kuritus

Mikä ihmeen nykyajan vanhempia mättää kun eivät tavalisia oppeja kerro lapsilleen.Esim .miten otetaan huomiaan kaveri kun on huonolla tuulella.Ja muutenkin eikös ketään enää kiinnosta kuunnella perheessä.Kiire on vaan antaa rahaa kouraan ja sanoa että siinä.Tai sitten mennään risteylylle ja toivotaan että joku hoitaa ruususet.Oli sitä ennenkin kiukunpuuskia mutta sentään kuunneltiin ja mietittiin missä mennään.Hoitakaa edes yksi sukupolvi hyvin vaikka teitä ei ole hoidettu vaan sisaruksenne ovat teitä hoitaneet eli siis lapset ovat hoitaneet lapsia.Ei kymmenvuotias ole vielä sen ikäinen että yksin pärjää kotona kun olette jossain.Hätää on sen huomaa kun sinkut ottavat puheluita vastaan sellaisia hätäpuheluita......
18267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

etten sanoisi, erittäin hyvä.
Taitaa vaan olla niin että liian vahoille tarkoitettuun palstaan.
Aloituksen pitäisi upota 30 ja 40 palstoille.
Täällä on vaareja ja mummoja, ja harvat meistä puuttuu, enää, lastensa tekemisiin, muuten kuin hemmottelemalla lastenlapsensa pilalle. Kauheita anoppeja on enemmistö. Ja mukavia appi-ukkoja on enemmistö.
Ja me annetaan lapsenlapsille fyrkkaa, jotta pääsisivät, edes joskus, eroon noista kiduttajista.
Lapsiraukat.

Äänestä
  • Tänä päivänä monet naiset tekevät lapsensa -40 vuotiaina, miehet sen toisen satsin -50v. Joten tämä on aivan oikea palsta aloitukselle. Minäkin olen 57 v ja tyttäreni 15 v. Kaikki eivät vielä ole ukkeja eikä mummoja!

    Äänestä

luulen, ettei tää ole enää ajankohtainen, tän ikäsille...

Äänestä
  • Hyvin luit Htzan vastauksen. *nauraa*

    :))))))

    Äänestä

  • :))))) kirjoitti:

    Hyvin luit Htzan vastauksen. *nauraa*

    :))))))

    niinushkaa, kiva tyttö kun on.
    Saattaa kyllä olla, että intonsa vastata, ohittaa kiinnostuksen lukea.
    Mutta sehän on vain naisellista.
    :)
    .

    Äänestä

  • :))))) kirjoitti:

    Hyvin luit Htzan vastauksen. *nauraa*

    :))))))

    minun olis hatsan vastaus pitänyt lukea?
    Vastasin aloittajalle ja tuskinon minun syyni, jos jollakin on samansuuntaiset mietteet.
    Vai onko se niin, että jos hatsa kerkee vastaamaan, niin muiden ei kannata enää puhua ollenkaan?
    En oikein allekirjoita...

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    niinushkaa, kiva tyttö kun on.
    Saattaa kyllä olla, että intonsa vastata, ohittaa kiinnostuksen lukea.
    Mutta sehän on vain naisellista.
    :)
    .

    Enhän toki pilkannut. Ajattelin vain sormiasi säästellä. :)))

    Äänestä

  • Anjaniina kirjoitti:

    minun olis hatsan vastaus pitänyt lukea?
    Vastasin aloittajalle ja tuskinon minun syyni, jos jollakin on samansuuntaiset mietteet.
    Vai onko se niin, että jos hatsa kerkee vastaamaan, niin muiden ei kannata enää puhua ollenkaan?
    En oikein allekirjoita...

    huomaan, että ehkäpä sittenkin vastasin hatsalle ;)
    Aika mellevää, jos aloituksentekijä luovuttaa puheenvuoron ketjuun tulleelle sällille ihna kokonaan ;)
    Yritän muistaa tästälähtien kohdistaa kaikki kommentointini hatsalle, pahoin kyl pelkään, etten taida muistaa ;)))

    olet.
    Jatka vaan, olet aina antanut minulle aihetta hyvään oloon.
    Jos satut äiti olemaan, niin kuvittele minkälaisen aamiaisen saisit minulta, jos olisin miehesi.
    Voit vastata, haltioutuneestikin.
    Lempparisi:
    H.

    huh huh...

    Äänestä

Miten voisi kasvattaa lapsiaan jos ei ole itsekkään saannut mitään kasvatusta?
Lastenkasvatus meni raiteiltaan 70-luvun puolivälissä. Kaikenmaailman ammattiymmärtäjät vaativat vapaata kasvatusta, lapsia ei saa komennella tai kieltää. Muuten tuli ahdistusta ja traumoja, yökasteluakin esiintyi.

Äänestä
  • Vanhemmatkin alkoivat oireilemaan ja kastelemaan.
    Joku, Puska taitaa istua, vieläkin, pallillaan.

    Äänestä

synnyttää lapsia olen jo sen ikäinen, vaunut ja sängytkin annettu pois. :))

Äänestä

No tuohon voin kommentoida seuraavasti:Itse jäin yksin pikkusisartani hoitamaan,kun olin 4-vuotias.Vanhempani olivat maanviljelijöitä,harvoin ottivat meitä lapsia heinäpellolle.Vanhempani jättivät meille ruokaa,että saimme syödäksemme nälän iskiessä.
Hyvin osasin hoitaa ison siskon tehtäviäni,vaikkei tuossa iässä olisi pitänyt antaa noin suurta taakkaa kannettavakseni.Se oli silloin ja nyt on nyt.
Omien lasteni ei ole tarvinnut hoitaa pienempiään,vaikka olenkin ollut töissä.Palkkasimme kotiin hoitajan ja se oli oikea vaihtoehto.Lasten ei tarvinnut koskaan herätä aamuisin kesken unien.
Nyt tuokin aika jo taaksejäänyttä elämää.
Nyt sitten annan neuvoja ja hyviä ohjeita lapsilleni,jotka ovat lentäneet jo pesästä.
Kaikkiin lapsiin erinomaiset välit edelleen,aina on ollut.

Äänestä
  • varmasti oikein, jos 4v, kun itselläni ei oikein sen ikäisenä ollessani ole edes muistissa paljon mitään asioita.

    Äänestä

  • viivi-amaldiina kirjoitti:

    varmasti oikein, jos 4v, kun itselläni ei oikein sen ikäisenä ollessani ole edes muistissa paljon mitään asioita.

    Muistanpa hyvinkin nuo ajat.Silloin ei ollut toinen sisaruksistani vielä syntynytkään.
    Luulen,että pelot ja kauhunhetket jäivät mieleeni iänikuisesti.Kyllä sitä tunsi kauhua,kun jäin sisartani hoitamaan kun vanhempani lähtivät pellolle tai navettatöihin.Enkä ikinä "napissut"vastaan,vaan tein kuten käskettiin.
    Vielä tänäpäivänäkään en ole kertonut vanhemmilleni kuinka tärisin ihan pelosta,heidän jätettyään meidät pienet kahdestaan.

    Äänestä

  • Sisältä kultaa kirjoitti:

    Tässä sulle yksi äitiepäivä laulu minulta. Jos toi linkitys onnistuis.

    http://www.youtube.com/watch?v=mERCfkfSHMQ

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Tässä sulle yksi äitiepäivä laulu minulta. Jos toi linkitys onnistuis.

    http://www.youtube.com/watch?v=mERCfkfSHMQ

    Kiitos kaunis äitienpäivä laulusta :)
    Todella ihana päivä oli tänään.Lapseni kävivät luonani ja vietettiin kiva päivä yhdessä :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

parataps kirjoitti:

Mikä ihmeen nykyajan vanhempia mättää kun eivät tavalisia oppeja kerro lapsilleen.Esim .miten otetaan huomiaan kaveri kun on huonolla tuulella.Ja muutenkin eikös ketään enää kiinnosta kuunnella perheessä.Kiire on vaan antaa rahaa kouraan ja sanoa että siinä.Tai sitten mennään risteylylle ja toivotaan että joku hoitaa ruususet.Oli sitä ennenkin kiukunpuuskia mutta sentään kuunneltiin ja mietittiin missä mennään.Hoitakaa edes yksi sukupolvi hyvin vaikka teitä ei ole hoidettu vaan sisaruksenne ovat teitä hoitaneet eli siis lapset ovat hoitaneet lapsia.Ei kymmenvuotias ole vielä sen ikäinen että yksin pärjää kotona kun olette jossain.Hätää on sen huomaa kun sinkut ottavat puheluita vastaan sellaisia hätäpuheluita......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu