Syömishäiriö?

Mulla on tätä kestänyt jonkin puolitoista vuotta, mutta nyt pahentunu. Aikaisemmin pystyin ihan ok syömään kolmisen kertaa päivässä, mutta nykyään en pysty syömään melkein mitään. Tänäänkään en ole syönyt kuin ihan vähän kalakeittoa pakosta, samoin nyt illalla salaattia pakosta ja päivällä jätskin, jonka jälkeen mua ahdisti suunnattomasti.

Mua ahdistaa syöminen ja sen jälkeen se, mitä olen syönyt. Joskus kylläkin on ihan ok olo ja pystyn syömään karkkia. Joskus jopa ahmin leivoksia ja karkkia ja sen jälkeen minulle tulee tosi paha olo ja joskus itkenkin sen takia. On kyllä tehnyt mieli oksentaa, mutten ole tehnyt niin, koska pelkään jääväni kiinni.

Pidän itseäni lihavana. Nään peilissä norsun, ruman ja lihavan norsun. En pysty käsittämään mitä poikaystävänikään minussa näkee. En pidä itseäni mitenkään viehättävänä. Aina jos joku katsoo mua vaikka kylällä vähänkin pidempään pelkään, että hän katsoo minua vain, koska olen niin ruma ja lihava. Minulle tulee huono mieli, kun katson itseäni peilistä. Usein myös puristelen niitä ongelmakohtia. Vaikka siitä tulee minulle todella huono mieli, silti teen sitä. Haluaisin vaan ottaa sakset ja leikata kaikki läskit pois.

Muiden seurassa syöminen on minulle hyvin vaikeaa. Pelkään, että muut katsovat annostani ja ajattelevat minun olevan possu, joka ahmii kamalan määrän ruokaa. Siksi jos syön, syön yleensä omassa huoneessani tai silloin, kun muita ei ole kotona. Jos kuitenkin joudun syömään muiden seurassa, syön nopeasti, että pääsen pois tilanteesta.

Olin osastolla masennuksen takia jokin aikaa sitten ja laihduin siellä. Olen kuitenkin taas lihonut ja se on saanut oloni pahenemaan. En siis ole käynyt puntarilla, koska en uskalla. En halua nähdä sitä suurta lukemaa, mikä siellä puntarissa onkaan. Minulla on konkreettisia todisteita siitä, että olen lihonut. Minuun on tullut raskausarpia. Se saa oloni hyvin huonoksi. Antaisin mitä vaan, että olisin yhtä laiha kuin silloin osastolla.

Viiltelin tämän takia viime keväänä, mutta nyt en ole viillellyt puoleen vuoteen, koska häpeän edellisiäkin arpiani. Ne ovat rumia, enkä halua niitä lisää. Usein kyllä tekee mieli viillellä pahan olon takia, mutta olen pystynyt tähän asti pitämään itseni kurissa.

En kuitenkaan nyt liiku mitenkään erityisen paljoa, ihan normaalisti. Ajattelin kylläkin aloittaa kunnon lenkkeilyn.

Pelottaa.
Onko tämä sitä?
1252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mene välittömästi puhumaan asiasta vaikka samalle lääkärille, jolta sait lähetteen osastolle. Hän kyllä osaa ohjata sinut parantumisen tielle.

Muuten raskausarpia tulee ihan jokaiselle naiselle siinä murrosiän tienoilla (kun lähtee hormonitoiminta kunnolla jylläämään ja naisrasvat kertymään), jos vain elää normaalisti. Moiset arvet kuitenkin haalenevat ihan liki huomaamattomiksi siinä murrosiän aikana.

Olethan jo matkalla lääkärillesi? Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vitu jepa kirjoitti:

Mulla on tätä kestänyt jonkin puolitoista vuotta, mutta nyt pahentunu. Aikaisemmin pystyin ihan ok syömään kolmisen kertaa päivässä, mutta nykyään en pysty syömään melkein mitään. Tänäänkään en ole syönyt kuin ihan vähän kalakeittoa pakosta, samoin nyt illalla salaattia pakosta ja päivällä jätskin, jonka jälkeen mua ahdisti suunnattomasti.

Mua ahdistaa syöminen ja sen jälkeen se, mitä olen syönyt. Joskus kylläkin on ihan ok olo ja pystyn syömään karkkia. Joskus jopa ahmin leivoksia ja karkkia ja sen jälkeen minulle tulee tosi paha olo ja joskus itkenkin sen takia. On kyllä tehnyt mieli oksentaa, mutten ole tehnyt niin, koska pelkään jääväni kiinni.

Pidän itseäni lihavana. Nään peilissä norsun, ruman ja lihavan norsun. En pysty käsittämään mitä poikaystävänikään minussa näkee. En pidä itseäni mitenkään viehättävänä. Aina jos joku katsoo mua vaikka kylällä vähänkin pidempään pelkään, että hän katsoo minua vain, koska olen niin ruma ja lihava. Minulle tulee huono mieli, kun katson itseäni peilistä. Usein myös puristelen niitä ongelmakohtia. Vaikka siitä tulee minulle todella huono mieli, silti teen sitä. Haluaisin vaan ottaa sakset ja leikata kaikki läskit pois.

Muiden seurassa syöminen on minulle hyvin vaikeaa. Pelkään, että muut katsovat annostani ja ajattelevat minun olevan possu, joka ahmii kamalan määrän ruokaa. Siksi jos syön, syön yleensä omassa huoneessani tai silloin, kun muita ei ole kotona. Jos kuitenkin joudun syömään muiden seurassa, syön nopeasti, että pääsen pois tilanteesta.

Olin osastolla masennuksen takia jokin aikaa sitten ja laihduin siellä. Olen kuitenkin taas lihonut ja se on saanut oloni pahenemaan. En siis ole käynyt puntarilla, koska en uskalla. En halua nähdä sitä suurta lukemaa, mikä siellä puntarissa onkaan. Minulla on konkreettisia todisteita siitä, että olen lihonut. Minuun on tullut raskausarpia. Se saa oloni hyvin huonoksi. Antaisin mitä vaan, että olisin yhtä laiha kuin silloin osastolla.

Viiltelin tämän takia viime keväänä, mutta nyt en ole viillellyt puoleen vuoteen, koska häpeän edellisiäkin arpiani. Ne ovat rumia, enkä halua niitä lisää. Usein kyllä tekee mieli viillellä pahan olon takia, mutta olen pystynyt tähän asti pitämään itseni kurissa.

En kuitenkaan nyt liiku mitenkään erityisen paljoa, ihan normaalisti. Ajattelin kylläkin aloittaa kunnon lenkkeilyn.

Pelottaa.
Onko tämä sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu