taas kokkolalaista uutisointia iltalehden sivuilta "männä viikonlopulta". Asuuko täällä joku tyhmempi ihmislaji, joka ei osaa ratkaista ongelmiaan muutakuin nyrkein, puukoin ja kaljapulloin. Olen aina ollut ylpeä pohjanmaalaisuudestani, mutta nykymeno ihmetyttää.
Poikaystävän exä tunkeutui mökkiin ja pahoinpiteli naisen
yksinkertaista
12861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Moni suomalainen avioliitto pysyy pystyssä väkivallalla, niin fyysisellä kuin hengisellä. Onko se Kokkolassa yleisempää kuin muualla suomessa niin sitä en tiedä. Ja tämä perheväkivalta ei katso työllisyystilannetta tai varallisuutta. Sitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Mutta eniten kasvojensa menetystä pelkäävät ns. miesjohtajat.
Ja pitää muistaa sekin, että yhä enenevissä määrin väkivaltaa harjoittavat myös naiset. Ja naisetkin harrastavat sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Se on uhrin asemassa oleville miehille ihan yhtä vaikea tilanne kuin naisuhreille ja saattaa aiheuttaa miesuhreille jopa korostetusti paineita kasvojen menettämisestä. Miten tunnustaa, että olen mies mutta naisen väkivallan uhri.
Ei väkivalta ole kaunista mutta tappelisivat sitten edes miehestä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Naisten väkivallasta on vain vaiettu vuodet, kun se miehelle on jotenkin noloa.
Asiasta uskalletaan vain puhua avoimemmin nykyään.
Tälläisen tekijä on kokenut lapsuudessaan väkivaltaa ja nöyryyttämistä.
Suomalaisella naisella kun palaa pinna turhan härnääjät ottaa turpiinsa.Lapsuuteen on turha vedota,aikasa kun vittuilua turhasta kuuntelee ja varottaa paskan puhujia että tekijöitä niin lopputulos on tämä.Kannattaa miettiä puheitansa ja tekojansa sieltä voi vittuilun kohteena olijalta lävähtää takaisin niin lujaa ettei arvaakaan.
Siispä ei normaali ihminen näin toimi.Saira mikä sairas.
Siis normaali ihminen ei vittuile eikä tee toiselle persläpi temppuja.Eikö mene perille?
Kerro se ex:lle äläkä meille vauhkoo.Kyllä me tiedämme käytöstavat.
Lässyn lässyn lörpön löö
Tiedätkö edes mitä on vittuilu? Se on sitä,että nainen laskee alasti päre katolta alas,se on just sitä.
ja mitä tuohon aloituksen tulee,ei tervejärkiset toimi noin.
Toivottavasti kaikki kaikki asianomaiset saavat asiansa järjestykseen.