Rollaattorimarssi

Eipä sinne mennyt paljon porukkaa. Mistä johtuu? Johtuuko siitä, että takana on yksi poliittinen puolue. Kristillisdemokraatit ovat keksineet käyttää vanhuksia ulkona kerran vuodessa läpi koko valtakunnan. Kerran vuodessa- tempauksellakin voi tietysti kerätä irtopisteitä ja saada pääsyn taivaaseen. Muulloin voi tehdä jotain muuta tärkeää.

Onneksi vanhukset sosialidemokraattien ansiosta pääsevät läpi kesän ulos. Sekin on historiallista.
8415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Häh? Kait toi oli pila? Mäntyharjun sosiaalidemokraatit,paras vitsi vuosikymmeniin.Eiks toi puolue ole ollu nyt vajaan vuosikymmenen "vallassa". =järjettömät palkat näillä,ehem, johtajilla,väestö vähentynyt 10%,ja identiteetti kunnalla pikkasen hakusessa!Onhan siinä demareilla kovat meriitit!Eikun punalippua salkoon ja menoks! Sitäpaitsi mistä ne vanhukset pääsee ulos,eihän ole enää kohta paikkaa missä olla, kait toi ruskahovikin kohta lopetetaan että saadaan nää hoitaja määrät lain vaatimiin puitteisiin.Eli kun ei ole hoidettavia niin ei tarvi hoitajiakaan.Voi tätä poliittisen älyn määrää. Puolustukseksi täytyy näille demareille sanoa että eihän siellä montaa korkeakoulu tutkintoa taida löytyä, niistä piireistä.

Äänestä
  • "Puolustukseksi täytyy näille demareille sanoa että eihän siellä montaa korkeakoulu tutkintoa taida löytyä, niistä piireistä.", Suora lainaus.

    Hyvä, ettei löydykkään. Että joku osaa puolustaa meitä tavallisia kuntalaisia. Eihän valkokauluskoulutetut kookoslaiset osaa asettua sieltä jalustaltaan toivotalkoitten seasta kaikkine kravatteineen tavallisen ihmisen asemaan, kun ei ole koskaan nälästä saati rahan puutteesta tarvinut kärsiä.

    Siksi on hyvä, että on demarit. Jalat kiinni maassa.

    Ja sitäpaitsi kuntalaiset ovat valinneet edustajansa. Minä ainakin olen.

    Äänestä

  • nyt vaaditaan kirjoitti:

    "Puolustukseksi täytyy näille demareille sanoa että eihän siellä montaa korkeakoulu tutkintoa taida löytyä, niistä piireistä.", Suora lainaus.

    Hyvä, ettei löydykkään. Että joku osaa puolustaa meitä tavallisia kuntalaisia. Eihän valkokauluskoulutetut kookoslaiset osaa asettua sieltä jalustaltaan toivotalkoitten seasta kaikkine kravatteineen tavallisen ihmisen asemaan, kun ei ole koskaan nälästä saati rahan puutteesta tarvinut kärsiä.

    Siksi on hyvä, että on demarit. Jalat kiinni maassa.

    Ja sitäpaitsi kuntalaiset ovat valinneet edustajansa. Minä ainakin olen.

    Paha vaan että nämä kookoslaiset taitaa olla niitä jotka sitä demarin nälkää yrittää torjua.Järjestämällä niitä ansiotöitä.Tosin tänä päivänä nämä lakkoilevat työnsankarit tekevät kaikkensa estääkseen kyseisen työllistämistoimen! Todellakin jalat kiinni maassa,ei viittis töihin heilahtaa?

    Äänestä

  • tarkastaja kirjoitti:

    demareissa ole ihan työssäkäyvää porukkaa.

    Äänestä

"Onneksi vanhukset sosialidemokraattien ansiosta pääsevät läpi kesän ulos."

On siinä puoluetovereilla rattoisaa puuhaa koko kesän ajaksi.

Äänestä
  • Selkeästi kokoomuslaiset jatkavat samaa linjaa täällä aivopessen kansaa. Voi olla, että jotkut demarit ovat punaistenlippujen liehuttajia, mutta kyllä heillä asiaakin on. Ja toverit ovat tehneet aloitteen vanhusten ulkoiluttamisesta, eli siis kunta palkkaa ulkoiluttajat.

    Palkoista on päättänyt yleensä kehittämisjaosto, jossa on edustus joka puolueesta, joten sinunkin puolueesi on ollut nostamassa näitä palkkoja. Omani lisäksi. Ja vaan nämä tietyt ihmiset, eikä muilla ole siihen sanomista.

    Ja mitä tulee vanhainkodin lopettamiseen, niin tietääkseen demarit olisivat halunneet, ettei paikkoja vähennetä, mutta kokoomus on seisonut tämän päätöksen takana, että mummot ja papat vaan koteihin kuolemaan.

    Ja mitä tulee rollaattorimarssiin, niin siinä vasta idea viedä kerran vuodessa mummot ulos. Loistavaa!

    Äänestä

Ei se oikeastaan marssi ollut. Oli mieluumminkin useammaan ulkopuolisen henkilön (siis ei hoitohenkilökuntaan kuuluvan tai sukulaisen) toimeenpanema yhteinen rollaattorilla liikkuvien ulkoilutus.
Hyvä asia se kyllä oli.

Äänestä
  • Siellähän on ennemminkin pyörätuolilla liikkuvia, että eikö pyörätuolimarssi olisi kuvaavampi sana. Niin työpaikan ulkopuolisten järjestämä, poliittinen ryhmittymä nimeltään Kiristillisdemokraatit olivat sen takana. Johan oli lehti-ilmoituksesssa se logokin, joten kaikki poliittinen toiminta estää joskus hyvänkin työn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kerran vuodessa kirjoitti:

Eipä sinne mennyt paljon porukkaa. Mistä johtuu? Johtuuko siitä, että takana on yksi poliittinen puolue. Kristillisdemokraatit ovat keksineet käyttää vanhuksia ulkona kerran vuodessa läpi koko valtakunnan. Kerran vuodessa- tempauksellakin voi tietysti kerätä irtopisteitä ja saada pääsyn taivaaseen. Muulloin voi tehdä jotain muuta tärkeää.

Onneksi vanhukset sosialidemokraattien ansiosta pääsevät läpi kesän ulos. Sekin on historiallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu