Näyttelyt ovat eläinrääkkäystä!

Käsi sydämelle kissaihmiset: ei sellaista kissaa ole olemassakaan, joka haluaisi päivätolkulla olla kamalassa metelissä ahtaassa häkissä ja vieraiden klähmittävänä vain siksi, että emäntä sa apäteä. Ikinä en omia rakkaita kissojani näyttelyyn veisi. Se on silkkaa meidän ihmisten itsetehostusta kissojen hyvinvoinnin kustannuksella.
121153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kissoista en osaa sanoa kun en ole kissojen ystävä, mutta koiria on ollut. Mutta kai samat säännöt pätee koiriin kuin kissoihin, niissä on aikapaljon yksilöllisiä eroja, nykyinen koira joka meilä on vietiin vain kerran näyttelyyn ja se ei tykännyt olla sielä joten se homma lopetettiin sen kohdalta ja ei olla enään viety. Mutta aikasempi koira vietiin kun se tykkäsi olla sielä ja nautti siitä olosta kun se sai olla keskipisteenä, ja varsinkin kun kameralla otettiin kuvia niin se alkoi oikein poseeraamaan. Kotona jos oli vieraita ja katteltiin telkaria, niin se meni oikein vartavasten tv:n eteen ja ylävästeli sielä. Joten ne on yksilöllisiä asioita ja ne täytyy katsoa tapauskohtaisesti, kaikki ei tykkää sitää ja niille se on rääkkäystä ja taas toiset eläimet pitää

Äänestä
  • Kissa ja koira ovat täysin toisistaan poikkeavia eläimiä.
    Et saa kissaa tottelemaan omaa tahtoasi niinkuin koiran saat.
    Ei kissa tottele paikka, istu, maate ym. ym.
    Kissa on "omapäinen" ei sitä kouluteta isännän/emännän tahtoja tottelemaan.
    Ja vielä, ainakin lemmikkikissat ovat rauhaa rakastavia, näin meillä!

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    Kissa ja koira ovat täysin toisistaan poikkeavia eläimiä.
    Et saa kissaa tottelemaan omaa tahtoasi niinkuin koiran saat.
    Ei kissa tottele paikka, istu, maate ym. ym.
    Kissa on "omapäinen" ei sitä kouluteta isännän/emännän tahtoja tottelemaan.
    Ja vielä, ainakin lemmikkikissat ovat rauhaa rakastavia, näin meillä!

    Mä en olekaan kisojen specialisti, joten en osaa niistä sanoa mitään, koirat kyllä tiedän. Mutta se on niin jos eläin ei tykkää niin ei sitä pidä viedä sellaisiin paikkoihin mistä se ei tykkää on se sitten kani, norsu, hevonen, kissa, koira tai vaikka kultakala

    Äänestä

Eivät todellakaan ole eläinrääkkäystä. Ilmeisesti sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä kissanäyttelyssä tapahtuu ja millainen juttu se ylipäänsä on?

Kissat eivät ole näyttelyissä "päivätolkulla kamalassa metelissä ahtaassa häkissä". Kotikissanäyttelyt ovat yleensä yksipäiväisiä, rotukissanäyttelyt kaksipäiväisiä. Kukaan ei myöskään vie näyttelyyn sellaista kissaa, joka ei siellä viihdy. Tietysti ensimmäinen kerta on se, jolloin näkee viihtyykö kissa vai ei. Eikä ainakaan niissä näyttelyissä, joissa minä olen ollut, ole ollut kamalaa meteliä.

"Vieraiden ihmisten klähmittävänä"? Mitäh!?! Ei kissanäyttelyssä saa koskea siellä oleviin kissoihin muut kuin omistaja, tuomari ja assarit.

Meiltä löytyy yksi kissa, joka rakastaa näyttelyissä käymistä. Kun pakataan näyttelykassia, Peku on mukana auttamassa ja välittömästi kun huomaa, että kohta lähdetään, poika menee omaan kuljetusboxiinsa. Lakua en näyttelyyn veisi, saattaisi raukka stressaantua liiaksi.

Kukaan ei pakota sinua viemään kissojasi näyttelyyn, mutta älä silti mesoa muille siitä, etteivät hekään saisi käyttää kissojaan näyttelyssä vain siksi, kun se mielestäsi on eläinrääkkäystä. Sinulla on omat harrastuksesi, meillä omamme. Me tosin emme käy kuin kotikissanäyttelyissä, mutta joka tapauksessa näyttelyt ovat meille yksi osa kissaharrastustamme.

Minun mielestäni tuo väite, että kissan vieminen näyttelyihin on vain ihmisten itsetehostusta kissojen hyvinvoinnin kustannuksella, on täysin hanurista. Kaikki näyttelyissä käyvät kissat ovat hyvinhoidettuja ja rakastettuja lemmikkejä, ja sen näkee kissoja katsellessaan. Kissat eivät kärsi kissanäyttelyistä mitenkään, joskaan kaikkien kissojen luonteelle näyttelyt eivät sovi eikä niitä silloin ole vieminen näyttelyihin. Minulla ei ainakaan ole tarvetta kasvattaa munaa sillä, että kissamme pärjää kissanäyttelyissä (vaikka kyllä se kieltämättä saa hymyn nousemaan kasvoille, jos oma kissa sattuu jonkin palkinnon saamaan). Kissanäyttelyt ovat kissaihmisten kohtauspaikkoja.

Äänestä
  • Todella hyvin sanottu Tabby! haluaisin itsekkin käyttää kissaani näyttelyissä, mutta taitaapi kissa herrani olla ja liian vanha niihin puuhiin.

    Toivottavasti pääsen sitten joskus vielä viemään lemmikkejäni näyttelyihin...

    Ne ovat muuten tosi hienoja tapahtumia, ja kissat siellä hyvin hoidettuja.

    En oikein ymmärrä miten joku voi sanoa sitä eläinrääkkäykseksi!?!?!

    Äänestä

  • -aSSu- kirjoitti:

    Todella hyvin sanottu Tabby! haluaisin itsekkin käyttää kissaani näyttelyissä, mutta taitaapi kissa herrani olla ja liian vanha niihin puuhiin.

    Toivottavasti pääsen sitten joskus vielä viemään lemmikkejäni näyttelyihin...

    Ne ovat muuten tosi hienoja tapahtumia, ja kissat siellä hyvin hoidettuja.

    En oikein ymmärrä miten joku voi sanoa sitä eläinrääkkäykseksi!?!?!

    Vieköön kissansa näyttelyyn ken haluaa, ja kenen kissa siellä viihtyy, käyköön useammin :)

    On näyttelyissä tullut pari kertaa itsekkin istuskeltua kissan kanssa, eikä ole vieraat tulleet kissaani käpälöimään...

    Äänestä

  • Ei ole! käyhän koiratkin näyttelyissä eikä se ole rääkkäystä.

    Äänestä

  • >Ei kissanäyttelyssä saa koskea siellä oleviin >kissoihin muut kuin omistaja, tuomari ja >assarit.

    Tuomari ja assaritko sitten ovat kissalle etukätrrn tuttuja.

    >Minun mielestäni tuo väite, että kissan vieminen >näyttelyihin on vain ihmisten itsetehostusta >kissojen hyvinvoinnin kustannuksella, on täysin >hanurista.

    Eivätpä järjestä kissat itse näyttelyitä, saati hakeudu häkkeihin istumaan.

    Ja puhun kokemuksesta, ikäni kissanäyttelyissä vieraani kiertäneenä ja ikäni kissoja omistaneena voin huomauttaa nähneeni joka näyttelyssä kymmeniä hermostuneita, häiriintyneitä, stressiään itkeviä eläimiä, kovakouraisesti eläimiään trimmaavia omistajia, ylilaihoja kissoja, ja ikäviä kommelluksia kun pois näyttelytilasta haluava kissa on karannut ja sitten väkisin raahattu takaisin tuomarille.
    >Kaikki näyttelyissä käyvät kissat ovat hyvinhoidettuja ja rakastettuja lemmikkejä, ja sen näkee kissoja katsellessaan. Kissat eivät kärsi kissanäyttelyistä mitenkään, joskaan kaikkien kissojen luonteelle näyttelyt eivät sovi eikä niitä silloin ole vieminen näyttelyihin.

    Äänestä

Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen kissaharrastukseni perusteella voin sanoa, että kissanäyttelyt ovat kaikkea muuta kuin eläinrääkkäystä.Näyttalyssä käyvät kissat ovat hyvin hoidettuja eikä kukaan vie näyttelyyn pelkän palkinnon toivossa kissaa joka siellä ei viihtyisi.(Luuletko tuomarin palkitsevan pelokkaan ja vihaisen kissan) Omat kissani joiden kanssa olen näyttelyssä käynyt(kymmenkunta aikuista ja kasvattamani pennut liki kymmenen vuoden ajalta)ovat viihtyneet siellä erittäin hyvin jotkut jopa suorastaan nauttivat siitä, että saavat olla tuomarin pöydällä arvosteltavina ja ihailtavina. Kenenkään ei tietenkään ole pakko kissojaan näyttelyyn viedä, mutta käy joskus edes katsomassa mitä se on niin saat hieman oikeamman kuvan.Varo vaan ettet hurahda tähän mukavaan harrastukseen!!toivoopi Gr.Int.Ch. ja Gr.Int.Pr.-pojat,nyt jo'eläkkeellä'.

Äänestä
  • Puhun kokemuksesta, ikäni kissanäyttelyissä vieraani kiertäneenä ja ikäni kissoja omistaneena voin huomauttaa nähneeni joka näyttelyssä kymmeniä hermostuneita, häiriintyneitä, stressiään itkeviä eläimiä, kovakouraisesti eläimiään trimmaavia omistajia, ylilaihoja kissoja, ja ikäviä kommelluksia kun pois näyttelytilasta haluava kissa on karannut ja sitten väkisin raahattu takaisin tuomarille.

    Äänestä

  • kissanystävä kirjoitti:

    Puhun kokemuksesta, ikäni kissanäyttelyissä vieraani kiertäneenä ja ikäni kissoja omistaneena voin huomauttaa nähneeni joka näyttelyssä kymmeniä hermostuneita, häiriintyneitä, stressiään itkeviä eläimiä, kovakouraisesti eläimiään trimmaavia omistajia, ylilaihoja kissoja, ja ikäviä kommelluksia kun pois näyttelytilasta haluava kissa on karannut ja sitten väkisin raahattu takaisin tuomarille.

    sitten menet sinne näyttelyyn vieraaksi jos se sinusta on rääkkäystä? masokisti kenties? ja vieläpä ikäsi käyneenä.... Haluatko todellakin rahoittaa vieraana, rääkkäykseen syyllistyvää kissakansaa tai kissayhdistystä joka näyttelyitä järjestää?

    Vähän kuulostaa omituiselta valinnalta;)

    Oletko koskaan nähnyt näyttelyissä käydessäsi kissaa joka todellakin nauttii siitä touhusta? Vai perustatko mielipiteesi hermostuneista, stressaavista ja itkevistä kissoista muutaman kissan käytökseen? Olen käynyt kissoineni vuosia (20 v.) näyttelyissä ja törmännyt harvoin kissaan joka stressaa, sellaista ei pidä toistamiseen näyttelyyn viedä. Olen itse jättänyt kotikissaksi näyttelyvoittajan, joka aikuisuuden kynnyksellä alkoi inhota näyttelyitä.

    Olen myöskin saanut seurata kissoja jotka esittävät parhaita puoliaan niin tuomarinpöydällä kuin häkissäänkin. Vai väitätkö, että kissa joka heittäytyy selälleen vieraan ihmisen eteen, vieraassa paikassa ja vieraissa hajuissa olisi stressaantunut. Samainen kissa suukottelee tuomarit mennen tullen ja kerää näin irtopisteet kotiin käytöksellään.

    Olen nähnyt itämaisia rotuja jotka mekkaloivat häkissään, ne tekevät sitä yleensä aina ilman stressaantumista - ne ovat äänekkäitä kissoja. Ne tekevät sitä saadakeen huomiota ja kertoakseen "hei olen täällä" tai "naaraat huomio, kova kolli olis tarjolla".

    Kovakouraista trimmaamista, no way! kissa ei anna käsitellä kovakouraisesti itseään pistämättä vastaan. Olen nähnyt monia kissoja (persialaisia mm.) jotka tyynesti makaavat omistajan sylissä, kun hän kampaa tai harjaa kissan vatsaa. Kissa joka ylipäätään kokee itsensä uhatuksi, ei anna laittaa itseään selälleen saati kammalla koskea sinne.

    Stressaantunut maine coon, mitenkähän sen voisi venyttää näyttelyasentoon jos se ei sitä antaisi vapaaehtoisesti tehdä. Sen kannatteleminen jo on omistajalle riittävän suuri työ, jos se vielä pistäisi hanttiin, huh, huh. 7-10 kg täyttä tavaraa - jokainen voi kokeilla kannatella sellaista kilomäärää suorilla käsillä:)Kun siihen lisätään vielä liikkuva kissa, voi helposti kuvitella tilanteen.

    Näyttelyt ovat rääkkäystä vain jos kissa todella oikeasti ei siitä pidä, silloin omistajan velvollisuus on jättää sellainen kissa kotiin. Yleistäminen, että "kaikki" näyttelytoiminta on rääkkäystä, ei pidä paikkaansa.

    On jännä huomata, että yksikin epäily että kissa stressaa näyttelyistä saa aikaan arvostelua koko näyttelytoimintaa vastaan. Kuitenkaan ne edellä mainitut suukottelijat ja esiintyjät eivät saa aikaan mielipiteitä toiseen suuntaan, eli että näyttelyt voisivat olla joillekin kissoille suurta vaihtelua.

    Äänestä

käy ekana itse kokemassa kissanäyttely kissasi kanssa, ja tule sen jälkeen tänne mesoamaan että se on ns. eläinrääkkäystä!!! naurettavaa... ei kannattaisi joidenkin mielipidepalstojen kirjoitusten perusteella tänne laukomaan naurettavia väitteitä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläinystävä kirjoitti:

Käsi sydämelle kissaihmiset: ei sellaista kissaa ole olemassakaan, joka haluaisi päivätolkulla olla kamalassa metelissä ahtaassa häkissä ja vieraiden klähmittävänä vain siksi, että emäntä sa apäteä. Ikinä en omia rakkaita kissojani näyttelyyn veisi. Se on silkkaa meidän ihmisten itsetehostusta kissojen hyvinvoinnin kustannuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu