Lumi kävi talvella niin korkealla, että ihanat jänikset söivät viime kesänä istuttamastani Pirjasta kaikki oksat (oli siis vasta nuori puu, jossa muutamia oksia). Nyt maassa törröttää vain siisti runko, oksat siis syöty siitä ensimmäisestä haarautumiskohdasta alkaen. MIetinkin tässä jättäisinkö vielä terveen näköisen rangan paikalleen kasvamaan, josko jaksaisi vielä uudet oksat pukata`? Tai uskaltaisiko siirtää näkyvältä paikalta tontin perälle miettimään kasvuhalujaan? Vai täytyykö niellä tappio ja tuhota puu? Kokemuksia?
Vastaukset 5
- Puutarhurin vinkki
Jos pupunen ei ole syönyt runkoa ympäriinsä, niin kyllä puu uudet oksat kasvattaa. Otat vain niistä jonkun päälatvaksi ja sidot se johtajaksi.
- omppupupu
Meillä puput söivät kaksi suht nuorta omppupuuta. Juuri olivat tehneet ekan omenansa edellisenä syksynä. Puut piti katkaista syödystä kohdasta ja pari vuotta näytti ettei niistä tuu yhtään mitään. Sitten alkoivat kasvattamaan uusia oksia ja viimekeväänä oli toisessa jo pari kukkaakin, toinen ei kukkinut. Tänä keväänä toinen oli täynnä ihania kukkasia ja toisessakin oli muutama kukka. eli jännityksellä odottelemme saisimmeko vihdoinkin omia omenia...
- kjrp1qå
iloisesti vihreitä lehtiä ja oksan tynkääkin, joten hengissä selvisi. Puutarhalla neuvoivat leikkaamaan tynkää sen verran, että terve pinta tulee esille ja näin tein. Nyt vain mietin, että mitäs nyt teen, kun joka silmun kohdalta pukkaa lehteä ja pientä oksaa, annanko kasvaa vai pitääkö jossain vaiheessa (ja missä vaiheessa) alkaa ottamaan niistä osa pois ja antaa toisten kasvaa????
- Klips!
Juurten hengissä pysyminenhän on myös lehtioksien varassa. Lehtien tekemä ravinto siirtyy kuorta pitkin juuriin. Minä (maallikko) antaisin tässä toipumisvaiheessa olla leikkaamatta juurten elinvoiman ylläpitämiseksi. Ehtiihän sen leikkaamisen tehdä myöhemminkin, vaikka vuoden päästä.
Kun esim pensasaita leikataan alas, samaa periaatetta toteutetaan: ei leikkaamista ensimmäisenä vuonna. - Kärsivällisyyttä!
Pari vuotta kasvurauha, sitten napsit heikot oksat pois ja pitkien oksien päitä voi vähän typistää. Tulee varmaan hieno puu, yleensä ne nokkiinsa saaneet selviytyjät on kaikkein parhaita:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691071
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25618Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487