Hiki allergia

Jos ja kun on allerginen itselleen, niin voiko syy olla kuitenkin jossain ruoka-aineessa?
Reagoin kaikkeen missä ihoni joutuu tekemisiin sisältäni tulevien asioiden kanssa, kuten hiki, kyyneleet ja kiihottuessa kostumiselle.
En voi käyttää terveyssiteitä, koska alapää hikoilee. Kainalot on kokoajan rikki ja punoittavat, sekä taipeet. Jos pidän villasukkia, tai muita paksuja sukkia, jalat alkaa kutiamaan. (en ole villalle allerginen)
Jos itken, silmäni muurautuu 2-3 päiväksi täysin upeen. Luomet turpoaa kamalasti.
Jos on nuha, pienikin koko nenän alunen on todella rikki. En myöskään voi pitää sormusta, sillä siitä tulee ihottumaa. Muuten en ole kullalle allerginen.

Olen käynyt lääkärillä useasti, myös ihotautilääkärillä. Ne ei ole koskaan tehnyt testejä, määränneet vain salvoja ihottumaan. Olen myös käynyt homeopatialla, mutta se oli kallista ja alku turhaa, joten en halunnut edes jatkaa.

Onkohan muita samanlaisia, kuin minä?
63453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

aika yksityseltä ihot.lääkäriltä ja pyydä lähete testeihin!

Äänestä

Olet atoopikko, hiestä tulee kutiavia ihottuma läiskiä, eli pitää käydä pesulla useammin, kerta päivässä ei aina riitä ja rasvata heti kostea iho, mieluummin herkälle iholle tarkoitettuja. Rannekelloa enkä sormuksia ole pitänyt vuosiin, kun tulee heti pikkurakkuloita. Allergioita on sitten ajan myötä tullut (osasta anafylaksiaa) ja nyt sitten astma.

Äänestä
  • Sibicorttia (kirjoitinkohan oikein) kannattaa käyttää jos iho menee rikki.

    Äänestä

  • koko ikäni kirjoitti:

    Sibicorttia (kirjoitinkohan oikein) kannattaa käyttää jos iho menee rikki.

    no, eikös sitä ole sanottu usein, ettei kortisonia saa rikknäiselle iholle laittaa. iho ei parane, vaan pysyy auki.

    Äänestä

  • lääkettälääkettä kirjoitti:

    no, eikös sitä ole sanottu usein, ettei kortisonia saa rikknäiselle iholle laittaa. iho ei parane, vaan pysyy auki.

    Mutta sibicorttia saa laittaa nimenomaan rikkonaiselle, muita tuotteita en tiedä saako käyttää. Olen sitä jopa lääkärin määräyksestä vauvallekin käyttänyt, terve nuoren miehen alku on nyt.

    Äänestä

Juu ainakin atoopikko tulee allergiseksi kaiken muun lisäksi, myös omalle hielleen.
Itse olen vähitellen pääsemässä eroon koko atopiasta. Se alkoi parantua kuin itsestään.
Kannattaa kokeilla aurinkoa (kohtuudella), pesu esim. sebamed tuotteilla, joissa on ihon oma ph, ja vaikka kuinka kutittaa niin kerta päivässä riittää suihkun suhteen. Ihoa rauhoittaa myös suolavesiliuos ja kortisoni voiteet. Kortisonivoiteiden käytössä kannattaa pitää järki päässä, pitempi käyttö= ohut iho.

Ja tärkein kaikista, mene lääkäriin hommaa allergia lääkket iho-oireisiin ja VAADI lähete erikoislääkärille.
Siellä varmasti otetaan kokeet ruoka-aineista, iho-keliakiasta ym. Koskaan ei tarvitse turhaan kärsiä, kun apua on kerran saatavilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vihollinen itselleni kirjoitti:

Jos ja kun on allerginen itselleen, niin voiko syy olla kuitenkin jossain ruoka-aineessa?
Reagoin kaikkeen missä ihoni joutuu tekemisiin sisältäni tulevien asioiden kanssa, kuten hiki, kyyneleet ja kiihottuessa kostumiselle.
En voi käyttää terveyssiteitä, koska alapää hikoilee. Kainalot on kokoajan rikki ja punoittavat, sekä taipeet. Jos pidän villasukkia, tai muita paksuja sukkia, jalat alkaa kutiamaan. (en ole villalle allerginen)
Jos itken, silmäni muurautuu 2-3 päiväksi täysin upeen. Luomet turpoaa kamalasti.
Jos on nuha, pienikin koko nenän alunen on todella rikki. En myöskään voi pitää sormusta, sillä siitä tulee ihottumaa. Muuten en ole kullalle allerginen.

Olen käynyt lääkärillä useasti, myös ihotautilääkärillä. Ne ei ole koskaan tehnyt testejä, määränneet vain salvoja ihottumaan. Olen myös käynyt homeopatialla, mutta se oli kallista ja alku turhaa, joten en halunnut edes jatkaa.

Onkohan muita samanlaisia, kuin minä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu