TIITISEN LISTA

Korkein oikeus päätti pitää ns. Tiitisen listan edelleen salaisena.
Perusteluina salaamiselle korkein oikeus mainitsi ulkomaisten tiedustelupalveluiden luottamuksen säilyttäminen suojelupoliisia kohtaan.
Perustelu on niin naivi ja läpinäkyvä että siihen ei usko edes peruskoululaiset.
Todellinen syy tietenkin on listalla olevien henkilöiden suojaaminen ja heidän arveluttavien tekojensa salaaminen, koska heitä toimii edelleen yhteiskunnan korkeissa viroissa.

Eräs henkilö on listalla melkoisella varmuudella. Hän toimi tuolloin DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtajana ja edusti myös DDR:n ja Stasin etuja Suomessa. Hänen nimensa on Tarja Halonen.
Korkeimman oikeuden ja Supon johtajien tärkein tehtävä on suojella virassa olevaa tasavallan presidenttiä ja hänen mainettaan, olipa epäiltävissä että hän on mahdollisesti aikaisemmin syyllistynyt maanpetokselliseen toimintaan tai murhaan. Siksi tämänpäiväinen tuomio on mitä on.

Presidentin tehtävä on hyvin vaativa ja kohtaloita on monia maasta riippuen.
Esimerkiksi Virossa isänmaalle uskollinen presidentti Konstantin Päts joutui kommunistisen vihollisensa surmaamaksi koska ei suostunut kavaltamaan isänmaataan.

Vastaavasti Suomessa on tällä hetkellä presidentti jonka uskollisuus oli asemoitunut ehkä vieraan vallan, kommunistisen DDR:n etujen salaiseen edistämiseen itsenäisen Suomen kustannuksella. Hän toimii edelleen presidenttinä itsenäisen Suomen korkeimman oikeuden ja supon suojeluksessa. Logiikkaa on monenlaista, ehkä tämä on sitä sumeaa..

Kaikki sen tietävät että nykyinen presidenttimme on aikaisemmissa tehtävissään toiminut vieraan kommunistisen diktatuurin etujen ajajana ja toiminut tuolloin itsenäisen Suomen etujen vastaisesti.

Mikäli Tiitisen lista olisi tullut virallisesti julki, olisi Halosen DDR/Stasi-yhteistyö ollut maailman laajuinen skandaali. Siksi mahdollista maanpetosrikosta ei voida vieläkään tutkia vaan mahdolliset rikokset salataan yleisen edun nimissä. Eli suomettumisen tästä sektorista ei ole edelleenkään luovuttu piiruakaan.

Olisiko ollut parempi kaikille osapuolille kertarytinä kuin ikuinen valehtelu ja kiemurtelu, mene ja tiedä?

Kärsiikö muuten esim.vastaavan saksalaisen suojelupoliisin maine, jos he paljastavat entisiä natsiupseereitaan ulkoa saadun tiedustelutiedon avulla. Tuskin, pikemminkin päinvastoin.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

listalla? Taitaa olla ainoa joka tunnetaan Stasin hepuksi.
Sai muuten Otsolan Sosialistiselta työväenyhdistykseltä vaalitukea..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

peruskoululainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu