esikoiseni sain 17-vuotiaana ja toisen lapseni 19-vuotiaana. esikoiseni oli poika ja hän sai nimen aatu eemeli ja toinen oli tyttö ja hän sai nimen aino emilia. nykyään olen 20-vuotias eli aatu on 3-vuotias ja aino vuoden vanha. mieheni on minua pari vuotta vanhempi. ollaan saatu arvosteluja just tästä meidän nuoruudesta jopa omilta vanhemmilta, vaikka luulisivat että he olisivat päin vastoin iloisia!
kun meidän tarina alkoi näin että alettiin seurustelemaan 30.7.2005, minun ollessa 15-ja poikaystäväni 17-vuotias. vuosi siitä niin muutin jo omaan kämppään ja aloin tekemään töitä päiväkodissa, oli mun poikaystävälläkin tietynlaisia töitä muttei silleen vakituista vielä ja vanhemmat jeesasivat meitä elämässä eteenpäin niin paljon kun jaksoivat ja ihan omasta tahdostaan. no mä kuitenkin halusin kun meidän suhde oli jo niin vakavalla pohjalla että hän muuttas mun luokse asumaan ja eletään niillä mun tuloilla ja sit mitä pientä ylimäärästä meillä on ja tiedettiin et kun saataisiin se kämppä niin se tarkottaisi myöskin sitä että alettaisiin yrittämään lasta. kolmen kuukauden yrittäminen tuotti sitten tulosta ja aloin odottamaan esikoistani syyskuussa ja tämä pieni poika syntyi sitten 1.6.2007 samassa kuussa siis mie täytin sen 17-vuotta kun tulin äidiksi ja poikaystäväni oli isäksi tullessaan 19-vuotias. uutenavuotena 2007 oltiin menty jo kihloihinkin.
no vanhemmiltamme saatiin kauheita haukkuja siitä etteikö olla muka kypsiä vanhemmiksi ! hei minusta meillä oli kaikki mitä lapselle tarjota ; ehkä rakastava perhe , koti , työ , isovanhempien tuki..
mitä meiltä puuttui.. ? minusta se on niin että sama se on alkaako äitiyden opettelu 17-vuotiaana vaiko 37-vuotiaana sama homma se silti aina on...
ja jos ei oo mikään ryyppääminen ja tällänen tärkeää, niin mitä pitäis tehdä..
ja sitten mä en jaksa näitä moraalisioita joita kuuluu kaveri porukkaan ; " miten sä vielä voit hankkia lapsen? teini äiti , jeejee. hei mä en koskaan tekis tolleen "
ei tekis muuta mieli sanoo kun että liian paljon kusipäitä mutta liian vähän luoteja.
kun meidän tarina alkoi näin että alettiin seurustelemaan 30.7.2005, minun ollessa 15-ja poikaystäväni 17-vuotias. vuosi siitä niin muutin jo omaan kämppään ja aloin tekemään töitä päiväkodissa, oli mun poikaystävälläkin tietynlaisia töitä muttei silleen vakituista vielä ja vanhemmat jeesasivat meitä elämässä eteenpäin niin paljon kun jaksoivat ja ihan omasta tahdostaan. no mä kuitenkin halusin kun meidän suhde oli jo niin vakavalla pohjalla että hän muuttas mun luokse asumaan ja eletään niillä mun tuloilla ja sit mitä pientä ylimäärästä meillä on ja tiedettiin et kun saataisiin se kämppä niin se tarkottaisi myöskin sitä että alettaisiin yrittämään lasta. kolmen kuukauden yrittäminen tuotti sitten tulosta ja aloin odottamaan esikoistani syyskuussa ja tämä pieni poika syntyi sitten 1.6.2007 samassa kuussa siis mie täytin sen 17-vuotta kun tulin äidiksi ja poikaystäväni oli isäksi tullessaan 19-vuotias. uutenavuotena 2007 oltiin menty jo kihloihinkin.
no vanhemmiltamme saatiin kauheita haukkuja siitä etteikö olla muka kypsiä vanhemmiksi ! hei minusta meillä oli kaikki mitä lapselle tarjota ; ehkä rakastava perhe , koti , työ , isovanhempien tuki..
mitä meiltä puuttui.. ? minusta se on niin että sama se on alkaako äitiyden opettelu 17-vuotiaana vaiko 37-vuotiaana sama homma se silti aina on...
ja jos ei oo mikään ryyppääminen ja tällänen tärkeää, niin mitä pitäis tehdä..
ja sitten mä en jaksa näitä moraalisioita joita kuuluu kaveri porukkaan ; " miten sä vielä voit hankkia lapsen? teini äiti , jeejee. hei mä en koskaan tekis tolleen "
ei tekis muuta mieli sanoo kun että liian paljon kusipäitä mutta liian vähän luoteja.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ole vain ylpeä itsestäsi ja perheestäsi!!Minä ainakin olen ylpeä kaikesta mitä olen saavuttanut!
älä välitä mitä muut sanovat tai ajattelevat..tiedän ettei se aina ole helppoa ,mutta anna mennä omalla painollaan.Et ole muille velkaa selittää missä järjestyksessä elät elämäsi.Aina tulee tilanteita missä tekisi mieli huutaa arvostelijoille.Pakko on joskus sanoa takaisin mutta kun tiedät että teillä on kaikki hyvin niin kellään ei ole varaa tulla sormella osoittelemaan jos ei ole mustaa valkoisella!
NAURA päin naamaan se auttaa.Ne haluavat vain lannistaa sinua.
mikä tää juttu on et joidenkin mielestä ainoastaan yli 30 vuotiaat on vastuullisia ja tarpeeks kypsiä vanhemmiks?johtuuko siitä et ensisynnyttäjien ikä vaan nousee koska luodaan uraa ja hyvää pohjaa elämälle ennen lapsia.olen 20 v ja heinäkuussa olis laskettu aika,koulut käyty,töissä käyvä mies ja vakaa parisuhde,mutta silti oon kuullu ite ihan samanlaista kommenttia tosin en vanhemmilta vaan vanhempien ystäviltä ja myös aluksi omilta kavereilta.tiedän et meidän lapsi saa paljon rakkautta ja hyvän elämän ja koen olevani valmis äidiksi,tuntuu vaan tosi pahalta kuulla ihmisiltä jotka ei edes tunne,arvostelee ja spekuloi pelkän iän perusteella että onko vai eikö ole valmis äidiksi.
ensisynnyttäjien ikä tosiaan on tutkimusten mukaan n. 30 v kieppeillä. Mielestäni se on turhan myöhäistä jo, koska jos lapsia haluaa enemmän kuin 1-2, tulee siinä aikamoinen kiire niitä pyöräytellä, ellei sitten ihan neljänkympin korville halua päästää venähtämään.
Nuori äiti ei ole huono äiti, päinvastoin. Itse olen 20 v ja luulenpa kyllä, että esim. yöheräämiset jne ovat minulle paljon helpompi juttu (vaikkei aina jaksaisikaan), kuin vanhemmalle ihmiselle joka ei ole fyysisesti enää niin jaksava. Myös kaikki lapseen liittyvä, harrastukset jne. Lapsen kanssa touhuaminen.. Kaikki. En sano, etteikö vanhemmatkin äidit ja isät olisi hyviä ja kykeneväisiä vanhempia, onhan heillä laajempi elämänkokemus kuin nuorilla. Kaikessa on aika kaksi puolta, oli kyse mistä tahansa. Kuitenkaan nuori äiti ei ole vanhempaa huonompi.
Kirjoituksen tyyli viesti, että ehkä olisi ollut syytä ensin käydä koulut ja miettiä sitten perhettä, kun on henkisesti kypsä.
ettei tältä palstalta löydy niin paljon näitä marisijoita, kuin teiniäideille suunnatulla palstalla, näköjään olin väärässä.
Jos luit oikein, ap:llakin on jo lapset eli turha siinä on enää puhua suunnittelemisesta. Ja kahdella näistä 20-vuotiaista molemmilla on / on pian lapsi. Joten miksi puhut suunnittelemisesta? Jospa käväisisit itse siellä koulunpenkillä vielä uudemman kerran, saattaisi tuo luetun ymmärtäminenkin onnistua hieman sujuvammin.
Jospa nyt itse lukisit ja ajattelisit uudelleen.
Mitä siinä enää on kukaan mitään puhumaan ja jossittelemaan. Jos ne lapset on jo, niin muuttaako tuo jauhaminen yhtikäs mitään? Vihaan tuollaisia ihmisiä, jotka ovat "jos minä sitä, jos tätä olisin trhnyt, jos jos ja jos". Huhhelihei vaan.
Nuori äiti jaksaa lapsensa kanssa fyysisesti paremmin, kuten oli jo esiin tuotu. Yöheräämiset ovat suuri rasite ja voisin vaikka pääni pantiksi laittaa, että jos tutkimustulosta katsottaisiin, niin esim. 19-vuotias äiti jaksaisi paremmin, kuin 35 v. Niin se vain menee.
Enkä tajua kyllä miksi lapsien hankkiminen pitää jättää ihan viime tinkaan. Ei siinä toki jos haluaa riskeerata sitten itsensä lisäksi myös lapsen terveyden ihan tietoisesti. Toki niitä lapsia saa tehdä vaikka 45-vuotiaana jos huvittaa, ei kukaan kiellä. Ihmettelenpä vain.
kaikki automaattisesti olettavat nuoren olevan huono äiti. Mielestäni on hyvä tehdä lapset suht nuorina MIKÄLI on siihen kypsä henkisesti ja vakaa suhde, uskon, että yövalvomiset, raskaudet ja synnytykset hoituvat usein biologiselta/fyysiseltä kannalta paremmin kuin vanhempana. MUTTA ikävä kyllä usein näen omassa lähipiirissäni, että nuorena lapsen saanut (alle 20) ei ole vielä kypsä ,vaan biletttää minkä ehtii ja usein nuoret vanhemmat eroavat, koska eivät vielä itsekään ole valmiita vanhemmiksi (usein isä). Lisäksi nainen usein jumahtaa kotiin seuraavaksi 10 vuodeksi vailla mitään tutkintoa ja työpaikkaa ja tämän jälkeen on vaikeaa päästä enää muualle töihin kuin kaupan kassalle. En kyllä ymmärrä miksi täällä syyllistetään vanhoja synnyttäjiäkään, koska tiedän, että suurin osa näistä vanhana synnyttäneistä on sellaisia, jotka eivät ole löytäneet sopivaa miestä nuorena tai kärsivät lapsettomuudesta.
Totta on tuokin, että monet nuoret äidit juhlivat. Olen minäkin käynyt ulkona lapsen saamisen jälkeen, mutta en koe että olisin huono äiti sen takia. Kyllä sitä harrastavat vanhemmatkin äidit, ei vain nuoret. Vai onko tosiaan niin, ettei vanhempi äiti koskaan poistu kotoa kaveriporukalla? Omituista sekin.
Näitä asioita voidaan taas spekuloida vaikka loputtomiin, saamatta mitään aikaiseksi. Joten annetaan vain olla ja hyväksytään se tosiasia, että kukaan ei ole sanonut mikä on se "oikea ikä". Jokaisella voi olla oma mielipiteensä, minusta hyvä ikä on 20-28 ensisynnyttäjälle.