Omituista.

Olin näkevinäni ketjun, jossa aikanaan palstalle kirjoitellut nimmari kertoili kuulumisiaan, ja kertoi, että viinaosasto on nykyään kunnossa. Ihme homma, en näe sitä enää missään. Pitänee ottaa vähän keskiolutta, josko tuo näkö vähän paranisi.

Krääk krääk.
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

koko ketju on poistettu. Kukahan sen on poistanut. Ei siinä mielastäni ollut mitään asiatonta. JA olen ihan selvin päin ja tuommoinen näköhäiriö iski minullekin.

Äänestä

Palstalla on vuosien mittaan ollut useita muitakin kohtuujuomareiksi ryhtyneitä juoppoja. Pyysin joskus heitä kertoilemaan kuulumisiaan esimerkiksi vuoden-parin päästä kohtuujuomisen aloittamisesta. Ei ole kuulumisia kuulunut; ilmeisesti he ovat päässeet niin normaaliin elämään, että tällainen palsta ei ole enää kiinnostanut.

Äänestä
  • Toki on selvää, että ei ketään raitistunutta tai muuten alkoholinkäyttöään kohtuuteen saanutta juuri pulipalstat kiinnosta. Mutta kun just niitä kertomuksia täällä kaivattaisiin. Tahtoo olla äärettömän yksipuolista tuo kokemusosasto, mistä täällä saa keskustella. Jaa saa, no kysy syytä asiasta tolta raittilta, sehän täällä "moderoi" sääntöjen, lakien ja hyvien tapojen mukaan, täysin pyyteettömästi unohtaen omat henkilökohtaiset kytköksensä ja mielipiteensä.

    Tsirptsirp.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tenu Eetvartti. kirjoitti:

Olin näkevinäni ketjun, jossa aikanaan palstalle kirjoitellut nimmari kertoili kuulumisiaan, ja kertoi, että viinaosasto on nykyään kunnossa. Ihme homma, en näe sitä enää missään. Pitänee ottaa vähän keskiolutta, josko tuo näkö vähän paranisi.

Krääk krääk.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu