EX-piispa Pihkala

puhui Horisontissa suoria sanoja vanhoillislestadiolaisille hyväksikäyttötapauksista. Hän kehotti myös tutkimaan vanhat, vaietut asiat, jotka jäävät vaivaamaan koko liikettä estäen sen kehittymisen. Vakavaa ja mietittyä puhetta viisaalta mieheltä. SRK:n miehet voisivat tilata Pihkalalta ajan konsultaatiota varten pedofilia-asian käsittelemiseksi.

Onko paikallisseurakunnissa ryhdytty toimenpiteisiin tapausten selvittämiseksi ja uhrin tukemiseksi?
Vai onko niin, että uhrit hävettävät niin, että heidän ajatellaan saastuttavan auttajan ja sen vuoksi heitä ei kukaan halua auttaa.

Empatian nostatuskokouksia tarvittaisiin nyt kipeästi.
6209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

anteeksi saarnattujen tapausten uhrit jäävät myös ilman ammattiapua ja terapiaa, koska terapeutti tekisi rikosilmoituksen, jota vl-yhteisö pelkää jo maineensa menettämisen vuoksikin.

Eikä toisaalta uhri saa puhua edes terapeutille "armon mereen upotetuista" asioista...

Äänestä

pyytänyt Minnalta anteeksi sitä, että ei ollut vienyt Minnan tapausta viranomaisille. Anteeksipyyntö oli ollut vähintä, mitä lehdessä olisi pitänyt sanoa. Kaikki selittely oli ihan turhaa, kun oikeaan asiaan ei osattu tarttua. Olisi ollut ryhdikästä pyytää anteeksi sitä, että oli toimittu vastoin lakia.

SRK voisi palkata lastensuojeluviranomaisia selvittämään tapauksia. Lehdissä kehotetaan uhreja menemään hakemaan apua ulkopuolisilta, mutta miksi SRK ei voi tehdä asian suhteen mitään. Onko selvitykset tapausten tiimoilta jo aloitettu.

Näistä asioista olisi hyvä saada tietoa, koska tapaukset järkyttävät koko Suomea.

Äänestä
  • Ei hoitokokous- eikä varsinkaan pedofiilitapauksissa. Epäuskoisille on ihan oikein, että heitä kohdeltiin huonosti.

    Miksi nöyrtyä?

    Äänestä

  • "Lehdissä kehotetaan uhreja menemään hakemaan apua ulkopuolisilta, mutta miksi SRK ei voi tehdä asian suhteen mitään"

    Aina on opetettu, että asiat pitää selvittää siellä missä ovat tapahtuneetkin. Ulkopuolisille ei puhuta asiat tulee hoitaa yhteisön sisällä. Erehtymätön ei halua myöntää erehdystäkään tässäkään opissaan:(

    Saa nähdä tuleeko koskaan SRK: julkaisuin, tai seuroissa kerrotaan mistä näiden uhrien tulisi halea apua, muilta kuin vl-yhteisöön kuuluvilta. Puhelinnumeroita ja nettiosoitteita on paljon mistä uhrit apua saavat.

    Äänestä

  • 1+13=14 kirjoitti:

    "Lehdissä kehotetaan uhreja menemään hakemaan apua ulkopuolisilta, mutta miksi SRK ei voi tehdä asian suhteen mitään"

    Aina on opetettu, että asiat pitää selvittää siellä missä ovat tapahtuneetkin. Ulkopuolisille ei puhuta asiat tulee hoitaa yhteisön sisällä. Erehtymätön ei halua myöntää erehdystäkään tässäkään opissaan:(

    Saa nähdä tuleeko koskaan SRK: julkaisuin, tai seuroissa kerrotaan mistä näiden uhrien tulisi halea apua, muilta kuin vl-yhteisöön kuuluvilta. Puhelinnumeroita ja nettiosoitteita on paljon mistä uhrit apua saavat.

    Siis tietenkin "epäuskoiselle", jolla ei ole mitään velvollisuutta salata asiaa.

    Mutta lapsia painostetaan olemaan puhumatta ulkopuolisille "siionin sisäisistä asioista"!

    Perkeleellistä touhua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakaa uhria kirjoitti:

puhui Horisontissa suoria sanoja vanhoillislestadiolaisille hyväksikäyttötapauksista. Hän kehotti myös tutkimaan vanhat, vaietut asiat, jotka jäävät vaivaamaan koko liikettä estäen sen kehittymisen. Vakavaa ja mietittyä puhetta viisaalta mieheltä. SRK:n miehet voisivat tilata Pihkalalta ajan konsultaatiota varten pedofilia-asian käsittelemiseksi.

Onko paikallisseurakunnissa ryhdytty toimenpiteisiin tapausten selvittämiseksi ja uhrin tukemiseksi?
Vai onko niin, että uhrit hävettävät niin, että heidän ajatellaan saastuttavan auttajan ja sen vuoksi heitä ei kukaan halua auttaa.

Empatian nostatuskokouksia tarvittaisiin nyt kipeästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu