Tällä palsatalla on runsaasti varsin mielenkiintoisia kannanottoja, mutta kukaan näistä joita varsinaisesti keskustelulla yritetään herätellä, eivät näe tarpeelliseksi esittää omia näkemyksiään. Olen mahdollisesti väärässä!
Lestadiolaisuus syntyi Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin "syntisillä" alueilla, missä 1800-luvun puolivälissä ja sen jälkeenkin vietettiin melko "maallista" elämää.
Julkijuopottelu, porovarkaudet, ihmishengen mitään sanomattomuus ja kokonaisten perheiden joutuminen ahdinkoon sai Lars Leevin raamattu asenaan käymään näiden moraalittomien "kyykärmeitten sikiöiden" kimppuun.
Mutta ajat muuttuvat ja niin tässäkin kuten monessa muussakin hyvää ajavassa liikkeessä, on aina joku pyrkimässä valtaan ja esittämässä omia teesejään, näin oli myös lestadiolaisuudessa.
Tämän päivän puheenaiheen juuret löytyvät liikkeen perustamisen ja opillisten riitojen jälkeisen ajan tapahtumissa. "Maalliset" ihmiset eivät näe niitä kovinkaan kristillisinä pikemminkin ne herättävät pahennusta ja jopa vastenmielisyyttä.
Ev.lut. raamatussa, mikä lienee käytössä kaikissa Suomen seurakunnissa, tuskin on hyväksytty lapsiin kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö. Se on rikos, josta tulee rangaista. Rikos mikä ei vanhene koskaan ja joka on kaikissa tapauksissa on tutkittava ja syylliset tuomittava. Rikos asiassa ei ole mitään rippisalaisuutta.
Hyväksyykö Raamattu rippisalaisuuden! Tuntuu kummalliselta, että kirjojen kirja, kaikkien lakien pohja, hyväksyy rikollisen menettelyn.
Tässä lestadiolaisuuden piirissä, ja ikävä kyllä kirkonkin piirissä, ilmitulleet tapaukset ovat puhtaasti lestadiolaisten omia raamatun tulkintoja ja heidän omaan "raamattunsa" pohjautuvia fundamentalistisia ajatuksia. Kyse on muutamasta ns. paikkakunnan parhaasta uskovaisesta kymmenestä, pyhästä miehestä ja heidän ylivertaisuudestaan Jumalan edessä. "Maallinen" ihminen ei voi käsittää heidän sanoinkuvaamatonta "pyhyyttä", "valoa", "voimakkuutta" ja "oikeamielisyyttä" JUMALAN silmien alla.
On todella outoa, että kenekään intresseihin ei kuulu tutkia asiaa. Ei saa olla syynä se ettei kukaan ole tehnyt asiasta virallista ilmoitusta. Tänä päivänähän tutkitaan paljon vähempi arvoisempia asioita pelkästään lehtiarikkelin perusteella. Tässä on kyseessä niin vakava asia, joka vaikuttaa ihmismieleen koko elin iän. Luulisi poliisin, syytäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen olevan kiinnostunut asiasta jo pelkästään syystä keneen tai keihin seksuaalinen hyväksikäyttö on kohdistunut, LAPSET. Vitkuttelu ei auta vaan on tehtävä jotain.
Onko kuitenkin niin, että tätä vanhoillislestadilaisuuden piirissä ilmi tullutta tapausta ei nähdä tarpeelliseksi tutkia taloudellisten tai poliittisten syiden painoarvojen vuoksi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tässä lestadiolaisuuden piirissä, ja ikävä kyllä kirkonkin piirissä, ilmitulleet tapaukset ovat puhtaasti lestadiolaisten omia raamatun tulkintoja ja heidän omaan "raamattunsa" pohjautuvia fundamentalistisia ajatuksia.
.............................................
En voi tietää, mutta voisin melkein vannoa että SRK- piireissä ei ole salattu yhtään pedofili rikosta. Jos on ollut tiedossa, että tällaista tapahtuu niin olen varma että aito sydämenuskovainen ihminen ei salli sellaisen jatkuvan ja on tehnyt asian korjaamiseksi kaiken ja nopeasti. Tiedän ettei täällä tykätä tällaisesta ajattelusta mitä kerron, mutta hei, nythän tapauksia tutkitaan, ei saa hutkia. Otetaan sitten kantaa uudelleen ja muutetaan käsityksiä tarpeen mukaan, kun faktaa on pöydässä.
Sitä en pidä mahdottomana, etteikö yksittäiset ihmiset, jopa tietyt ryhmät yhteisössä yms. olisi salanneet ja vedonneet ties mihin rippisalaisuuksiin. Se on rikos. Siitä pitää tuomita rangaistus. Ihmiset kuitenkin muodustavat yksilöistä. Olen varma ettei SRK missään muodossa hyväksy pedofilia salailua edes rippisalaisuuteen vedoten. Tässä asiassa en voi olla varma miten he käyttäytyvät vanhentuneisiin tapauksiin liittyen.
Mutta saletisti jos he tietävät pedofilia-riskin olevan akuutti, tai edes mahdollinen jatkossakin niin he puuttuvat siihen, niin kuin uskovaisen ihmisen pitää puuttuakin etunenässä.
Odotellaanhan rauhassa tutkimustuloksia, etukäteen ei kannata hutkia, voi tulla paha olo jos on hutkittu väärin.
niin vanhoillislestadiolainen poliisi, paikallinen rauhanyhdistys kuin SRK vaikenivat. Tämän voi lukea Helsingin Sanomista.
eli Päivämiehen pääkirjoituksessa 27.1.2010 SRK nimenomaan rauhoittelee vl-pedofiileja sillä, että rippisalaisuus kattaa asian täysellisen salaamisen koska se on ehdoton. Lisäksi SRK varoittelee ilmiantamasta pedofiilia jos yhteisön maine vaarantuu siitä.
Eli oikeastaan missään tapauksessa SRK ei suosittele -käskemisestä puhumattakaan, ilmiantamaan vl-pedofiilia!
SRK on kaiken salailun ja kiistämisen takana. Lue niin tiedät ja lakkaat luulemasta.
joka kuvittelee olevansa maallisen lain yläpuolella.
*Lisäksi SRK varoittelee ilmiantamasta pedofiilia jos yhteisön maine vaarantuu siitä.*
kun saatana antaa voiman, niin tuollaista tekstiä sitten tulee sinun näppiksestä.
miksi sefu sallii tällaisen?
Raamattu siteerannut!
Kuvittelu on kokonaan oma maailmansa.
Esim. sinä kuvittelet olevasi naseva. (hain vain esimerkin)
Ei mul silti olisi elämässäni niin paljon ylimääräistä aikaa keskittyäkseni pähkäilemään mielessäni mitä sinä kuvittelet, kunhan nyt asiaan liittyen mainitsin tuonkin.
sorry
***kun saatana antaa voiman***
vl-herätysliikkeen käynnissä pitävä moottori, joka voitelee myös vl-saarnat.
päivystät täällä :)
voimia sinulle!
on Mellulla höyrytä täällä vuodesta toiseen samaa liturgiaa. Voi se elämä olla köyhäkin jollakin.
Heinolassa ei vissiin oo mielekkäämpää tekemistä.
naulankantaan