Olen uskiskundi, mutta ihan selkeästi bisse. Tämä on ehkä kaikkien mielestä hulluin mahdollinen ajatus, mutta kerron sen kuitenkin: Vaikka olenkin bisse, en kyllä todellakaan pysty Raamatun valossa ajattelemaan sen olevan täysin okei. Lisäksi minua ei vain kertakaikkiaan houkuttele liberaalit ja "eläkää kaikki miten haluatte"-piirit. Kaipaan ihmisiä, jotka rukoilevat sydämestään, ovat innoissaan uskossa ja joilta kuitenkin löytyy rakkautta lähimmäisiä kohtaan.
Olen nyt ajatellut, että mä alan käymään Oulussa hellarien lift-illoissa - ja ensi perjantaina aloitan! Jos Jumalalla on jotain sanottavaa minulle, niin lähettäköön jonkun ihmisen siellä profetoimaan ja kertomaan, kuinka kaikkien asioiden tulisi olla. Tai jos ei - niin ehkä voisin saada edes jonkun läheisen ja ihanan uskovan kundin kaveriksi, jonka kanssa voisi hengata paljon, rukoilla yhdessä ja jota voisi oikeesti kuitenkin sydämestään rakastaa!
Lift-iltoihin
6
418
Vastaukset
- Jukka P
Tässä toinen vastaava, veli hyvä. Itse olen homo ja silloin tällöin käyn kans liftissä. Tai paremminkin käyn yleensä jälkikahveilla tapaamassa tuttuja. Uskossa oon ollu koht yheksän vuotta, kun Jeesus kutsui mut yläasteiässä ja oon pohtinu kans kovasti tätä seksuaalisuuskysymystä. Uskossaolo ja Jeesuksen kutsumana oleminen on kuitenkin sen verran merkittävä asia, etten voi vaan olan kohautuksella antaa asian olla, että ei se mitään.
Sen verran vaan kysäsen, että ootko saanut kanssarukoilijoita tai muita ystäviä? Liftporukkahan on vähän sulkeutunutta, että sisään pääsee vain ponnistelemalla. Toivotan sulle Jumalan siunausta ja läsnäoloa sinun hengellisyyteesi. :)- Jukka P
Yhteydenpitoon yllyttämättä sanon vielä, että jos jostain syystä tahtoisit puhua jostain privaatisti (kun nämä asiat tietysti on vähän semmosia), niin mun sähköpostiosote on [email protected]. Tää on siis vaan ehotus, eikä missään nimessä vaatimus. En halua tunkea toisten elämään väkisin.
- Oulun läheltä.
WOW. Olin juuri viettämässä juhannusta uskovassa seurassa ja rukoilin, että löytäisin jotain, joka vastaa kuvaustasi. Minkä ikäinen olet?
- Jukka P
Kohta 24 v. Oletan et oot mua nuorempi. Asustelen täällä Oulussa. Julkinen foorumi on vähän huono tämmösiä keskusteluja varten, mut jos laitat sähköpostias (mul ei oo mitään messenkereitä, maispeisseja, irccejä ja mitä kaikkia niitä onkaan), niin voin kertoa itestäni kyllä aika avoimesti. Facebookissa sentään oon kyllä. Sitä ilman ei ihminen tuu toimeen. Voit sitte halutessas käyä kattoon minkä näkönen oon, ehottaa nimimerkki "Älä oota liikoja. Petyt kuiteski."
- M
Jukka P kirjoitti:
Kohta 24 v. Oletan et oot mua nuorempi. Asustelen täällä Oulussa. Julkinen foorumi on vähän huono tämmösiä keskusteluja varten, mut jos laitat sähköpostias (mul ei oo mitään messenkereitä, maispeisseja, irccejä ja mitä kaikkia niitä onkaan), niin voin kertoa itestäni kyllä aika avoimesti. Facebookissa sentään oon kyllä. Sitä ilman ei ihminen tuu toimeen. Voit sitte halutessas käyä kattoon minkä näkönen oon, ehottaa nimimerkki "Älä oota liikoja. Petyt kuiteski."
Oon itse kohta 19 vuotta, että nuorempi juu, mutta et säkään mikään ikäloppu ole. :D Ja pakko sanoo, että puhutpas kunnioittavasti ulkonäöstäs. :D Mutta mikäs siinä, miksen ottas riskii käydä kattomassa kuvias! :)
- M
Hei Sinä alkuperäinen keskustelun aloittaja! (Ompa hienosti esitelty! :D) Miten Sinulla menee? Oletko vielä kekustelun tarpeessa? Minkä ikäinen olet?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4183433On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon
Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat1162568Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k1072562Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12379Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll332135Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1891576Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel531480Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2021220Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,451216- 941135