Kidutus

Mitä tapahtuu Allahin keskitysleirissä eli helvetissä? Koraani on hyvin lyhytsanainen. Yleensä se tyytyy vain viittamaan ikuisella tulella korventamiseen. Olen vihdoin löytänyt värikkäämmän kuvauksen Koraanista.
Kohdassa 4:56 Koraani kertoo seuraavasti: Aina kun heidän ihonsa on palanut, me vaihdamme tilalle toisen, jotta he saisivat oikein maistaa rangaistusta. Allah on oikea mestarikiduttaja. Hitler ei päässyt lähellekään Allahin saavutuksia. Nykyajan lääketiede ei vielä pysty vaihtamaan ihmisen koko ihoa, vaan melko pieniä osia siitä. Nykyajan keskitysleireissä lääkitään ihmisiä myös siinä tarkoituksessa, että kidutusta ei tarvitsisi lopettaa, mutta lääketieteen kehittymättömyys estää Allahin esimerkin mukaisen kiduttamisen. Mutta kun lääketiede kehittyy, ihmiset varmasti yrittävät jäljitellä Allahia. Mitä Allah edellä, sitä ihmiset perässä. Allah ei vain tyydy tuhoamaan ihmisiä, vaan hän haluaa lisäksi kiduttaa tuhottavia ihmisiä. Allahilla on todella häijy luonne. Silti hän on miljoonien ihmisten suuresti kunnioittama.
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiduttaja-Allahin suuri kunnioittaminen on naurettava paradoksi.

Äänestä

Jumala kieltaa pelkaamisen. Kunnioittaa saa ja pitaakin.
Pelko on hyva renki mutta huono isanta.
Samoin sossu.


Pelkoittelu on mafioiden kontrollikeino. Peloittelulla etsitaan hyotya toisista.
-pakene sellaista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiirismaa kirjoitti:

Mitä tapahtuu Allahin keskitysleirissä eli helvetissä? Koraani on hyvin lyhytsanainen. Yleensä se tyytyy vain viittamaan ikuisella tulella korventamiseen. Olen vihdoin löytänyt värikkäämmän kuvauksen Koraanista.
Kohdassa 4:56 Koraani kertoo seuraavasti: Aina kun heidän ihonsa on palanut, me vaihdamme tilalle toisen, jotta he saisivat oikein maistaa rangaistusta. Allah on oikea mestarikiduttaja. Hitler ei päässyt lähellekään Allahin saavutuksia. Nykyajan lääketiede ei vielä pysty vaihtamaan ihmisen koko ihoa, vaan melko pieniä osia siitä. Nykyajan keskitysleireissä lääkitään ihmisiä myös siinä tarkoituksessa, että kidutusta ei tarvitsisi lopettaa, mutta lääketieteen kehittymättömyys estää Allahin esimerkin mukaisen kiduttamisen. Mutta kun lääketiede kehittyy, ihmiset varmasti yrittävät jäljitellä Allahia. Mitä Allah edellä, sitä ihmiset perässä. Allah ei vain tyydy tuhoamaan ihmisiä, vaan hän haluaa lisäksi kiduttaa tuhottavia ihmisiä. Allahilla on todella häijy luonne. Silti hän on miljoonien ihmisten suuresti kunnioittama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu