"Tulet aina olemaan" myynnissä Prismassa hintaan nyt 3 euroa kappale. Ostin levyn ja kuuntelin läpi = Katrin ääni kuulostaa edelleen hyvältä ja soi kauniin heleästi. Mutta nuo kappaleet = mitäänsanomatonta huttua. Tätä levyä ei todellakaan viitsi kuunnella toistamiseen kun hyvä että kerran edes jaksoi. Pohjanoteeraus oli laulu "Se on niin väärin" ja ihmetyttää miten Katri on suostunut ylipäätään laulamaan jotain näin surkeaa. Sellaista olevinaan hienompaa ja syvällisempää iskelmää mutta ei vain sitä ole. Katri - tyylisi auttamattomasti kadoksissa. Tekisit pitkästä aikaa jonkin hyvän hitin...
Katri Helenan uusin levy
5
704
Vastaukset
- tuoksuu tammipuut
3 euroa...?! Eipä mene hyvin Katrillakaan. Levy on floppi myynnillisesti, ei tule myymään edes kultaa. Koskaan ennen ei ole Katrin levyjä myyty 3 eurolla, järkyttynyt olen.
- OK/OULUSTA
Katrin uusin levy ON TODELLA HYVÄ!!! Pitkästä aikaa Suomessa julkaistuista levyistä alansa
HUIPPUA! SÄVELLYKSET, SANOITUKSET JA KAIKKI todella loistavia. Olen hankkinut levyn jo viime-
vuonna ja soittanut melkein joka päivä ja joka kuuntelu kerran jälkeen menen mukaan täysillä:
Upeaa, että meillä on KATRI HELENAN- kaltainen SUURI STARA-(vaikka hän itse on vaatimaton ja
nöyrästi työtään tekevä Taiteilija; mutta ei silti nöyristele) joka jaksaa vielä kiertää kaikesta pahan-
suopaisuudesta huolimatta. Vaikka eräät mm. ns. radiokanavat eivät häntä noteeraakkaan silti
Katri jaksaa eteen päin.
Toivon kaikille kaunista kesää ja kuunnelkaa KATRIN uusinta; Tulet aina olemaan- levyä!!!- eeroji
Kerrankin asiallista tekstiä..........
- Mikä fiilis
eeroji kirjoitti:
Kerrankin asiallista tekstiä..........
Näin jokunen kuukausi sitten Tulet aina olemaan 5 eurolla, mutta 3 euroa?! Levybisneksen romahdus näkyy totaalisesti! Ja noinkin tuore levy ja artisti lady KH.
Jotkut tavaratalot ovat luopuneet levyosastoistaan kokonaan... - hei laulaja
Mikä fiilis kirjoitti:
Näin jokunen kuukausi sitten Tulet aina olemaan 5 eurolla, mutta 3 euroa?! Levybisneksen romahdus näkyy totaalisesti! Ja noinkin tuore levy ja artisti lady KH.
Jotkut tavaratalot ovat luopuneet levyosastoistaan kokonaan...Kaipaatteko muuten Kerkko Koskisen kynää? Minä kaipaan! Kerkko ei yleensä tuota pettymystä, ei Elämänlangat-levylläkään. Ei silti, loistavia kynänkäyttäjiä on uudellakin levyllä. Jos rakastat vähän... aivan upea, suosikkini ehdottomasti kys. levyllä. Bravo Eero Ainesmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä20611881- 298218
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.596293Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1745215- 564967
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai504508Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1164418- 1193906
- 823405
- 531937