Jungner ja Mitro

Mikähän siinä on, kun nämä kyseiset tyypit ovat ihan ensimmäisestä esiintymisestään saakka nostaneet niskavillani pystyyn. Mitro huomattavasti pahemmin kuin tämä toinen nöösipoika, mutta sekin ihan tarpeeksi pahasti. Jungnerissa on sentään jotain hyviäkin piirteitä, mutta mielestäni ehdottomasti enemmän arvoituksellisuutta ja yltiöliberaalisuutta. Enpä antaisi vallan avaimia ja valtakirjaa tuollaiselle tyypille kuten en Mitrollekaan. Demareita ovat, seköhän se on joka ärsyttää ja saa kylmät väreet selkäpiihin?
5142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihani pojuja molemmat ja vielä demareita..

Äänestä
  • Kyllähän poliittiikkohin tulee suhtautua enempi varauksella. Keskustan puoluejohto yhdessä häntäministeri Vanhanen tojo sojossa, on opettanut kansan varuilleen. Liekkö Vanhanen ollut Kanervan opissa, vai liekkö kimppapillerit, kun hormoonitoiminta heittelee. Samalla purkilla oli varmaan syksyllä käynyt muuan hiihtäjäkepulainen myöskin.
    Muutoinhan nykyhallitusta on vaikia erottaa rosvojoukosta. Vai onko siellä joku, joka ei ole vielä Krp tutkinassa.

    Äänestä

Minä kyllä kannatin Mitroa ja ihannoinkin siihen asti kun pysyi vain uskonasioissa, niistähän se parhaiten tiesi. Tosi suuri pettymys oli havaita, että vanha vihtahousu vei hyvän papin eikä mies tajua itse siitä mitään. Kyllä Arkkipiispa Leo sanoi osuvasti, että ei pitäisi alkaa sekotella taivaallisiia ja maallisia asioita ja varsinkaan papin.
No, Jungner on huonosti kasvatettu pojannulikka. Itsekin kertoi eräässä haastattelussa saaneensa Summerhill -koulukunnan kasvatuksen, eli ei mitään kasvatusta, sai luulla itseään vaikka Jumalaksi jos tahtoi. Näkyyhän se narsistisena pelletouhuna ja helpotus oli kun Yleisradio sai kunnon johtajan Lauri Kivisestä.

Äänestä
  • kähminnästä hyvä veli järjestelmässä, nääs palkkiot nousivat melko lailla. Ahneus se miehet tiellä pitää. Muuten mikä olikaan puolue?

    Äänestä

  • ole kyse kirjoitti:

    kähminnästä hyvä veli järjestelmässä, nääs palkkiot nousivat melko lailla. Ahneus se miehet tiellä pitää. Muuten mikä olikaan puolue?

    Hyvä se on julkisuudella valtion ja puolueiden tivolissa rellestää,voi vielä myydä muistelmat kovaan hintaan
    niin hyvässä kuin pahassakin kyllä niillä kantti kestää pelureita kaikki vaan ja kansa nauttii aikansa ?
    pilkut pisteet voi laittaa alla olevaan laatikkoon ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


No huh-huh kirjoitti:

Mikähän siinä on, kun nämä kyseiset tyypit ovat ihan ensimmäisestä esiintymisestään saakka nostaneet niskavillani pystyyn. Mitro huomattavasti pahemmin kuin tämä toinen nöösipoika, mutta sekin ihan tarpeeksi pahasti. Jungnerissa on sentään jotain hyviäkin piirteitä, mutta mielestäni ehdottomasti enemmän arvoituksellisuutta ja yltiöliberaalisuutta. Enpä antaisi vallan avaimia ja valtakirjaa tuollaiselle tyypille kuten en Mitrollekaan. Demareita ovat, seköhän se on joka ärsyttää ja saa kylmät väreet selkäpiihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu