Jo 9 –vuotiaana toivoin, ettei minulle koskaan kasvaisi samanlaisia riippurintoja kuin äidilläni. Tai minkäänlaisia rintoja. Puristelin jo tällöin reisiäni, vatsaani ja rintojani. Vihasin niitä. Niin jumalattoman paljon minä niitä vihasin. Pari vuotta tästä eteenpäin alkoi murrosikä, se helvetillinen vaihe elämässä, kun sitä tajuaa muuttuvansa fyysisesti aikuiseksi. Suihkussa tunnustelin rintojani ja itkin – ne ovat kasvaneet.
Mikä sai minut ajattelemaan näin? Ehkä se, ettei kotonani koskaan puhuttu murrosiästä ja seksuaalisuudesta. Pitkään elin siinä uskossa, että lapsi vain ilmestyy mahaan ja se syntyy sieltä mistä kakka tulee. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli tabu, jolta meitä lapsia suojeltiin kaikin mahdollisin tavoin. Tästä seurasi se, etten vielä yläasteellakaan kehdannut ostaa rintaliivejä, koska ajattelin olevani häpeäksi perheelleni. Menkkojen alkaessa kyhäsin aina vessapaperista suojan pikkuhousuihini. Takapuoleni olemassaolon piilotin löysiin verkkareihin.
Murrosiän myrskyisässä vaiheessa koin muutenkin paljon itsetuntoon liittyviä vaikeuksia. Olin meidän kaveriporukasta aina se lihavin. Minulla oli mielestäni broilerin läskireidet ja selluliitistä hyllyvät kädet. Mahakin näytti joka aamu kasvavan isommaksi ja erityisesti rinnat huolettivat – mitä isommat, sitä läskimpi henkilö. Joka päivä lähdin kouluun lupaamalla itselleni, etten söisi mitään koko päivänä. Tästä seurasi jo liki 7 vuotta kestänyt syömishäiriö, jonka loppua tuskin näkyy vieläkään.
Pikku hiljaa aloin kuitenkin ajatella omilla aivoillani, ostin itselleni rintsikat ja aloin käyttämään siteitä. ”Minulla nyt vaan sattuu olemaan tämmöiset C-kupin rinnat, se on ihan tavallista”, koitin lohduttaa itseäni. Sain miehiltäkin positiivistä palautetta, tosin pienessä sairaassa mielessäni käänsin sen aina silti negatiiviseksi kommentiksi. Lukion loppupuolella hyväksyin jo kutakuinkin naiseuteni.
Tähän vuoteen asti on mennyt ihan hyvin, mutta viikko sitten sain kovan iskun sydämeeni, aivoihini, mahaani, etenkin rinnoilleni – murruin ihan täysin. ”Minun mielestäni sinun tulisi piilottaa rintasi, ne kerjäävät miehiltä katseita”, äitini sanoi ollessani kotona vierailulla. Purskahdin itkuun. Mieleeni muistui kaikki se tuska ja paine, mitä koin suriessani tulevaa murrosikää ja sen tuomia muutoksia minussa. Palasin takaisin lähtöpisteeseen, olin taas se 11 –vuotias pikkutyttö joka suihkussa itkee rintojaan.
Nyt makaan sängyssäni peiton alla ja mietin, onko tosissaan väärin olla nainen?
Mikä sai minut ajattelemaan näin? Ehkä se, ettei kotonani koskaan puhuttu murrosiästä ja seksuaalisuudesta. Pitkään elin siinä uskossa, että lapsi vain ilmestyy mahaan ja se syntyy sieltä mistä kakka tulee. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli tabu, jolta meitä lapsia suojeltiin kaikin mahdollisin tavoin. Tästä seurasi se, etten vielä yläasteellakaan kehdannut ostaa rintaliivejä, koska ajattelin olevani häpeäksi perheelleni. Menkkojen alkaessa kyhäsin aina vessapaperista suojan pikkuhousuihini. Takapuoleni olemassaolon piilotin löysiin verkkareihin.
Murrosiän myrskyisässä vaiheessa koin muutenkin paljon itsetuntoon liittyviä vaikeuksia. Olin meidän kaveriporukasta aina se lihavin. Minulla oli mielestäni broilerin läskireidet ja selluliitistä hyllyvät kädet. Mahakin näytti joka aamu kasvavan isommaksi ja erityisesti rinnat huolettivat – mitä isommat, sitä läskimpi henkilö. Joka päivä lähdin kouluun lupaamalla itselleni, etten söisi mitään koko päivänä. Tästä seurasi jo liki 7 vuotta kestänyt syömishäiriö, jonka loppua tuskin näkyy vieläkään.
Pikku hiljaa aloin kuitenkin ajatella omilla aivoillani, ostin itselleni rintsikat ja aloin käyttämään siteitä. ”Minulla nyt vaan sattuu olemaan tämmöiset C-kupin rinnat, se on ihan tavallista”, koitin lohduttaa itseäni. Sain miehiltäkin positiivistä palautetta, tosin pienessä sairaassa mielessäni käänsin sen aina silti negatiiviseksi kommentiksi. Lukion loppupuolella hyväksyin jo kutakuinkin naiseuteni.
Tähän vuoteen asti on mennyt ihan hyvin, mutta viikko sitten sain kovan iskun sydämeeni, aivoihini, mahaani, etenkin rinnoilleni – murruin ihan täysin. ”Minun mielestäni sinun tulisi piilottaa rintasi, ne kerjäävät miehiltä katseita”, äitini sanoi ollessani kotona vierailulla. Purskahdin itkuun. Mieleeni muistui kaikki se tuska ja paine, mitä koin suriessani tulevaa murrosikää ja sen tuomia muutoksia minussa. Palasin takaisin lähtöpisteeseen, olin taas se 11 –vuotias pikkutyttö joka suihkussa itkee rintojaan.
Nyt makaan sängyssäni peiton alla ja mietin, onko tosissaan väärin olla nainen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
kirjoitus ihan totta? tuntuu niin uskomattomalta tuollainen kasvatus ja noin täydellinen itse-inho!
Minäkin olin aina se lihavin ja kiusatuin mutta olen silti ihan sinut rintamukseni kanssa( c-kuppi) ja jos jotain haluaisin että ne olisivat vielä hieman isommat=) en ymmärrä miksi ne pitäisi piilottaa? ne ovat osa minua ja sinuakin ja niiden avulla monet vaatteet istuvat kauniimmin ja niiden avulla saa myös kivaa huomiota=)!!
Totista totta on, kertomus itsestäni.
Koskaan en ole asiasta kellekkään mitään puhunut, häpeän tilannettani ylikaiken. Tämä oli ehkä paras väylä tuoda ajatukset ilmoille... Ehkä näin Äidit ja Isät ymmärtäisivät, kuinka pahasti ihminen voi kasvaa kieroon liian "suojelun" takia....
on nii et tää on totta ni en tiiä mitä sanoo...
olen pahoillani sun tilanteesta.
en tiiä muuta sanottavaa mut
tsemppii sulle ja toivottavasti voisit pian tehä jonkinlaisen sovun itses kans vaikka äitisi tai joku muu sua niinsanotusti "painaisi alas"! Smile!
...Smile tho your heart is aching smile even tho it's breaking...
kiitos kauniista sanoistasi, luulenpa että yllättävän moni painii samanlaisten ongelmien kanssa. Harva vaan niistä uskaltaa ikinä kellekkään mitään puhua. Varsinkaan tällainen menestyjäaikuinen, jonka elämä näyttää päällisin puolin täydelliseltä jonkun silmissä.
Jos todella noin on asiat, niin kyllähän nykyaikainen kirurgia auttaa pienentämään rintoja. Itse käytän pienentäviä rintaliivejä, niitäkin on olemassa. Lääkäri käski käyttämään jopa öisin, koska on niin raskaat ja suuret rinnat. Menen varmasti pienennysleikkaukseen, koska liian raskaat rinnat aiheuttavat hartiasärkyä. Tsemppiä vaan ja ota selvää asioista, niin pääset nauttimaan naiseudestasi.
Meillä oli sama ongelma kotona: puhumattomuus.
Nainen c-kupilla on aivan normaali. Yhdessä vastauksessa oli ehdotus rintojen pienennyksestä, se sitten jos alkaa tosissaan hartioita, niskoja tai päätä särkemään. Muuten voi opetella pikku hiljaa hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Äitinä itse en koskaan sanoisi tyttärelleni sitä, mitä äitisi sanoi sinulle. Yksi erihyvä puoli on c-kupeissa, ettei tarvitse täytteitä, joita moni 10 vuotiaat tytötkin jo käyttävät... (huokaus). Itselläni on 13 vuotias tytär ja rinnat kasvuvaiheessa, muttei tarvitse vielä tukea rintoihin, vaan pelkkä perustoppi, ilman täytteitä, on mieleinen hänelle.
Voin hyvinkin uskoa ja uskonkin, että tarinasi on totta. Joissakin perheissä tuntuu vain olemaan ongelma juuri tuo puhumattomuus, häpeily, myötätunnon puute, osamattomuus aloittaa keskustelu murrosiästä tai ihan vain sekin, että "möläytellään" väärissä paikoissa vääriä asioita. Etenkin äidit tuntuvat olevan aikamoisia lörppäsuita ja sutkaittelijoita, joka voi olla hyvinkin haavoittavaa kasvavalle nuorelle. Se voi vääristää täysin naisellisuuden kuvan ja saada tuntemaan itsensä pieneksi, onnettomaksi suuren maailman edessä ja murrosiän muutoksissa. Kun nuori pyytää tai toivoo apua aikuiselta, eikä sitä saa, niin varmasti tulee aika onneton ja turhamaisuuden tunne. Monesti käy niinkin, että lapsi ei itse uskalla kertoa ongelmistaan, eikä kukaan sitä huomaa tai halua huomata. Onnea kuitenkin tulevaisuuteen ja älä välitä, mitä äitisi sanoo! Olet löytänyt oikean tien ja pysy siinä.