Halusin kuulla kokemuksia äideiltä jotka ovat lähteneet opiskelemaan kun lapsi ollut vuoden ikäinen.
Miten jaksoitte vai loppuiko lyhyeen? Onko parempi viellä jäädä lapsen kanssa kotiin ja ei pitää kiirettä?
Olen vähän reilu parikymppinen äiti ja vailla viellä ammattia, ja nyt olis tilaisuus ehkä päästä opiskelemaan kolmeks vuodeks. Kuitenkin lähteminen pelottaa jollain tapaa. Pelkään et kulun loppuu koska nyt jo on hiukan rankkaa. Lähipiiri kannustaa opiskelemaan.
Miten jaksoitte vai loppuiko lyhyeen? Onko parempi viellä jäädä lapsen kanssa kotiin ja ei pitää kiirettä?
Olen vähän reilu parikymppinen äiti ja vailla viellä ammattia, ja nyt olis tilaisuus ehkä päästä opiskelemaan kolmeks vuodeks. Kuitenkin lähteminen pelottaa jollain tapaa. Pelkään et kulun loppuu koska nyt jo on hiukan rankkaa. Lähipiiri kannustaa opiskelemaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Riippuu siitä, että oletko yksinhuoltaja vai oletko parisuhteessa?
Jos olet yh, niin sanoisin, että mieti vuosi tai kaksi ennenkuin lähdet opiskelemaan. Yh on rankaa taloudellisesti ja rankaa yksin pyörittää perhettä.
Jos siinä on toinen jakamassa arkea, niin ehkä helpompaa.
Vastaan enemmän jos olet yh.
Olin juuri eronnut yksinhuoltaja ja kahden lapsen kanssa esikoinen 5 v ja kuopus 1v kun aloin opiskelut ja velaksi 1980.
Minulla ei ollut suvun tukea, enkä saanut lapsia hoitoon kun päiväkotiin.
Valmistuin ja minulla oli opintovelkaa valmistuessani vuoden alan nettopalkan verran.
Olin silloin 31v. ja opiskelin kolme vuotta.
Moi! Elän parisuhteessa ja mies on käy töissä.
Odota vuosi. Elämä ei lopu vuoteen, vaan jatkuu vuosikymmeniä. Ehdit vielä opiskella, ei ole kiirettä.
Esikoiseni kohdalla opiskeluni jäivät kesken raskauden johdosta. Laitoin lapseni hoitoon äitiysloman loputtua jatkaakseni opiskeluja(lapsi tuolloin 10kk). Elämä oli suorastaan yhtä helvettiä vaikken yh olekaan. Lapsi aloitti hirmuisen sairastelukierteen heti hoidon alettua ja mikäli pääsi hoidossa olemaan edes yhden kokonaisen päivän, illat menivätkin sitten itkiessä ja kiukutellessa. Kouluhommia en saanut kuin öisin tehtyä. Parisuhde kärsi todella paljon, kun väsymys painoi ja riitoja tuli herkästi. Lopulta jäin lapsen sairastelujen vuoksi jo niin paljon koulussa jälkeen muista, että päätin ottaa pojan pois tarhasta ja jatkaa hoitovapaalla kunnes lapsi kasvaa.
Elämä helpottui heti, rahallisesti meillä ei hätää tullut, koska mies on kuitenkin töissä käyvä. Poika oli ikionnellinen, kun sai taas olla äipän kans kotona ja parisuhde alkoi kukoistamaan. Tänä päivänä kadun hirmuisesti lapsen laittoa liian aikaisin tarhaan, mutta kukin tyylillään. Meidän perheessä se ei toiminut. Toisaalta olen myös iloinen ettei se toiminut, koska ymmärsin etten voi koskaan saada niitä hetkiä takaisin, kun lapseni on pieni, kun hän oppii uusia asioita, taitoja ja sanoja. Opiskeluni kyllä odottavat siinä mihin ne jätinkin eivätkä varmasti minua kaipaa niinkuin poikani ikävöi meitä tarhassa ollessaan.
Tosin kaverillani meni lapsen kanssa tarhailu paljon paremmin, joten on varmasti paljolti kiinni lapsesta ja perheestä mikä kenellekin sopii. Toivottavasti tekin löydätte jonkun sopivan ratkaisun tähän.
p.s meillä myös lähipiirissä kannustivat todella kovasti opiskelemaan, mutta huomattuaan kuinka perseelleen kaikki meni, hekin ymmärsivät, että meille parempi vaihtoehto oli kotiin jääminen.