Minua ei kiinnosta mikään, ajatustyylini on: Ihan sama tai ei kiinnosta. Minua ei kiinnosta toiset ihmiset eikä ympäröivä maailma. Minua kiinnostaa vain omat harrastukseni ja oma sisäinen maailmani.
Olen hillitty, ilmeetön ja tuntuu joskus kuin minua ei erotettaisi ilmasta. Mutta toisaalta on ihan mukavaa olla yksin omien ajatustensa kanssa.
Minulla on kavereita, jotka sanovat sen mitä haluavat ilman sitä enempää miettimättä. Mutta minä mietin pitkään, sanani ovat tarkkaan harkittuja ja mietin vaihtoehtoja sanoisinko tämän vai enkö sanoisi? sitten mietin, että mitä tapahtuisi jos todella sanoisin tämän... sitten minun on liian myöhäistä sanoa mitään (tulee sellanen hälläväliä-asenne), sillä he juttelevat jo seuraavasta aiheesta.
Joskus en sano sitä, mitä ajattelen. Kun avaan suuni ja puhun, niin heti sen jälkeen tulee sellainen olo, että mitä jos olenkin väärässä, sanoinko typerästi yms.
Tiedän, ettei persoonallisuuden näyttämisessä ole mitään pahaa, eikä se olisi pahitteeksi, mutta silti pidän sitä tyhmänä. Muissa se on rikkaus (ihailen heitä) mutta ei minussa.
Mä en tiedä mitä tää on ja mikä mua vaivaa mutta tää häiritsee sosiaalisia tilanteitani.
Olen hillitty, ilmeetön ja tuntuu joskus kuin minua ei erotettaisi ilmasta. Mutta toisaalta on ihan mukavaa olla yksin omien ajatustensa kanssa.
Minulla on kavereita, jotka sanovat sen mitä haluavat ilman sitä enempää miettimättä. Mutta minä mietin pitkään, sanani ovat tarkkaan harkittuja ja mietin vaihtoehtoja sanoisinko tämän vai enkö sanoisi? sitten mietin, että mitä tapahtuisi jos todella sanoisin tämän... sitten minun on liian myöhäistä sanoa mitään (tulee sellanen hälläväliä-asenne), sillä he juttelevat jo seuraavasta aiheesta.
Joskus en sano sitä, mitä ajattelen. Kun avaan suuni ja puhun, niin heti sen jälkeen tulee sellainen olo, että mitä jos olenkin väärässä, sanoinko typerästi yms.
Tiedän, ettei persoonallisuuden näyttämisessä ole mitään pahaa, eikä se olisi pahitteeksi, mutta silti pidän sitä tyhmänä. Muissa se on rikkaus (ihailen heitä) mutta ei minussa.
Mä en tiedä mitä tää on ja mikä mua vaivaa mutta tää häiritsee sosiaalisia tilanteitani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olin nuorena ihan samanlainen.Sitten menin keskusteluryhmään koska olin arka.Sielä uskalsin ensimmäistä kertaa elämässäni ajatella ääneen. Se oli ihanan vapauttavaa koska tajusin että sisällä itsessäni halusinkin olla juuri sellainen!Kesti kuitenkin monta monta vuotta että pikkuhiljaa uskalsin muuttua sellaiseksi.Vain kun joskus olen ahdistunut en pysty ajattelemaan ääneen.Olen nyt 49 vuotias ja onnellinen.Asiaa auttoi myös kun nuorena luin kirjan Wayne w Daer Uskalla ellää .Se on TODELLA HYVÄ KIRJA ja rohkaisee hyväksymään itsensä sellaisena aarteena kun on.!!!!
Mul tilanne on tosi samanlainen kuin sulla..tai oikeestaan mä oisin voinu kirjottaa iha samalla tavalla..jotenki tuntuu etten uskalla näyttää sitä "oikeeta minää" muille ihmisille..ja sit jotenkin tuntuu ettei mulla oo mtn sanottavaa enää toisille..kait tää jtn sosiaalisten tilanteiden pelkoa sitte on.(?)