes viimein kyllästyin. Yritin saada painoa nousemaan ja yritin syödä, mutta en vain pystynyt. Lopulta olin 160 cm ja painoin 32 kiloa. Viime vuonna sain viimein asian kakistettua äidilleni ja ajattelimme panna "tuulemaan" eli kuntoon yo-juhliini mennessä. Ravitsemusterapeutti osoittautui kuitenkin hirveäksi terroristiksi, joka toitotti, ettei minulla ollut enää toivoa. Hän oli jo melkein pakottamassa minua jollekin kallonkutistajalle, mutta kieltäydyin ehdottomasti. En halua pilata elämääni enempää viettämällä sitä jossain hullujen huoneella. Päätimme hoitaa asian oman perheemme kesken. Ja tuloksia on tullut. Kolmessa kuukaudessa olen saanut 12 kiloa lisää ja olen itseeni tosi tyytyväinen. Vielä olisi matkaa parin kilon verran, mutta elämä hymyilee jo.
Onnea onnistumisestasi ja paljon voimia myös perheellesi :)
syömishäiriöisen lapsen saa myös, jos ei katso tarkkaan kenen kanssa tämä PIENI lapsi liikkuu.
Äiti ties hyvin, että kaverini on narsisti ja tykkää huomautella ikävistä asioista ilkeään sävyyn.
"mulla on varmaa anoreksia ku oon nii laiha, mut sulla on onneksi tuota massaa tuon verran...et nyt läski oo, mutta lihavempi ku mää" aina lihavampi ku se, ainma huonompi ku se ja edelleen nyt 19-vuotiaana tämän ihmisen tossun alla.
Parannellessani anoreksiaani ja jo pitkällä, kun hän sanoi..."no et sä ny ikin nii laiha oo ollukkaa, ku esim toi annelee tai ystävämme noora"
painoin tuolloin 39,5 kg ja olin 164 cm pitkä ja hän sanoo sellaiselle, ettei tämä ikinä _tarpeeksi_ laiha ole ollutkaan.
Äiti olisitpa käskenyt minun pysyä poissa hänen luotaan.
Asiaan vaikutti tosin muutki ihmiset ku tämä kaverimm. iki laihduttaja äiti ja muut ulkonäköpaineet.