Vitamiini ja hivenaine allergiaa?
Tuttavani väittää olevansa allerginen kaiken ruoka, eläin, hyönteisten pistoille, home, siitepöly, nikkeli, pöly, hajusteet, kuten maali ym. lisäksi vielä B-vitamiinille ja Kromille, sinkille ja mangneesiumille ym.
Kuitenkin hänellä ei koskaan ole ihottumaa, nuhaa, yskää, kutinaa, vuotavia silmiä ym.
Itse olen allerginen (lievästi) ja kärsin kirvelevistä silmistä ja punoittavasta ja kutiavasta ihosta, kun altistun allergiaa tuottavalle asialle.
Tuttavani saa kelalta kuntoutusta ja jatkuvia sairaslomia, jolloin värjää hiuksia ja kulmiaan (ei ikinä tyvikasvua) ja käyttää 24h. päivässä huulipunaa ja kaiken laisia ihotuotteitta että näyttäisi nuoremmalta, ja näyttääkin :-)
Se mikä tässä harmittaa, on se, että oma allergisuuteni on silmiin pistävä vaiva, mutta hän vaan on niin ... ärsyttävä, kun hän selittää, ettei voi ikinä syödä sianlihaa ja sitten kyllä kinkku uppoaa, kun tarjotaan ja mantelia allergiaakin on ja kerran minulla oli piirakkaa, missä oli manteleita ja sanoin siitä hänelle, mutta silloin hän ei tuntunut muistavan allergiaansa ollenkaan.
Miksi joku haluaa valehdella tälläistä?
Tosin hän valehtelee muitakin juttuja ja ei syö verenpaine lääkkeitänsä ja ei käytä koskaan silmälaseja edes autolla ajaessa, vaikka lapsesta asti on ollut silmälasit ja ikää on 53v.
Aortan pidentymäkin hänellä on ollut jo 20 vuotta ja kun kysyin rasituskokeesta, että milloin on viimeksi tehty, hän oli hämmillään ja sanoi, ettei koskaan.
Onko olemassa?
2
278
Vastaukset 2
- ast.+allerg+atopia
oireilee esim. vatsakivulla ja ripulilla, ei minulle mitään iho-oireita tms. koskaan tule.
Millaista kuntoutusta hän saa, sairauslomalla?Vai onko hän kuntoutustuella? Kuntoutusrahaa vai mitä?- oireetonta allergiaa
Hän on saanut näitä kuntoutuslomia, missä ollaan n. kaksi viikkoa kerralla ja siellä kuntoillaan ja saadaan kaikkia hoitoja. Tosin hän ei kuntoile kuitenkaan, kun on kuukautiset juuri silloin ja tamboonista hän saa hiivan ja hän ei voi jumpata, kun välineissä on kumia ja hän on niin allerginen ja ja vaikka mitä.
Luulosairaus hänellä kai on, tai sitten hän vaan tahtoo sairaseläkkeelle, mutta se ei käynytkään niin helposti, kun hän luuli ja siten sairauksia on tullut lisään.
Hän on oikeasti "hieno nainen" tyylikäs, tekopyhä, joka luistaa asiasta kuin asiasta teeskennellen allergiaa.
mutta tuo B-vitamiini allergia kyllä kiinostaa, sillä kyseinen ihminen syö kyllä mitä vaan... mutta kun joku suositteli hänelle allergiaan teho vitamiini ja hivenaine kuuria, niin jo alkoi siltäkin saralta tulemaan ongelmia.
Ei hänellä mitään ilmavaivoja tai vatsakipuja ole normaalia enempää. Hän nimenomaan väittää, että hänen silmät punoittaa, henkeen ottaa, iho kutiaa, yskittää... mutta en ole koskaan kuullut tai nähnyt vaikka joka päivä melkein nähdään. En edes muista, koska hänellä oli viimeksi normaali flunssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221516
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r151794Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.126572Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476- 50472
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431