Olen vl.
Olen tavannut rauhansanalaisia Pietarsaaren seudulla. Heillä on siellä mm. suuret perheet.
Olen käynyt esikoislestadiolaisten seuroissa Etelä-Pohjanmaalla. Siellä ihmiset itkien pyytävät syntejään anteeksi.
Kun vanhoillislestadiolaisuus on organisoinut SRK:n puitteisiin, miksei SRK voisi olla aloitteellinen ja lähestyä muita lestadiolaishaaroja? Monet elämäntapakäsitykset ovat samanlaiset. Jos esim. esikoislestadiolaisten seuroissa olisi puhujana vanhoillislestadiolainen, ilman muuta monet seuraväestä haluaisivat kuulla omalle kohdalleen evankeliumin ja tulisivat siis uskovaisiksi.
Ihminen on sillä tavalla laumaeläin, että se seuraa toisia, lähellä olevia... kun yksin ei jaksa. Siksi ei ole yksilön syy, että jollakin alueella pelkästään rauhansanalaisuus tai esikoislestadiolaisuus on vallalla.
Heikki Saari taannoin esti moiset lähentymisneuvttelut, mutta nyt kun tuo kososlainen pikkuesikoisukko on kuollut ja kuopattu, olisi aika tehdä Jumalan työtä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
jo uskomassa. Eivät he tarvitse niinkuin sanoit: " Jos esim. esikoislestadiolaisten seuroissa olisi puhujana vanhoillislestadiolainen, ilman muuta monet seuraväestä haluaisivat kuulla omalle kohdalleen evankeliumin ja tulisivat siis uskovaisiksi."
Mitenkä nyt ylipäätään on?
Kun olen (oletetaan ainakin niin) uskonut vanhoillislestadiolaisen evankeliumin omelle kohdalle ja siis uskon.
onko pyhä henki silloin minussa ja minun uskossani. Kun joku sitten toisissa seuroissa julistaa samoilla sanoilla synninpäästön, miksi sitä ei voi uskolla uskoa? Jos samat sanat sanoo sellainen vanhoillislestadiolainen joka ei tosiasiassa itse enää ollenkaan usko, vaan kulkee vain mukana, millä teologialla sillooin on synnit anteeksi annettu muisen suuntien seuroissa/epäuskoisen vl henkilön toimesta. Ja mitenkä syntien anteeksia saamiseen voi uskaltaa luotta kun ei voi tietää toisen ihmisen sydämen uskon tilaa?
Ehtoollisopissa tämä ongelma on selkeästi sanottu, ei riipu ahtoollissanojen (evankeliumia sekin) sanojan uskosta vaan sanoista itsestään.