Matt. 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä:
'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
Matt. 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
Ajassamme on hengellisä joukkoja jotka rakentavat hengellisen identiteettinsä sen varaan että ovat profetoineet, ajaneet pois riivaajia ja tehneet voimallia tekoja. Raamattu sanoo että he tekevät näitä tekoja nimenomaan Jeesuksen nimessä, eivät omissa nimissään. Esimerkiksi helluntailaisten palstalla
tämänkaltainen keskustelu on aivan jokapäiväistä "kauraa".
Monien mielestä (siellä palstalla) sellainen henkilö ei ole edes kristitty, joka ei puhu kielillä ja profetoi.
Jeesus toteaa kuitenkin heille ettei hän tunne heitä, ja sanoo suoraan että he ovat laittomuuden tekijöitä.
Mistä tässä on kysymys? Laittomuuden tekijät vilpittöminä työssä, ja Jeesuksen nimessä vielä.
Jeesus joka on itse rakkaus, tömäyttää heille päin naamaa, "menkää pois"!
_____________________
Itselleni nousee tästä pintaan tuo sana "laittomuus". Jumalan Pyhä lakihan on sellainen, että se osoittaa meidät jokaisen syyllisiksi Jumalan edessä. Laki osoittaa myös selvästi sen että ihmisellä ei ole (lankeemuksensa tähden) pienintäkään mahdollisuutta selvitä hetkeäkään ilman lainrikkomusta.
Kun näihin ihmeillä eläviin seurakuntiin vähän tarkemmin syventyy, havaitsee että heillä on päällimäisenä usko hyvään ihmiseen joka voi, ja jonka oikeastaan pitääkin täyttää Jumalan tahtoa, jos mielii päästä taivaaseen. He siis elävät (toki vilpittöminä ja hyvää tarkoittaen) sellaisessa illuusiossa, joka ei ole Jumalan sanan mukaan lainkaan mahdollista ihmiselle. Ainoa OIKEA tie on Jeesus Kristus, joka ARMOSTA lahjoittaa syntiselle OMAN vanhurskautensa. Tällöin ihminen joka ei ole lain täyttäjä, ja josta ei koskaan voi tullakaan lain täyttäjää, - ON LAIN TÄYTTÄJÄ. Kuinka niin?
Vastaus: Kristus täytti lain hänen puolestaan ja lahjoitti ansionsa syntisen hyväksi. Näin syntisestä tuli kuin tulikin lain täyttäjä.
1. Armosta.
2. Kristuksen tähden.
3. Uskon kautta.
Ennen kun tähän onnelliseen tiolaan on tultu, on kuljettu pitkä tie monenlaisissa valheissa ja itsepetoksissa.
VILPITTÖMÄSTI, MUKA JUMALAN TAHTOA TÄYTTÄEN. Jumala on armossaan herättänyt tältä omanvanhurskauden pettävältä tieltä, tehnyt ihmisen tyhjäksi ja pahaksi. Niin pahaksi että ylpeyskin on valunut housunpuntista alas ja häpeä on täyttänyt syyllisen mielen kokonaan. Hän on huutanut tien ohessa sokeana. Jeesus Daavidin poika armahda minua. Jeesus on tullut ja armahtanut. Hallelujaa kiitos Jeesus!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Joku tietenkin kysyy kohta: Onkos se syntiä että pyrkii elämään Jumalan tahdon mukaan, vai mitä tuo hullu äijä oikein taas horisee.
Ei ole syntiä PYRKIÄ Jumalan armossa eläen täyttämään Jumalan tahtoa.
On kuitenkin syntiä kuvitella pystyvänsä täyttämään Jumalan tahtoa.
Se vasta syntiä onkin jota ei synniksi tunne, eikä tarvitse parannusta.
Laissa on klausuuli, jonka mukaan yhdenkin käskyn rikkonut on KOKO LAIN RIKKONUT.
Olemme siis jokainen KOKO LAIN rikkojia, joka päivä ja joka hetki. Joka muuta opettaa
hän on valehtelija. Hän on ihminen joka erittäin hävyttömällä tavalla tekee Jumalasta
valehtelijan ja pilkkaa "hyvyydellään " kaikkivaltiasta Jumalaa.
Milestäni tällainen itseään hyvänä ihmisenä pitävä henkilö on laittomuuden ihminen.
Hän on ihminen, joka ei suostu lain tumittavaksi, että hän tarvitsisi armon Jumalalta
pelastuakseen. Hän tarvitsee kyllä paljon konsteja joiden avulla hän tekee parannusta.
Millaista parannusta? Sellaista parannusta että jaksaa puskea Jeesuksen lampaista ulos taivaasta mahdollisimman tehokkaasti. Sellaista parannusta että jaksaa kiittää ja palvoa seurakuntansa valtaa pitäviä henkilöitä ja tuomita ne joilla ei ole luottamusta johtajiin, vaan he luottavat ainoastaan Jeesukseen.
Kuinkas menestykseen pohjautuva teologia tekee ihmisestä laittomuuden tekijän?
Seurakunta täynnä hyviä ihmisiä. Toimivat armolahjat ja paljon hyviä tekoja.
Hulluhan sellainen ihminen joka tällaista toimintaa kutsuu laittomuuden ihmiseksi?!
Äkkiä katsoen näin onkin, hulluhan tuo on!
Mennäänpä sisälle ja katsellaan paikkoja.
Jeesus tuli syntisiä pelastamaan. Hän vakuutti veljellemme Paavalille, että tyydy minun armooni,
sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Kun mä olen heikko olen silloin väkevin. Hullujen paradokseja,
eikö totta. Kuolleita herätään, sairaita parannetaan ja köyhille julistetaan evankeliumia. Mitäs horinaa tämä sitten on. Rikkaillehan rahat annetaan, ja menestyneet palkitaan. Ja kuoolleet mätänevät haudoissaan.
Savukonekristityt tanssivat savun seassa ilmehtivät ja elehtivät voitonruhtinaina huutaen ziisusta ja haavi kolisee kolehdeista, joilla samainen puhuja rahoittaa ylellisen elämänsa Bahama saarilla.
Kun tähän tulee köyhä joka on kaikesta (hengellisestä omastaan tullut tyhjäksi ja huutaa pelastusta, ei savukonemiehen ziisuksesta ole yhtään apua. Kuvottaa katsella sellainen pelehtiminen Jeesuksen nimessä.
Kun lähtöhetki sitten joutuu ja savukoneen savu laantuu jää tyhjä käteen. Toiset perivät rahat ja julistaja itse herää helvetin tulessa Jeesuksen todetessa mene sinä pois, laittomuuden tekijä.
Kunpa Jumala armossaan saisi pitää meidät valvovina kristittyinä, todellisessa parannuksessa elävinä. Että meillä olisi tarjota jokaiselle nälkäiselle Jeesus ruokaa evääksi iankaikkisuusmatkaa varten. Ilman rahatta ja ilman hintaa. Armosta ei ansiosta. Hallelujaa kiitos Jeesus!
LÄHES PARASTA JA EI KUKAAN OLE VIELÄ VASTANNUT ? LUIN KAIKKI NOIN SE MENEE.
Juuri noin teki Jeesus Paavalille , Jeesus todella tuli syntisiä päästämään , ei tuomitsemaan
Kyllähän se hullulluta tuntuu , mutta niin se vaan on , että heikoissa väkevä , aina on ollut
Niin että Jumalan palvelija on ollut heikko ja hän on väkevöity , sitten rikkaat heille ei ole
niin helppo päästä taivaaseen kuin köyhän , yksi asia oli Jeesuksen sana , helpompi on kamelin
mennä neulan silmästä , kuin rikkaan päästä taivaaseen .
Minä luulen , että nuo savukonemiehet ovat vähän samaa kuin Nokiamarkkukoivisto yms.
Tässä ,Jeesus pelastaa , sanoi oikeen että mene pois luotani en tunne minä teitä, voisiko
kukaan sanoa sitä paremmin .
Siksi näistä täällä keskustellaan. Ei siksi että olisimme ketään heittämässä kadotukseen, vaan että kaikki illaksi perille kostuisimme.
Laittomuuden ihminen on hyvä tutkimisen paikka. Laittomuuden ihminen on minun tulkintani mukaan ihminen joka halveksii ja pilkkaa lakia, viis veisaa siitä mitä laki sanoo.
Elävään uskoon syntynyt ihminen on käynyt lain prässin lävitse pohjia myöten, hän on joutunut tunnustamaan sen, että jos Jumala ei minua armahda niin se on helvettiin matka. Hän tulee suuresta vaivasta ja on valkaissut vaatteensa Karitsan veressä. Näin sanotaan ilmestyskirjassa siitä valkopukuisten joukosta, joka todella oli niin suuri ettei kukaan osannut laskea kuinka paljon heitä oli. He olivat tulleet kaikista kansoista ja heimoista, mikä sulkee lestadiolaisen selitysmallin pois. He eivät nimittäin olleet mitään pieniä laisia!!!
Mekin jotka Jeesuksessa Kristuksessa olemme, olemme lain mukaan tuomitut, mutta Kristuksen tähden lain tuomioista vapaiksi julistetut.
Mutta jos ihminen hylkää lain, se tarkoittaa sitä että hän hylkää JUMALAN TAHDON. Hän ei salli lain tuomita häntä oikeudenmulaisesti kadotukseen, vaan keksii monenlaisia syitä miksi juuri hän ei ole tuomittu ansionsa mukaan helvettiin. Perisynnin kieltäminen, kasteen vääristely ja halveksiminen sekä lapsen julistaminen vastoin Jumalan sanaa synnittömäksi, ovat tyypillisiä lieveilmioitä laittomuuden teologiasssa.
Oli kyse Matt. 7:22-23 teksti
Ohjeessa on , Matt.7:21-23. lue kirjastasi.
Olen kirjoittanut muistiin , mitä siitä sanotaan. .,. Ihminen ei PÄÄSE JUMALAN VALTAKUNTAAN/TAIVAASEEN SISÄLLE muodollisesti rukoilemalla ja uskonnollisista asioista puhumalla , ei opillisella tiedollakaan, Oikeakeasta
sisälle käöymisestä , ks. Matt. 7:7,13-14. ; Joh. 10: 7,9-11. Tämä on perusasia taivaallisen ISÄN tahdon tekemisessä . Toinen on keskinäinen Rakkaus ja Jumalan sanan opetusten noudattaminen käytännöllisessä elämässä . Siihen sisältyy osallistuminen Jumalan valtakunnan työähön lahjojensa mukaan ja Jumalan antamin voimin. ks. 1 Piet. 4:10-11.
Usein saa lukea tai kuulla ihmisten arvioita siitä, millä tavalla ei pääse Jumalan lapseksi, siis sisälle Jumalan valtakuntaan. Sinun viestissäsi oli mainittu esteiksi
- muodollinen rukous
- uskonnollisista asioista puhuminen
- ja opillinen tieto
En tiedä mitä tästä kaikesta olisi ajateltava?
En ole kuullut kenenkään perustelevan Jumalan lapseuttaan muodollisella rukouksella, uskonnollisista asioista puhumisella, taikka opillisilla tiedoilla.
Mistä tällaiset edellä mainitut arviot mahtavat sitten tulla, - aina kirjallisuuteen asti?
Raamattuhan sanoo selvästi, että Henki itse todistaa pelastetun ihmisen hengen kanssa että tämä on Jumalan lapsi. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti, sen tietää jo suomalainen sananlaskukin. Jumalan sana ei missään kehota mittauttamaan oman sydämensä uskoa ulkopuolisilla henkilöillä. Jumalan sana päinvastoin varoittaa vakavasti että ihmisiin ei saa ikinä luottaa, vaan ainoastaan Jumalan sanaan.
Jumala suhde on nimittäin KAHDEN VÄLINEN suhde, Kristuksen toimiessa välimiehenä. Ihmisen sydämen suhde Jumalaan.
Tätä pelastukseen johtavaa suhdetta ei solmita ihmisen puolelta, eikä kukaan ihminen synnytä toista ihmistä taivaan kansalaiseksi, sen tekee Jeesus. Pelastava suhde (Jumalan perintöoikeus) solmitaan Jumalan puolelta, - se solmitaan Pyhässä kasteessa USKON KAUTTA.
_________
Kolmen kyynärän opissa tuppaa käymään niin, että valtaa hamuava, asiaan kuulumaton kolmas ihminen on jatkuvasti tunkeutumassa Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen päällepäsmäriksi.
______________
*) Kenen hyvänsä lukijan Jumala suhdetta varjostaa dominoiva ihminen, JOKA PÄSMÄRÖI JA ARVIOI SINUN USKOASI, niin sanoudu Jeesuksen nimessä irti tällaisista suhteista ja ota Jumalan LUPAUKSEN sana siveydellä vastaan.
______________
Room. 10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
Room. 10:7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
Room. 10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Room. 10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Room. 10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
Room. 10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
Room. 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."