Mitä se synti on? Mitä sinne armonmereen upotetaan, eikä sitä saa enää pahalla muistella? Upotetaanko sinne tekoja vai sieluntiloja??
teepee pohtii syntiä Mopin palstalla:
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=2754
teepee pohtii syntiä Mopin palstalla:
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=2754
Vastaukset 5
Vanhimmat
on pahan tekeminen, joka kohdistuu lähimmäiseen, ympäristöön tai omaan itseen. Se on kuin tekisi pahaa itse Kristukselle. Jeesus kärsii yhdessä uhrin kanssa.
Hyvä, joka kohdistuu lähimmäistä, itseä ja ympäristöä kohtaan, on Jumalan rakastamista. Se on kuin tekisi hyvän itse Kristukselle.
Jeesus ei kärsi, jos kristitty värjää hiuksiaan, katselee televisiota tai vaikkapa kilpaurheilee. Kristus ei kärsi, jos aviopuolisot rajoittavat perhekoon omien voimavarojen kannalta hyväksi.
Kristus kärsii yhdessä jokaisen vl-kristityn kanssa, joka on erotettu vl-jumalan valtakunnasta keinotekoisten vl-kieltolistojen vuoksi. Tämä on lähimmäiseen kohdistuvaa pahan tekemistä.
Synti on siis sinun mielestäsi tekoja.
Mutta eikö synti ole sydämen luopumista Jumalasta ja teot vain sen hedelmä?
Sillä vain se on syntiä mikä erottaa sinut ja minut Jumalasta. Ei mikään muu , kaikki ihmisten määtiykset ovat Jumalasta nähden ilkoittavia.
Oletko kuullut koskaan puhuttavan uskon hedelmistä?
Jos sydän on luopunut Jumalasta, tuossa edellä kuvatut teot ovat luopumisen hedelmiä. Jos sydän on Jumalassa, hedelmätkin ovat toisen näköisiä.
Näin minä tämän asian aattelen.
Tämä asia kiinnostaa minua oikeastaan rippisalaisuuden kannalta. Jos pahat teot ovat vain synnin hedelmiä eikä syntiä itseään, niitä saa muistella senkin jälkeen kun synti on anteeksiannettu. Syntiä eli sitä luopunutta sydämentilaa sen sijaan ei saa muistella syyttävästi.
Näin tämän yksinkertaisella mielelläni ymmärrän.
Vl-opin mukaan synnintilassa tehtyjä tekoja ei saa anteeksiannon jälkeen muistella. Juuri tämä asia synnyttää vl-liikkeessä niin paljon pinnanalaista painetta, joka sitten purkautuu rumilla tavoilla.
Esimerkiksi kaksi vee-ällää on riitautunut pahasti keskenään. Yhteisen rakkauden säilyttämiseksi he sopivat ja pyytävät toisiltaan anteeksi. Sen jälkeen riidasta ei saa enää puhua, ja kielteiset asiat jäävät käsittelemättä. Ne jäävät muhimaan kummankin sisimpään, ja purkautuvat sitten muiden ihmisten panetteluna tai kovuutena heitä kohtaan tai jonakin sellaisena. Noinko se menee?