Käsi VHF

Olen aikeissa hankkia käsi VHF puhelimen. Onko käyttökokemuksia / suosituksia?
3317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Päädyin hankkimaan Ray101E:n pari vuotta sitten Englannista. Suomen L-kanavia siinä ei ole valmiiksi ohjelmoituna ja 230V-laturi on englantilaisella pistokkeella. Muuten olen ollut tyytyväinen vaikka käyttö on kyllä ollut vähäistä. Pienempikokoisia ja jopa kelluvia taitaa olla markkinoilla.

Äänestä
  • Niiden kuuluvuus on aika heikko, joten itse olen päätynyt ratkaisuun, jossa käsiversio on vain mahdollisimman halpa, sellainen jota voi käyttää pattereillakin. Vähällä käytöllä nikkeliakku vähitellen laiskistuu ja sitten tilanteessa siinä ei olekaan puhtia, patteripaketteja veneessä yleensä liikkuu.

    L-kanavilla ei tee juuri mitään, kavereille soitellaan kännykällä ja VHF on lähinnä hätätilanteita, marginaalisesti jotain viranomaisliikennettä varten.

    Äänestä

Kerro vähän lisää, mihin käyttötarkoitukseen olet laitetta hankkimassa?

Käsi-VHF-puhelimia saa nykyään tosi halvalla Suomestakin, lisäksi maailmaltahan voi tilata kaikenlaista. Merkkejä ja malleja on tarjolla runsaasti.

Joku tykkää, että puhelimen käyttäminen paristoilla on hyvä ominaisuus. Itse taas panostaisin kunnolliseen Li-Ion -akkuun. Akun latauksen olisi syytä tapahtua (seinä)telineessä, jossa puhelinta muutenkin säilytetään. Tämä lienee ainoa tapa varmistaa, että akussa todella on virtaa silloin kun puhelinta todella tarvitsee. Halvimmissa puhelinmalleissa ei ole lataustelinettä, vain pelkkä latausjohto.

Osa malleista on kelluvia, tälläkin ominaisuudella voi olla merkitystä. Myös vesitiiviydessä voi olla eroja. Käsipuhelimen pitäisi kyllä olla täysin vesitiivis.

Käyttömukavuudessa ja näppylätekniikassa lienee pieniä eroja, mutta ne ovat oman kokemuksen perusteella sangen marginaalisia.

Itse olemme käyttäneet useitakin Icomin malleja (M1V ja M33). Ne ovat olleet todella kestävän ja laadukkaan tuntuisia, ja akut ovat kohtuullisella käytöllä kestäneet vuosia. Olemme siis olleet hyvin tyytyväisiä. Hintaero halvimpiin merkkeihin nähden on lopulta melko vähäinen.

Kuten muut nimimerkit jo kirjoittivatkin, käsi-VHF:n kantomatka ja kuuluvuus on kovin rajallinen. Se soveltuukin parhaiten hätävälineeksi, näköetäisyydellä olevien alusten kanssa keskusteluun, ja isommissa aluksissa vaikka rantautumisen apuvälineeksi tai yhteydenpitoon aluksen ja jollan välillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MM kirjoitti:

Olen aikeissa hankkia käsi VHF puhelimen. Onko käyttökokemuksia / suosituksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu