Pakko kirjoittaa tänne palstalle koska en pysty kenellekkään puhumaan pahastaolostani.
Syömishäiriöni alkoi 5 vuotta sitten koska tunsin itseni ihan mitättömäksi, läskiksi ja surkeaksi ihmiseksi. Painoin tuolloin 61-62kg ja pituutta minulla on 177cm. Laihdutukseni aikana söin esim.yhden omenan päivässä ja urheilin tosi paljon. Laihduin lyhyessä ajassa paljon ja tunsin itseni onnelliseksi. Mutta sitä onnellisuuden tunnetta ei kestänyt kun vähän aikaan kunnes masennuin. Elämäni pyöri täysin ruuan ympärillä. Riitelin jatkuvasti poikaystäväni kanssa, koska purkasin itse vihaani häneen.
Parin vuoden päästä muutin omilleni,mikä helpotti laihdutustani. En pitännyt kaapeissani mitään ylimääräistä syötävää, että en vaan sortuisi ahmimiseen. Vähän ajan päästä kuvioon tuli ulostuslääkkeet, jtn otin joka päivä yliannostuksen. Tuli niin hyvä olo kun tunsi itsensä tyhäksi ja niin kevyeksi. Jäin sitten riippuvaiseksi niihin ja rahaa paloi kun jatkuvasti piti ostaa lisää.
Syksyllä sairastuin sydänlihastulehdukseen,jonka pelkäsin vievän henkeni. Parantuminen kesti todella kauan(osittain varmaan siksi että en fyysisesti muutenkaan ollut kovin hyvässä kunnossa..) ja sairastumisesta jäi ikuiset arvet minuun,sek ähenkiset että fyysiset. Vaikka sairastumiseni oli helvettiä sai se kuitenkin minut tajuamaan, että en halua enään elää näin sairasta elämää. Luovuin ulostuslääkkeistä.
Talvella muutin poikaystäväni kanssa yhteen. Syömishäiriöni ja itse inhoni jatkui. Aloin taas lihomaan.
Nyt olen taas todella masentunut eikä elämä maistu. Mikään ei huvita tai kiinnosta. En jaksa käydä koulua loppuun ja töissäkin olen todella harvoin(potkuja odotellessa...). Pelkään, että poikaystäväni jättää minut ,koska en usko että hän jaksaa tämmöstä. Hän itse jää myös todella paljosta paitsi koska minä en halua koksaan lähteä mihkään tai nähdä ketään koska vihaan niin paljon itseäni. Raukka poikaystäväni joutuu jokapäivä raahaamaan kaikki ruuatkin töihin että en vaaan sortuisi syömään niitä. Kauppareissutkin ovat ihan kauheita kun pitää nälissään miettiä mitä sallii itselleen ja mitä ei.
Kauan tämmöistä jaksaa??olen niin loppu!Haluaisin niin saada VIHDOIN elämäni järjestykseen ja saada jonkun elämäntarkoituksen.
Kiitos jos joku edes jaksoi lukea tekstini. Olisi myös ihana kuulla teidän muiden elämästä,kuinka te olette jaksaneet eteenpäin elämässä=)?
Syömishäiriöni alkoi 5 vuotta sitten koska tunsin itseni ihan mitättömäksi, läskiksi ja surkeaksi ihmiseksi. Painoin tuolloin 61-62kg ja pituutta minulla on 177cm. Laihdutukseni aikana söin esim.yhden omenan päivässä ja urheilin tosi paljon. Laihduin lyhyessä ajassa paljon ja tunsin itseni onnelliseksi. Mutta sitä onnellisuuden tunnetta ei kestänyt kun vähän aikaan kunnes masennuin. Elämäni pyöri täysin ruuan ympärillä. Riitelin jatkuvasti poikaystäväni kanssa, koska purkasin itse vihaani häneen.
Parin vuoden päästä muutin omilleni,mikä helpotti laihdutustani. En pitännyt kaapeissani mitään ylimääräistä syötävää, että en vaan sortuisi ahmimiseen. Vähän ajan päästä kuvioon tuli ulostuslääkkeet, jtn otin joka päivä yliannostuksen. Tuli niin hyvä olo kun tunsi itsensä tyhäksi ja niin kevyeksi. Jäin sitten riippuvaiseksi niihin ja rahaa paloi kun jatkuvasti piti ostaa lisää.
Syksyllä sairastuin sydänlihastulehdukseen,jonka pelkäsin vievän henkeni. Parantuminen kesti todella kauan(osittain varmaan siksi että en fyysisesti muutenkaan ollut kovin hyvässä kunnossa..) ja sairastumisesta jäi ikuiset arvet minuun,sek ähenkiset että fyysiset. Vaikka sairastumiseni oli helvettiä sai se kuitenkin minut tajuamaan, että en halua enään elää näin sairasta elämää. Luovuin ulostuslääkkeistä.
Talvella muutin poikaystäväni kanssa yhteen. Syömishäiriöni ja itse inhoni jatkui. Aloin taas lihomaan.
Nyt olen taas todella masentunut eikä elämä maistu. Mikään ei huvita tai kiinnosta. En jaksa käydä koulua loppuun ja töissäkin olen todella harvoin(potkuja odotellessa...). Pelkään, että poikaystäväni jättää minut ,koska en usko että hän jaksaa tämmöstä. Hän itse jää myös todella paljosta paitsi koska minä en halua koksaan lähteä mihkään tai nähdä ketään koska vihaan niin paljon itseäni. Raukka poikaystäväni joutuu jokapäivä raahaamaan kaikki ruuatkin töihin että en vaaan sortuisi syömään niitä. Kauppareissutkin ovat ihan kauheita kun pitää nälissään miettiä mitä sallii itselleen ja mitä ei.
Kauan tämmöistä jaksaa??olen niin loppu!Haluaisin niin saada VIHDOIN elämäni järjestykseen ja saada jonkun elämäntarkoituksen.
Kiitos jos joku edes jaksoi lukea tekstini. Olisi myös ihana kuulla teidän muiden elämästä,kuinka te olette jaksaneet eteenpäin elämässä=)?
Vastaukset 3
Vanhimmat
EI vittu vedäks sä teijä yhteisenkin jääkjaapin tyhjäks??, koita nyt selvitä ihminen!,mulla menee ainakin joku raja et muiden juttuihin ei kosketa,se on varastamista tässä tapauksessa.
Koita nyt saada rotia ittees,en tajua miten sun mies ees kestää sua noine sekoilujes..
Sekoile omilla rahoillas!,eläkä laita toista kärsimään oikuistas.
No ehkäpä sun "syömishäiriös" ei oo sit nii paha! Ostetaan puoliksi kaikki ruuat,joten ne on myös mun. Mutta kyse oli nyt siitä että en halua päivällä sortua syömään MITÄÄN, en edes yhtä leipää (eli tässä ei nyt ollut kyse mistään jääkaapin mässäilystä tyhjäksi). Haluan laihtua ja jos kaapissa on leipää niin todennäkösesti syön sitä kun on kova nälkä.
ammattiapua, ei täällä voi kukaan sinuu auttaa.
vaikeasti itsekin, mut en ilman apua olis hengis enää(?)
kaikkea hyvää sinulle...