kaikki te keskivaikean/vaikean masennuksen kanssa kamppailevat omaiset !
Miten jaksatte päivästä toiseen, puolisoni masennus ilmenee voimakkaana ärtyneisyyteenä, liikkumattomuutena, eristyneisyytenä, herkästi loukkaantumisena, hiukan jo harhaisena käytöksenäkin. -nukkuu, syö huonosti, vaatii epärealistisia asioita , ei muista sanomisiaan, muuntaa puhumani sisällöltään erilaiseksi, kuin mitä itse olen sanonut, josta sitten seuraa ehdotttomuuden ja eristäytymsen ja "oikeassaolemisen" pakkotoimintoja. On ahdistuneen tuntuinen, nukkuu koko ajan,jos ei riitele.
Lisäksi kärjistää, syyllistää, ymmärtää asiat kummallisesti, en tiedä, olisko jo psykoottista käytöstä vai mitä.
Olen päättänyt jaksaa rinnallansa, joten j " jätä se"- kommentti, jos muuta neuvoa ei ole, älä vaivaudu kommentoimaan.
Tarvitsen nimenomaan ohjeita omaan käytökseeni, miten olla tällaisen henkilön kanssa arjessa, miten kohdata, miten olla niin, ettei ärsytä ?
-miten puhua, ettei hän tuntisi oloaan niin arvottomaksi ?
Hiljaisuus vain pahentaa myös omaa oloani. Sanoo asioita, joita ei sitten hetken päästä tunnista.
kotona kasa lapsia, jotka tiiviisti omissa huoneissaan, tunnelma erittäin kireä, ettei kukaan vain ärsytä.
Lääkitys on jo vahva , siitä huolimatta on todettu edelleen keskivaikea masennus.
Lääkityksen vaihdosta ollut puhe, koska tällä lääkkeellä n.o vaikutuksia jotka voivat olla syy ärtyneisyyteen ja kärjistyksiin, agitaatioon.
Kukaan lääkäreistä ei ole itsetuhoisuutensa takia vielä vaihtanut lääkettä toiseen. Ilman masennuslääkkeitä ei olla siis oltu ymmärrettävistä syistä.
Takana yli 25 yhteistä vuotta, joten ero ei tässä tule kysymykseen.
Jos olet mielenterveysspotilaan omainen, tai itselläsi vakava, krooninen masennus,kerro konstisi, miten tästä eteenpäin, tänään sunnuntaina ei ole päivystystä meidän kunnassa, eikä resurssien vähyydestä johtuen häntä sisään otettaisikaan.
Kaipaisin apua ja tukea että jaksan itse. On tämä perhe muksuineen elätettävänä, vaan tämä kampeaa pahan olonsa takia mua täältä ulos, etten ärsytä olemassaolollani.
Jos lähden , ei ole hänellä tuloja, ei selviydy kotitöistä , ei syö, ei liiku, ei käy edes vessassa ajoittain , jos ei kehota, nukkuu vaan.
juu, tiedän, kuuluis sairaalahoitoon, mut tahdonvastaisen hoidon kriteereitä ei täytä, sen jo tarkistin.
Miten jaksatte päivästä toiseen, puolisoni masennus ilmenee voimakkaana ärtyneisyyteenä, liikkumattomuutena, eristyneisyytenä, herkästi loukkaantumisena, hiukan jo harhaisena käytöksenäkin. -nukkuu, syö huonosti, vaatii epärealistisia asioita , ei muista sanomisiaan, muuntaa puhumani sisällöltään erilaiseksi, kuin mitä itse olen sanonut, josta sitten seuraa ehdotttomuuden ja eristäytymsen ja "oikeassaolemisen" pakkotoimintoja. On ahdistuneen tuntuinen, nukkuu koko ajan,jos ei riitele.
Lisäksi kärjistää, syyllistää, ymmärtää asiat kummallisesti, en tiedä, olisko jo psykoottista käytöstä vai mitä.
Olen päättänyt jaksaa rinnallansa, joten j " jätä se"- kommentti, jos muuta neuvoa ei ole, älä vaivaudu kommentoimaan.
Tarvitsen nimenomaan ohjeita omaan käytökseeni, miten olla tällaisen henkilön kanssa arjessa, miten kohdata, miten olla niin, ettei ärsytä ?
-miten puhua, ettei hän tuntisi oloaan niin arvottomaksi ?
Hiljaisuus vain pahentaa myös omaa oloani. Sanoo asioita, joita ei sitten hetken päästä tunnista.
kotona kasa lapsia, jotka tiiviisti omissa huoneissaan, tunnelma erittäin kireä, ettei kukaan vain ärsytä.
Lääkitys on jo vahva , siitä huolimatta on todettu edelleen keskivaikea masennus.
Lääkityksen vaihdosta ollut puhe, koska tällä lääkkeellä n.o vaikutuksia jotka voivat olla syy ärtyneisyyteen ja kärjistyksiin, agitaatioon.
Kukaan lääkäreistä ei ole itsetuhoisuutensa takia vielä vaihtanut lääkettä toiseen. Ilman masennuslääkkeitä ei olla siis oltu ymmärrettävistä syistä.
Takana yli 25 yhteistä vuotta, joten ero ei tässä tule kysymykseen.
Jos olet mielenterveysspotilaan omainen, tai itselläsi vakava, krooninen masennus,kerro konstisi, miten tästä eteenpäin, tänään sunnuntaina ei ole päivystystä meidän kunnassa, eikä resurssien vähyydestä johtuen häntä sisään otettaisikaan.
Kaipaisin apua ja tukea että jaksan itse. On tämä perhe muksuineen elätettävänä, vaan tämä kampeaa pahan olonsa takia mua täältä ulos, etten ärsytä olemassaolollani.
Jos lähden , ei ole hänellä tuloja, ei selviydy kotitöistä , ei syö, ei liiku, ei käy edes vessassa ajoittain , jos ei kehota, nukkuu vaan.
juu, tiedän, kuuluis sairaalahoitoon, mut tahdonvastaisen hoidon kriteereitä ei täytä, sen jo tarkistin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen depiksen kourissa ja puolisoni ei pysty ymmärtämään miksi fiilikseni ovat niin synkkiä, enkä sitä hänelle pysty kuvailemaan mitenkään, et hän sen ymmärtäisi. Itselleni paras tapa on se, että hän halaa ja sanoo "et kaikki muuttuu vielä paremmaksi ja olet rakas yms", eikä kysele "tyhmiä", että mikä minua "vaivaa" tai miksi olen niin surullinen/itkuinen etc. Siihen ei ole mitään konkreettista syystä. Toki oma depikseni on peräisin kun sairastuin fyysiseen sairauteen joka vei kaiken elämisen arvoisen.. paitsi puolisoni tietysti.
Itse tosin en ole agressiivinen ja teen paljon asioita (tai yritän ainakin) - liikuntaa, fysikaalisia hoitoja, askartelua, opiskelua ym ym. Eli voisiko puolisosi kokeilla jotain mielekästä tekemistä? - tiedän, et kynnys voi olla korkea mutta tiedän et se auttaa. Samoin kunnollinen psykoterapia lienee ulosreitti depiksestä. Lääkkeet eivät esim. sitä tee.
Toivottavasti tästä oli jotain apua!! Jaksamisia Sulle!!! Pohdin itse paljon tuota et miten puolisoni kestää tämän kun en itsekään oikein kestä..
Aurinkoa!!
..ja vielä tuli mieleeni, et on Upeaa et olet jaksanut puolisosi rinnalla. Hän varmastikin osaa arvostaa sitä vaikkei se välttämättä näkyisikään. Lääkäri sanoi hyvin, et "niin myötä kuin vastamäessä" ja on sitte vastamäkeä ja pidemmällä kaavalla. Sanoi myös et joskus osat voivat kääntyä ja silloin sä olet se tuettava osapuoli!
(ps. jos haluut jutella privana niin laitatko s-postiosoitteesi?)
Vaikea tilanne, jossa ainoa lohtu taitaa olla tieto siitä, että et ole ainoa vaan moni on samanlaisessa elämäntilanteessa. Kärsin koko lapsuuteni äitini masennuksesta ja kannan vieläkin sitä taakka mukanani. Nyt 15 vuoden yhdessäolon jälkeen mieheni on sairastunut masennukseen. Häntä ei huvita mikään, näkee kaikki asiat negatiivisena, on ärtynyt, seksi ei kiinnosta jne. Olen nyt pari vuotta yrittänyt jaksaa, mutta minusta hän imee minusta kaiken elämänilon. Lasten ja yhteisen taipaleen takia olen purrut hampaitani yhteen ja sitkutellut, mutta viimeksi tänä aamuna mietin eroa. Minuakin pelottaa, miten miehelleni käy erossa. Pelkään, että hän ratkeaa juomaan tai tappaa itsensä. Toisaalta minä en ole vastuussa aikuisen ihmisen tekemisistä. Ahdistaa, kun haluaisin auttaa toista, mutta en enää jaksa. Haluaisin nauttia elämästä, mutta se on mahdotonta puolisoni kanssa.
Minusta kuulostaa, että miehelläsi on liian vahva tai väsyttävä lääkitys. Etenkin rauhoittavat tekevät ihmisestä ihan zombien ja silloin haluaa vain nukkua. Niistä tosin on vaikea päästä eroon. Ehkä lääkityksen vaihtaminen kuitenkin olisi nyt paikallaan.
"imee kaikki mehut minusta"- Just noin minustakin tuntuu.
" Tappaa kaiken elämänilon." Täysin voin allekirjoittaa tuonkin.
- toisen alakulo ja mökötys, kehää kiertävät ajatukset vievät koko käytettävissä olevan tilan, huoneen koosta riippumatta.
liitossamme on hyvinä päivinä niin paljon hyvää, ettei hevillä tee mieli erota.
Avioliitto on kokotoimisesti yhteen ihmiseen sitoutumista, tietoista tahtomista, yhteen hiileen puhaltamista. - tätä tahtomista on meillä molemmilla, mikä lienee avioliittomme pelastus.
Silti olen väsynyt.
Käytännössä neuvoton...
Tietoisesti tajuan,että en voi vahtia aikuista ihmistä, ja jos on jotain tehdäkseen, sen tekee, minusta riippumatta, on jo kerran yrittänyt ylittää rajan omin voimin, mutta heräsi kiroten raskaasti, ettei yritys onnistunut.
STAKES on tehnyt mielenterveyspotilaan omaisen jaksamisesta hienon .pdf:n,kannattaa käydä kurkkaamassa.
Löysin sieltä oman jaksamattomuuteni,koko sen raadollisen tilanteen, jossa olen päivästä toiseen.
Hakusanat " mielenterveyspotilaan omaiset ja jaksaminen" antoi useita tutkimusdokumentteja , joiden avulla pystyin hiukan paremmin hahmottamaan omaa tilannettani, oivalsinpa senkin, että luultavasti, kuuluessani aktivoijiin, valvojiin ja huolehtijoihin, oma masentumisen riskini on kantaväestöön verrattuna 3-kertainen.
En usko että lääkitys on liian vahva, rauhoittavia ei hänelle edes kirjoiteta itsemurhariskin takia.
Pikemminkin, kun on sekä masennus- että mielialaa tasaava lääkitys.
Sen sijaan uskon, että lääkitys on väärä. Jotkut sen ryhmän lääkkeet aiheuttavat samoja oireita kuin itse masennuskin.
Olen ollut asian tiimoilta useasti yhteydessä hoitohenkilökuntaan, mutta meitä omaisia ei juuri arvosteta.
Viime syksynä oli tarkoitus oli vaihtaa masennuslääketoisenlaisella mekanismilla toimivaan, mutta tämä epäonnistui pahasti, koska tiedonkulku kanslistilta lääkärille ei toiminut.
Lääkäri tapasi miestäni vain 10 min, j vain uusi reseptit, ja siinä kaikki !
HYKS.n hoitoketju avopuolella on surkeaakin surkeampi.
Siis te, jotka olette masentuneet, juuri teiltä kaipaan neuvoja :
Kuinka puhutella, kuinka kohdella itseensä lukkiutunutta, hyökkäävästi ja sarkastisesti, itseään säälien puhuvaa miestä, joka hämmentyneenä kysyy: minäkö se olen, joka täällä muka riitelen ?
Kyllä, hän se on.
Ehkä paras asia mitä voit tehdä nyt on pitää itsestäsi huoli . Tee elämässäsi jotain omaa juttua joka ei ole sidoksissa mieheesi niin saat omaa aikaa ja rauhaa , onko se mahdollista vai jo toteutunut ?
Olen itse myös keskivaikeaa masennusta sairastava ja eläkkeellä oleva , asun kyllä yksin . Ota aikaa myös lastesi kanssa , tehkää vain asioita kotonakin ja jos mies tulee ärhentelemään niin älkää antako häiritä jos mahdollista , toki täytyy ottaa kaikkien rauha huomioon . Jos miehesi ei ole väkivaltainen niin kun jättää noteeraamatta hänen sanomisiaan silloin kun ne on tarpeettomia niin luulisin hänen huomaavan sen ja itsekin kuuntelevan käyttäytymistään ? Siis suhtaudu häneen kuin aviopuolisoosi sillä sitä hän on sinulle . Hae apu ulkopuolelta esimerkiksi kotipalvelun muodossa niin että asialle tehtäisiin jotain että miehesi olo paranisi . Hyvää kesää teille :)