isää tarvii muistaa? Ei edes isänpäivänä eikä synttärinä. Me emme muista kun ei hänkään. Kun hylkäsi lapset, ei mies ole sen arvoinen että lapset muistaa tai edes minä.
Eihän olematonta
ydinperheen äiti
12248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tai sitten isäkään ei halua muistaa, kun ei lapset ja exäkään muista..
Kostolla ja katkeruudellako ajattelit lapsesi kasvattaa? Ymmärrettäväähän on, että hyljätyksi tuleminen keljuttaa, mutta voisihan sitä itse olla viisaampi ja ainakin yrittää pitää yhteyttä lasten ja isän välillä.
Sinun asiasi ei ole päättää, muistavatko lapset isäänsä. Jos haluavat muistaa niin se on heidän ja isän välinen asia. Sinä olet ex ja tunteesi ovat sen mukaiset.Mutta jos ajattelet siirtää omat tunteesi suoraan lapsien tunteiksi niin teet väärin, oli isä minkälainen hyvänsä. On lapsien ja hänen välinen asia minkälaiset välit heillä on.
Kyllä ne lapset ihan itse päättää haluavatko muistaa isää vai ei. Jos ovat sen verran pieniä etteivät kirjekuorta osaa itse kirjoittaa niin ei ole liian iso vaiva äidiltä kirjoittaa kuoreen nimi ja osoite. Voisi käydäkin niin että isä muistaisi sen jälkeen myös lapset ja luonnollinen yhteys heidän välilleen syntyisi.
päätit sitten kuitenkin muistaa, kirjoitit tännekin seikkaperäisiä muisteloita.
Kuule, kaikilla ihmisillä on yhtäläinen ihmisarvo, oli millainen tahansa tai teki mitä tahansa. Ehkä yksi syy hänen häipymiseensä oli, ettei hän saanut ihmisarvoista kohtelua..
Mikä into ihmisillä on kilvan hylkiä toisiaan, olla ilkeitä ja kostaa. Ei sillä tavalla maailmaa ja lasten tulevaisuutta ainakaan paremmaksi tehdä. Toisaalta, jos mies oli henkisen ja / tai fyysisen väkivallan tekijä, niin sittenhän tilanne hyvä näin.
Suurin ongelma taitaa olla oma hylätyksi tulemisen tunteesi ja siitä seurannut katkeruus.En ymmärrä miksi lapsetkin pitää aivopestä siihen,että isä ei ole minkään arvoinen.
kaikkien antanut ymmärtää että on epäonnistunut isänä, eikä ansaitse lapsia samoin kuin miehet jotka lapsistaan välittää.
Minä en ole koskaan kehunut huonoa isää lapsille, vain sen takia että on lasten isä.
Kyllä pitää näyttää olevansa sen arvoinen.
Jos mies haluaa olla isä, hän tekee kaikkensa, ettei kukaan ajattelisi niin ettei ole minkään arvoinen.
Ei lasten tarvi rakastaa isää sen tähden että on isä, jos mies ei muuta ansaitse. Pitää osata osoittaa myös.
Ihmisarvoa ei tarvitse ansaita mitenkään, vaan se on jokaisella syntyjään. Jokaisesta ihmisestä löytyy hyviä puolia.
Eihän kukaan voi määrätä toisen ajatuksia. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka mies olisi tehnyt sitä ja tätä, mistä sitä tietää mitä kukaan olisi hänen teoistaan ajatellut. Kaikkia ei voi miellyttää.
Rakkaus ei katoa maailmasta, vaikka kuinka yrittäisi sitä piilotella. Rakkautta ei tarvitse ansaita, kaikkia voi rakastaa ehdoitta. Olen kuullut sanonnan, että silloin on hyvä rakastaa toista, kun hän vähiten sitä "ansaitsee". Vihalla ei korjata, vaan rakkaudella. Lapset rakastavat ehdoitta vanhempiaan tietyssä iässä, vaikka vanhemmat olisivat lasta kohtaan minkälaisia vain. Tämä on sitä aidointa ihmisyyttä, mikä meissä jokaisessa alunalkaen on.
Kaikkea kohtelua ei tarvitse hyväksyä ja asioita voi yrittää muuttaa, mutta rakkaus olkoon pohjalla kaikessa toiminnassa aina, niin asiat voivat jopa edetä parempaan suuntaan. Vihalla ei edistetä mitään.
Miksi ihmeessä halutaan kostaa viattomien lasten kautta omat pettymykset ja katkeruudet, vaikka lapset siitä kärsivät jopa lopun elämäänsä.
tyhmiä ole. Kyllä hekin ymmärtävät kuka välittää ja kuka ei! Jos mies lapset hylkää, niin ei voi olla hyvä isä, eikä sitä silloin tarvitse lapsille alkaa kehua, et on teillä hyvä isä kun jätti teidät!! Kyllä lapset huomaa jos heille valehdellaan.
Muttta eri asia on, jos vanhemmat haluaa kiillottaa huononkin isän kilpeä. Meillä lapet ovat tehneet oman ratkaisun, ja tuen heitä. En kannusta rakastamaan ihmistä joka ei heitä rakasta.
Kyse ei ole kehumisesta, vaan sen tiedon välittämisestä, että rakastaa voi, vaikka joku hylkää eikä välitä. Eiköhän lasten isäkin rakasta lapsiaan, mutta hänellä on omat syynsä käytökselleen. Onko oikeasti olemassa hyviä ja huonoja isejä, vai vain erilaisia isejä.
Lapsia on helppo manipuoloida tekemään "omia" ratkaisujaan. Ei heille tarvitse valehdella, vaan kertoa asiat ikään sopivalla tavalla rehellisesti.
Voiko ihmistä rakastaa vain, kun hän toimii toivotulla tavalla. Lapsi ei voi siis rakastaa isää, ennen kuin hänelle valehdellaan isän olevan tietynlainen? Rakkaus ei ole valinta, vaan tunne, jonka voi kyllä piilottaa ajattelun moskan alle, mutta tunne elää syvemmällä. Vanhempien ja lasten välinen rakkaus ei katoa.
Minä taas odotan lasten äidiltä,että ymmärtää välittää lastensa tunteista sen verran,että antaa lasten olla omaa mieltänsä isästään,eikä ala manipuloida siinä asiassa.
Jos ei äiti tähän pysty ei ole lastensa arvoinen.
Mitenkäs on mahdollista,että monilla eron kokeneilla lapsilla on ihan hyvät välit molempiin vanhempiin?Ehkä näissä tapauksissa lasten äitikin on suhtautunut asiaan niin että olisi tärkeää että lapset näkisivät molempia vanhempia.Ilman että äiti alkaa esittää omia vaatimuksiaan siitä,että isän naikkosia ei saa tavata missään tapauksessa.
Luulen että täällä on paljon,paljon hyviä eronneita isiä kuitenkin ja näillä isillä on lapsista välittävät eronneet äidit.