Ylen toimintaa pienemmäksi

yksi kanava riittää

Olen sitä mieltä että itsenäisellä valtiolla täytyy olla ylesradio. Kaikki media ei saa olla pelkästää markkinavoimien vallassa. Toiminta pitää myös rahoittaa jotenkin. Vaikka sitten kaikilta perittävällä mediamaksulla. Vapaaehtoisuuteen se ei voi perustua kun kaikkia ei huvit maksaa.

Mutta tämä ylen toiminta on paisunu aivan älyttömäksi, tekkarissa näkyy neljä kanavaa ja radiossa kuullu kai vielä usempia.

Minusta ylen toimnta voidaan supistaa yhdelle tv-kanavalle ja yhdelle radiokanavalle.

7

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jhtsr

      Ja ne pitäisi kustantaa suoraan budjetista. Urheilu FST ja muu kortille.

      • ............

        FST voidaan laittaa kortille mutta jo laki sanoo että suuret urheilutapahtumat, kuten olympialaiset ja MM-kisat, on näytettävä MAKSUTTOMALLA kanavalla. Ei kaikki voi tai edes halua hankkia maksukanavia mutta haluavat silti seurata urheilua.

        Lisäksi ei Ylen tv-kanavia voida vähentää vain yhteen, siitä syystä esim. että silloin jää pakosti jotain pois, mistä karsitaan: lastenohjelmista? aikuisten sarjoista? kaikkia sivistävistä opetusohjelmista? kulttuurista ja taiteesta? tiededokumenteista? elokuvista?

        Ylen parhaita ominaisuuksia on sen monipuolisuus, ei ole vain uutisia ja paska-salkkarihöttöä, typeriä chatteja ja tv-pelejä tai tositv-paskaa. Ylellä on kaikkea, paitsi salkkarit, tositv, chatit ja tv-pelit.

        Yle kertoo ajankohtaiset tapahtumat, näyttää lapsille ohjelmaa, näyttää aikuisille sarjoja, näyttää leffoja, näyttää musiikkia, näyttää taidetta, kertoo tieteen saavutuksista, kertoo historiasta, opettaa kouluikäisille (noita koulutv-ohjelmia) ym. Näitä juttuja vaan ei voida jättää markkinavoimien toteutettaviksi siitä syystä että sitä kiinnostaa vain se miten saadaan fyrkkaa mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä. Siinä ei sivistyksellä ole sijaa, sitäpaitsi esim. maikkari tuntuu olevan valjastettukin nimenomaan kansan tyhmentämiskanavaksi kaikkine paskaohjelmineen ja tämä siksi ettei poliittiset jutut kansaa enää kiinnostaisi ja näin saadaan äänestyskäyttäytyminen ohjattua "aivottomaksi" jolloin kansa sortuu äänestämään lipeviä porvareita jotka ovat kuvissa sliipattuja ja puhuvat suoraan sanottuna paskaa ja lupaavat tyhjiä!

        FST:n olen minäkin ruotsinkielen pakkotuputuksen kovana vastustajana halukas laittamaan kortin taa. Ei voida palvella ja nuoleskella koko ajan pienenevää kielivähemmistöä suuren yleisön kustannuksella.

        Joko lakkauttamalla FST tai pistämällä se kortin taa, saavutetaan se kaikkein suurin säästö! Lisäksi tässä lamatilanteessa olisi voinut kyllä jättää sen Ylen uuden tj:n palkankorotuksen reilusti pienemmäksi. Ei pelkästään olemalla porvarileirissä ole mielestäni oikein saada noin muhkeita palkankorotuksia, siitähän siinä oikeasti oli kyse vaikka Sasi asian kiistääkin, tosin Sasi nyt kiistää monta muutakin asiaa kuten porvarit yleensäkin!


    • yle vittuun

      Ja mitähän tekemistä itsenäisyydellä on ylen kanssa? Ei niin yhtään mitään. Suomi, eikä mikään muukaan maa tarvitse mitään vitun yleä lypsämään kansalaisilta (myös niiltä joita ei yle kiinnosta paskaakaan) rahaa. Sitten kun laittavat kanavansa maksukortin taakse ja saavat tienestinsä vain ja ainoastaan niiltä jotka siitä roskasta haluavat maksaa, saa minun puolestani olla vaikka miljoona kanavaa. Kaikki muutkin palvelut (maksu-tv, laajakaista, henkivakuutus jne.) perustuvat täysin vapaaehtoisuuteen ja niin täytyy olla myös ylen kohdalla. Ei ihmisiä voi pakottaa ostamaan mitään, varsinkaan jotain niin turhaa törkyä kuin mitä ylen tarjonta on. Se on sama kuin jos henkilön kotiin kytkettäisiin nettiliittymä vastoin "asiakkaan" tahtoa ja laskutettaisiin siitä. Tässähän olisi tosin se ero, että siitä laajakaistasta saisi jotain vastinettakin rahalle, mutta sekään ei olisi peruste pakko-ostattaa mitään kenelläkään.

      • .............

        kanavia sä itse seurailet sitten? Tiesitkö että Yle on julkinen palvelu ja sen tehtävä on tuottaa tietoa ym. markkinavoimista riippumattomasti!

        Ettet vaan ole joku Maikkarin tyhmentämistä kansalaisista joita kiinnostaa vaan joku tyhmä hömppä!


      • yle vittuun
        ............. kirjoitti:

        kanavia sä itse seurailet sitten? Tiesitkö että Yle on julkinen palvelu ja sen tehtävä on tuottaa tietoa ym. markkinavoimista riippumattomasti!

        Ettet vaan ole joku Maikkarin tyhmentämistä kansalaisista joita kiinnostaa vaan joku tyhmä hömppä!

        Siinä taas ylen propagandatuutin tyhmentämä lammas vinkuu.. Minä en katso minkään valtakunnan kanavia. Televisiosta ei tule nykyään muuta kuin tyhjäpäille suunnattua törkyä ja propagandaa. DVD-elokuvat riittävät mainiosti ja kaikki hyödyllinen tieto löytyy netistä. Olkoon vaikka kuinka "julkinen palvelu" jne jne. mutta jokaisen täytyy saada itse päättää tarvitseeko sitä vai ei. Minä en tarvitse enkä tunne ketään joka tarvitsisi yleä. Ja mitä Maikkariin ja muihin tulee, niiden tarjonta on laadussa valovuosia yleä edellä.


      • ...............
        yle vittuun kirjoitti:

        Siinä taas ylen propagandatuutin tyhmentämä lammas vinkuu.. Minä en katso minkään valtakunnan kanavia. Televisiosta ei tule nykyään muuta kuin tyhjäpäille suunnattua törkyä ja propagandaa. DVD-elokuvat riittävät mainiosti ja kaikki hyödyllinen tieto löytyy netistä. Olkoon vaikka kuinka "julkinen palvelu" jne jne. mutta jokaisen täytyy saada itse päättää tarvitseeko sitä vai ei. Minä en tarvitse enkä tunne ketään joka tarvitsisi yleä. Ja mitä Maikkariin ja muihin tulee, niiden tarjonta on laadussa valovuosia yleä edellä.

        >Siinä taas ylen propagandatuutin tyhmentämä lammas vinkuu.. <

        Mä en ole mikään lammas enkä ole tyhmä! Jos mä haluan seurata parempaa ohjelmistoa kuin mitä Maikkarilta tulee, se ei tee musta mitään tyhmää lammasta! Joten pidäppä räkänokkapoju pääsi kiinni!

        >Minä en tarvitse enkä tunne ketään joka tarvitsisi yleä. <

        No ethän sä muutenkaan taida tuntea ihmisiä, elämäsi taitaa olla niin yksinäistä ettei sulla ole mitään ystäväpiiriä muuta kuin mielikuvitusystävät!

        >Ja mitä Maikkariin ja muihin tulee, niiden tarjonta on laadussa valovuosia yleä edellä. <

        Voi jumalauta. Maikkari on MITÄ SUURINTA PASKAA mitä tuutista ulos tulee! Uutiset perustuu huhuihin ja suoranaisiin valheisiin, tekohauskoja juttuja kevennykseksi, ja täysin uutisarvoltaan mitättömiä juttuja (ruotsalaisista tekevät jutun vaikka tikusta-asiaa periaatteella) kun taas tärkeät ja tavallisia ihmisiä koskettavat uutiset jää kokonaan tekemättä! Sen aamutv on yhtä paska höttöä ja pumpulissa elämistä, viihdepuoli taas on pelkkää paskaa huttua tositv:ineen ja salkkareineen jotka vääristävät ihmisten käsityksen elämästä ja arvomaailmasta. Taidetta, kulttuuria ja tiedettä ei käytännössä ole.

        Sekö on mielestäsi oikeasti valovuosia Yleä edellä??? Lopeta nyt toi päihteiden väärinkäyttö ja herää oikeaan elämään! Asia on nimittäin niin että SINÄ olet se Maikkarin tyhmentämä lammas!


      • yle vittuun
        ............... kirjoitti:

        >Siinä taas ylen propagandatuutin tyhmentämä lammas vinkuu.. <

        Mä en ole mikään lammas enkä ole tyhmä! Jos mä haluan seurata parempaa ohjelmistoa kuin mitä Maikkarilta tulee, se ei tee musta mitään tyhmää lammasta! Joten pidäppä räkänokkapoju pääsi kiinni!

        >Minä en tarvitse enkä tunne ketään joka tarvitsisi yleä. <

        No ethän sä muutenkaan taida tuntea ihmisiä, elämäsi taitaa olla niin yksinäistä ettei sulla ole mitään ystäväpiiriä muuta kuin mielikuvitusystävät!

        >Ja mitä Maikkariin ja muihin tulee, niiden tarjonta on laadussa valovuosia yleä edellä. <

        Voi jumalauta. Maikkari on MITÄ SUURINTA PASKAA mitä tuutista ulos tulee! Uutiset perustuu huhuihin ja suoranaisiin valheisiin, tekohauskoja juttuja kevennykseksi, ja täysin uutisarvoltaan mitättömiä juttuja (ruotsalaisista tekevät jutun vaikka tikusta-asiaa periaatteella) kun taas tärkeät ja tavallisia ihmisiä koskettavat uutiset jää kokonaan tekemättä! Sen aamutv on yhtä paska höttöä ja pumpulissa elämistä, viihdepuoli taas on pelkkää paskaa huttua tositv:ineen ja salkkareineen jotka vääristävät ihmisten käsityksen elämästä ja arvomaailmasta. Taidetta, kulttuuria ja tiedettä ei käytännössä ole.

        Sekö on mielestäsi oikeasti valovuosia Yleä edellä??? Lopeta nyt toi päihteiden väärinkäyttö ja herää oikeaan elämään! Asia on nimittäin niin että SINÄ olet se Maikkarin tyhmentämä lammas!

        "Mä en ole mikään lammas enkä ole tyhmä! Jos mä haluan seurata parempaa ohjelmistoa kuin mitä Maikkarilta tulee, se ei tee musta mitään tyhmää lammasta! Joten pidäppä räkänokkapoju pääsi kiinni!
        "

        Huomaatko miten veikeässä ristiriidassa ensimmäinen lauseesi on sitä seuraavien lauseidesi kanssa? :D Tuollainen itkuntihruinen kiukunpurkaus puhuu omaa kieltään :D Mutta älä toki liikaa yritä pähkäillä ettei pikku herneaivo nyrjähdä ;)

        "No ethän sä muutenkaan taida tuntea ihmisiä, elämäsi taitaa olla niin yksinäistä ettei sulla ole mitään ystäväpiiriä muuta kuin mielikuvitusystävät!"

        Arvasinhan että siellähän se sama lammas taas vinkuu. Eikö se paha olo vielä helpottanut edellisen kerran jälkeen? On ollut monienkin tuttavien kanssa puhetta näistä ylen törkyohjelmista ja vielä en ole ainuttakaan kehua niistä kuullut. Ja mitä mielikuvitusystäviin tulee, sinulla ei ilmeisesti ole edes niitä kun säälittävä elämäsi pyörii yhden propagandatuutin ympärillä.

        "Voi jumalauta. Maikkari on MITÄ SUURINTA PASKAA mitä tuutista ulos tulee! Uutiset perustuu huhuihin ja suoranaisiin valheisiin, tekohauskoja juttuja kevennykseksi, ja täysin uutisarvoltaan mitättömiä juttuja (ruotsalaisista tekevät jutun vaikka tikusta-asiaa periaatteella) kun taas tärkeät ja tavallisia ihmisiä koskettavat uutiset jää kokonaan tekemättä! Sen aamutv on yhtä paska höttöä ja pumpulissa elämistä, viihdepuoli taas on pelkkää paskaa huttua tositv:ineen ja salkkareineen jotka vääristävät ihmisten käsityksen elämästä ja arvomaailmasta. Taidetta, kulttuuria ja tiedettä ei käytännössä ole.

        Sekö on mielestäsi oikeasti valovuosia Yleä edellä??? Lopeta nyt toi päihteiden väärinkäyttö ja herää oikeaan elämään! Asia on nimittäin niin että SINÄ olet se Maikkarin tyhmentämä lammas!"

        Huah! :D Viikon vitsinpä poika murjaisi! Tai sitten propagandatuutin anti on vain yksinkertaisesti pehmittänyt pienen ihmisen pollan niin perusteellisesti että uskot elämöinteihisi itsekin. Yleä pahempaa propagandan ja hömpän suoltajaa ei olekaan, joka kaiken lisäksi yritetään maksattaa niilläkin joita ei paskan katsominen kiinnosta. Kansa tyrmäsi yle-veron odotetusti ja ihan aiheesta joten sekin kertoo jo kenelle tahansa vähänkään maalaisjärkeä omaavalle, mitä mieltä ylestä ollaan. Mutta sittenhän on kaltaisiasi aivopestyjä reppanoita jotka yrittävät pitää ylen tärkeinasiamaailmassajavälttämätönjokaiselleelolliselleolennolle-illuusiota pystyssä keinolla millä hyvänsä. Jos ylen tarjonta olisi todellisuudessa laadukasta, ei sitä tarvitsisi yrittää maksattaa koko kansalla. Mutta kun laatu on noin ala-arvoista, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin pakkosyöttö joka sekään ei toimi kunnolla.

        Ylen "uutiset" eivät ole sen parempia kuin muuallakaan vaikka kuinka niin tahtoisit. Oma häpeäsihän se on jos et Maikkarin loppukevennyksiä ymmärrä :) Liian vaikeita asioita käsiteltäväksi lampaille. Maksukanavilta jne. löytyy monin verroin laadukkaampia dokkareita yms. mitä vain kukin haluaa. Näistä myös maksavat vain ne ketkä niitä tilaavat, kuten pitääkin. Uutislähteitä löytyy netistä loputtomasti ja ne voi tsekata silloin kun kullekin sopii.

        Otahan pikku lammas jo vihdoin pää pois sieltä perseestä ja yritä nähdä pikkaisen sitä töllöttimen ruutua pidemmälle! En tiedä pitäisikö tuollaiselle sairaalloiselle propagandatuutin ylistäjälle itkeä vai nauraa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe