Kuinka olette kokeneet parisuhteessanne MUSTASUKKAISUUTTA ? Mistä johtuu mustasukkaisuus ?
Mustasukkaisuus kytee jokaisessa ihmisessä, mutta mikä on laukaiseva tekijä että se alkaa hallita elämää.
Kaikisssa pitkissä avioliitoissa esiintyy mustasukkaisuutta muodossa jos toisessa , se voi vaihdella puolisosta toiseen. Mustasukkaisuus on hyvin kipeä tunne, siitä selvitään luullkakseni vain terapian avulla.
Pitkän avioliiton eläneenä, yksin jäätyäni sairauden kautta puolison menettäneenä, kavahdan ajatustakin uudesta ihmis suhteesta, voi olla ettei ihminen koskaan henkisesti selviydy mustasukkasista tunteistaan.
Mustasukkaisuus kytee jokaisessa ihmisessä, mutta mikä on laukaiseva tekijä että se alkaa hallita elämää.
Kaikisssa pitkissä avioliitoissa esiintyy mustasukkaisuutta muodossa jos toisessa , se voi vaihdella puolisosta toiseen. Mustasukkaisuus on hyvin kipeä tunne, siitä selvitään luullkakseni vain terapian avulla.
Pitkän avioliiton eläneenä, yksin jäätyäni sairauden kautta puolison menettäneenä, kavahdan ajatustakin uudesta ihmis suhteesta, voi olla ettei ihminen koskaan henkisesti selviydy mustasukkasista tunteistaan.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mustasukkaisuus liittyy uskottomuuteen, MIKSI ihmiset voi olla uskottomia omalle puolisolle ?
Vai voiko ? MIKSI ihmiset kuvittelee menettävänsä oman rakkaan puolison ?
Voiko avioliitossa hyppiä sängystä toiseen tuntematta mustasukkaisuutta omaa puolisoa kohtaan ?
Radiosta tuli Lippe Suomalisen haastattelu, yllätys yllätys Kari oli mustasukkainen puoliso !
Mustasukkaisuus on rakkautta, puoliso on silmittömästi rakastunut puolisoon, aivan raivon partaalle .... vai onko? Moni luulee niin, asia on aivan toisin. Hassua miksi puolisoa täytyy niin paljon vihata ettei voi antaa eroa, pelkää eroamista, silti on mustasukkainen, epäluuloinen, kyllä ihmis luonne on kummallinen ?
ei muuta kuin kaulin esille ku puoliso tulloo myöhään kotiia ... se ooon paras lääke ....
Mustasukkaisuus on sairautta, heikon itsetunnon kehittämä pakkomielle siitä että omistaa toisen ihmisen. Pahimmillaan "rakkaus" voi johtaa siihen että ns. rakastettu onkin oikeammin vanki. Joillakin tauti on kehittynyt pahaksi, ja tilanne voi olla helvetillinen molemmille. Terapiaan vaan! Jos ei tauti parane, niin mustasukkaisuuden kohteen on ehdottomasti päästävä ulos sairaasta suhteesta.
Onneksi en ole joutunut omissa parisuhteissani kokemaan mustasukkaisuutta. On tärkeää, että pariskunnilla on samanlainen huumorintaju ja kyky puhua keskenään myös näistä asioista vilpittömästi, toista ymmärtäen ja hänen tunteitaan kunnioittaen.
Mitenkäs se Leino runoilikaan: - Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista...
olen kanssasi. Yhden lyhyen parisuhteen aikana olen kokenut mustasukkaisuutta. Tämä henkilö ei olisi sallinut, että vietän aikaani edes omien lasteni kanssa. Avioliitto oli särkynyt tämän mustasukkaisuuden ja lukuisten sivusuhteiden vuoksi. Henkilö luuli, että kaikki ovat samanlaisia kuin hän eli heti vaan vieraan kanssa muhinoimaan, kun on mahdollisuus. Jätin kaverin, oli hyvä syy, kun alkoi moittia minua siitä sun tästä. Onneksi ei alkanut roikkumaan.
Kuinka selität, kun mustasukkaisuus on jokaisessa ihmisessä? Toiset saa sen hallintaan järkeimällä, toiset sekoaa totaalisesti, alkavat hallitsemaan ja alistamaan kumppaniaan, kuten "kari suomalainen" aikoinaan.
Väitän että niinsanottu terve mustasukkaisuuskin voi muuttua sairaaksi !
Puolisoitten vaikutus toisiinsa on valtaisa voima, mustasukkaisuus vaihtaa puolta , riippuen puolisoitten käyttäytymisestä.
MIKSI ihmiset ei voi olla järkeviä ja elää onnellista turvallista, harmoonista elämää ilman tuskaa, se ihmettyttää, onhan meille annettu järki, miksi annetaan alitajuisten tunteitten viedä vika suuntaan ?
...omilla aivoillasi ajatteleva ihminen, ja Sinulla on sitä kuuluisaa maalaisjärkeä myös. Olipa hyvä että heti huomasit mistä on kyse, ja jätit tyypin. On todella järkyttävää, ettei saisi seurustella edes omien lastensa kanssa. Paha sellaisen parisuhteen perii.
Monet eivät oivalla asiaa, vaan saattavat ensi alkuun olla jopa onnellisia siitä, että ovat niin "tärkeitä" toiselle ihmiselle, ettei tämä haluaisi ns. luovuttaa heitä kenellekään muulle. Vaaleanpunaiset silmälasit päässä siis. Toisaalta ei ehkä kannattaisi tällaisten mahdollisten peikkojen olla esteenä uusien suhteiden solmimiselle. Aina kannattaa tutustua uusiin ihmisiin, täytyy vain pitää jalat maassa eikä antaa harhauttaa itseään. Hyvä konsti lienee pitää uudet ihmiset ensin hyvän hollin ajan tuttava-asteella - eikä laittaa niitä vaaleanpunaisia silmälaseja nenälleen ja alkaa haaveilla liikoja!
Jos non-rec on noin vahva ihminen, et varmaankaan ole kokenut mustasukkaisuutta koskaan,,, mielestäni vain vahvat ihmiset selviytyy mustasukkaisista suhteista !
pikkuisen mustasukkainen on kumppanistaan, mutta ketään ei voi omistaa. Ja luottaa pitää voida. On olemassa pareja, jotka aina vaan ovat yhdessä. Lenkilläkin samanlaisissa tuulipuvuissa. Toista ei voi päästää omiin harrastuksiinsakaan. Itse olen uskollinen ja ehkä naivisti oletan, että vastapuolikin on. Joitakin kriisejä on tämän teeman ympärillä ollut, mutta täysin voi vaikuttaa vain itseensä. Nykytilanne on hyvä siitä syystä, että lupauksia ei ole annettu puolin eikä toisin, ei voi olla uskoton eikä oikeastaan mustasukkainenkaan. Miehelleni sanoin, että jos jotain sivuvipinää on, pidä huoli, ettei tule korviini. Oisin voinut suuttua niin, että olisin jättänyt hänet heti.
Höpö höpö.
Oletko koskaan kohdannut sairaalloista mustasukkaisuutta? Sitä ei henkisesti vahva ihminen jää katsomaan, vaan katoaa siitä suhteesta. Reppanat pitää kiinni siitäkin suhteesta, peläten, ettei parempaa saa.
Kyllä olen kokenut pohjanmaan kautta puolison sairaan mustasukkaisuuden. Mutta alkuun en ymmärtänyt, mistä on kyse. Minulle ei olisi saanut edes soittaa entiset ystävät (työkaverit ja koulukaverit) vaikka naisia olivatkin. En olisi edes oman äidin kanssa saanut puhua. T'ämä esiintyi sillä tavalla, että kun olin puhelimessa, mies häiritsi koko ajan mitä erimmanlaisilla kysymyksillään, jotka eivät olleet edes ajankohtaisiakaan. Ei edes lasten lääkärin soittaessa lapsen suunnitellusta synnynnäisen vamman leikkauksesta saanut puhua lääkärin kanssa hänen koko ajan häiritessä puhelua. Silloin hikeennyin niin, että sanoin lääkärille, anteeksi hetki, ja huusin ukolle kuin palosireeni.
Kun serkkuni perhe poikkesi ohikulkumatkalla ns. rotinoilla katsomassa juuri syntynyttä vauvaa, niin anoppikin hermostui, että mitäs ne täältä haki? Samoin ukko käyttäytyi aivan omituisesti. Olin täysin ymmällä, miten ihmiset voivat noin typerästi käyttäytyä, mutta en tajunnut, että kyse on syvästi sairaasta mustasukkaisuudesta, joka on jo kasvatuksen kautta imetty oman äidin käytöksestä (mallikäyttäytymistä).
Kun naapurin tyttö kuoli tapaturmaisesti (koulukaverini, lapsuudenkaverini) niin hautajaisiin käymiseen annettiin aikaa 6 tuntia. Matkaa 270 km/sivu (linja-autolla matkustaminen). Siunaus, haudalla olo, ja sitten vainajan kotona muistotilaisuus.
Ongelma kun oli isomman lapsen hoito (2 vuotias). Mies ei voinut katsoa, kun oli paikallisen kylän urheiluseuran talkoot, joissa hän oli kulkenut jo 20 vuotta joka vuosi, niin eihän hän voi olla niistä pois, mitä hän nillekkin sanoo?
Sanot, että hoidan poikaa, kun vaimo menee hautajaisiin, niin sanoi, ettei ikinä voi sanoa että lasta hoitaa, ei sen tähden voi olla kylätalkoista pois. Kehoitin sitten pojan ottamaan selkäreppuun mukaan, mutta ei niin voi tehdä hänen mielestään (äiti kyllä voi).
Sanoin, että talkoita tulee joka vuosi, nämä hautajaiset ovat vain kerran minun eläessäni. Anoppi, jolla oli asunto samassa talossa, aina kailotti, että hän kyllä lapsia hoitaa, mutta silloin ei sopinut, kun piti käydä torilla (4 km:n päässä kylätori) autolla ja lapsi "kollaantuu" jos sen ottaa mukaan autoon. Niin että minä en voi mennä anopinkaan mielestä hautajaisiin, kun ei lapsen isä voi kylätalkoista olla anopinkaan mielestä pois.
Sanoin, että vastasyntyneen vauvan otan mukaan, tehkää vanhemman lapsen kanssa mitä lystäätte, minä menen joka tapauksessa hautajaisiin (mun oli tietenkin kuljettava linja-autolla) kun eiväthän he torille 4 km pääse, vaikka tunnin välein kulki paikallinen aivan nurkalta. Paikalliseen he eivät koskaan ole suostuneet nousemaan. Appiukko ja anoppi siihen aikaan 50:siä, eivät myöskään voineet vahingoissakaan käydä erikseen asioilla. Ei ikinä niin että anoppi olisi antanut lapun appiukolle, että käy hakemassa.
Ja niinpä me lähdin vauvan kanssa hautjaisreissulle, ja viivyin vielä viikon sillä reisulla. Kävin vainajan laspuudenkodissa (kotikylällä, kun antoivat kyydin) ja olin äitini ilona myös lopun ajan.
Joka asiassa elämä oli tällaista, kun joku esim. häissä tai hautajaisissa olisi halunnut minun kanssa puhua, ukko takuuvarmasti tunki itsensä minun ja tämän toisen henkilön väliin (varastaen tilanteen), mutta jos minä en sittenkään älynnyt olla hiljaa, hän potkaisi vaivihkaa minua nilkaan merkiksi, että ole hiljaa.
Kaikki tämä tällainen käytös sai nimen sairas mustasukkaisuus, vasta kun seinä nousi totaalisesti pystyyn, minä en enää jaksanut. Olin toistakymmentä vuotta säilötty tällaiseen ahdistavaan tilanteeseen.
Hän väitti, että minä olen psyykkisesti sairas. Menin psykiatrin pakeille ja kävin kahdesti, hän sanoi, ettei hän ole ajatellut minulle jatkokäyntejä, koska minun mielenterveydessäni ei hänen mielestään ole mitään terapoimista, ja uskallan sitäpaitsi vielä pitää puoliani ja uhmata sairaita vaatimuksia vastaan. Että se on meillä joku muu, joka on avun ja terapoinnin tarpeessa.
Mies ei antanut peräksi, että hänessäkö jotain terapoimista? Ei ikinä, että minulla on taipumattomat asenteet. Meni pari kuukautta ja sitten hän sanoi tuskissaan, että hanki hänelle apua mistä vaan. Tilasin psykiatrille ajan ja siitä se alkoi. Hän kävi useamman vuoden terapiassa, ja muuttui.
Kyllä siellä vieläkin silloin tällöin pulpahtelee niitä mustasukkaisuuden elkeitä, mutta saa ne itse sitten kiinni ja pystyy niitä hallitsemaan. Ei tästä ole pitkääkään aikaa kun hän sanoi, että hän on tavattoman mustasukkainen tälle tietokoneellekkin. Hän ei osaa tietokonetta käyttää, ja koko ajan on uhmannut, ettei ole tippaakaan kiinnostunut. Mutta minä järkkäsin hänelle entisen pöytäkoneeni, mutta siinä on vanha iso näyttö, ei kelpaa.
Olen varma, että innostuu, kun laitan koneelle hänelle mieluisia ohjelmia, ja linkkejä, joista hän voi seurailla tapahtumia. Nyt on jo taipunut, että läppäri jos olisi, niin sitten... Niinpä, olen suunnittelemassa itselleni tehokasta pöytäkonemyllyä, ja tämä läppäri jäisi sitten miehelle.
Olipa kokemus melkoinen, onnea kun olet selvinnyt ja vielä parempi kun miehesi on alkanut kuntoutua . Kaikille ei käy yhtä hyvin, usein uhkaileva sairas mustasukkainen ei tunnista itsessään mitään vikaa, ja väkivalta jatkuu kymmeniä vuosia, näissä tapauksissa puoliso on alistunut ja avun haku on melkein toivotonta.
Joka tapauksessa sairaasta mustasukkaisuudesta jää ikuinen vamma, on aina hiukan varuillaan tekemisissään ja sanomisissaan. Liekkö suomalaiset yhtään pahempia mustasukkaisuudessaan kuin arabit, eli muslimi heimot, joskus tuntuu että siellä se on vielä julmempaa, varsinkin naisia kohtaan.
Se on totta, että ikuinen vamma jää varuillaolomuodossa. Mutta oli asia mikä tahtojaan, mikä poikkeaa normaalista, niin niiden suhteen aina jää varullaolo varaus.
Mutta sikäli minä olen taas puolestani niitä ns. vahvoja itsetunnollisesti, että en ole jäänyt asian kanssa vangiksi. En ole antanut sen rajoittaa elämääni. Kun hän ilmaisi hillittömän mustasukkaisuutensa tietokonetta kohtaan, käynnistin hankkeen hänelle myös tietokoneen hankinnan, joka ei ole vielä päätöksessä, siis toteutettuna mutta ohjelmassa.
Mistään menemisistäni en ole luopunut mustasukkaisuuden takia. Joten se on säästänyt minut katkeruudelta. Tietty varuillaanolo kyllä on, vaan en tunnista sen häiritsevän elämää kuitenkaan.
henkeäsi ole uhkaillut? Aikamoista elämää Sinulla, mutta olet osannut luovia eteenpäin, taito sekin. Helpolla olen itse päässyt.
Aika tuttua tekstiä, mutta olihan tuossa jo minullekkin liikaa. Tuo tietsikka mustasukkaisuus tuli meilläkin esiin, koska mukamas "nussin" siellä, mutta kun näytin kuvia hänen kuolleesta isästään ja hänen vanhoista koulukuvistaan, niin jotenkin ymmärsi koneen tarkoituksen.
Muuten kertomuksesi menee yli ymmärryksen 60 palstalla. Sinullahan pitäisi olla jo lapsenlapset murheena ja mies ties missä hitossa, ....toivottavasti.
Itse ratkaisin ongelman muuttamalla toiselle paikkakunnalle, mutta minulla olikin aikuiset lapset ja lapsenlapsia. Sitä ennen kiduin ja kärsin, koska vanhanaikaisena pidin tärkeänä kodin, siis isän ja äidin läsnäoloa. Onneksi mieheni oli ja on edelleen ylihuolehtiva lastensa hyvinvoinnista, puhumattakaan lapsenlapsista.
Olihan aikaisemmin ollut syytöksiä, että lapsemmekkaan eivät olleet hänen siittämiään!!!!
uskoo ja rakastaa, tilanne voi muuttua vähitellen pahemmaksi niin, että ihmiseltä voi katoaa itsetunto kokonaan sekä usko itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa. On helppo leimata ilkeästi toisia, niin kauan kun on itse säästynyt vastaavilta kokemuksilta. - Oletko itse rakastanut? Kaikki eivät kykene siihen ja on helppo jättää ihminen, jota ei itse ole koskaan rakastanut.
Kiitos, että kerroit tarinasi ja sain lukea sen. Ihailen sinua! Toivotan sinulle hyvää jatkossakin.
Taitaa olla kysymys kasitteesta?
Huolenpito kumppanista ei mielestani ole mustasukkaisuutta.
Luottamus ei myoskaan ole valinpitamattomyytta!
Jos joskus olisi ilmennyt edes luottamuksen puutetta olisimme leikanneet matot halki jo aikoja sitten.
Milla perustelet pitkien avioliittojen sisltaman mustasukkaisuuden?
Kaikkien elamanarvot eivat ole yhtalaisia.
Ei missaan asioassa.
Yhden mielesta mersu on autuuden huippu. Toinen ei lankea loveen sen vuoksi.
Yksi vahtii eukkoaan pahentaen vain tilannetta. Toinen osoittaa luottamuksensa itseensa ja kumppaniin uskoen.
Jos mustasukkaisuutta esiintyy niin kasittaakseni se liittyy nuoruuden epavarmuuteen.
Silloinkin oireilu vain pahentaa tilannetta.
Olin toiden vuoksi pois kotoa viikkojen jaksoja.
Parin vuoden aikana yhteen laskettuna puolisen vuotta.
En hetkeakaan epaillyt vaimoni uskottomuutta tai hanen luottamustaan minuun.
On muuten tehokas laake!
Jakeen pain ajatellen, jos silloin olisi syntynyt edes syyttelyn tapaistakaan, tai edes asiaa sivuavaa kyselya, olisi se saattanut herattaa ajatuksen, "no perkele, mikas siina sitten"!
Olen tosin nahnyt ikaluokkanikin turpiin vetoa taysin perusteettoman epailyn vuoksi!
Mieheni väittää minun olevan sairaaloisen mustasukkainen. Ainut seikka joka minut on sellaiseksi saattanut tehdä, siis mustasukkaiseksi, ei sairaaloisen... , on se että hänen exänsä vuosien (6-7v) takaa lähettelee miehelleni kaipaavia s-posteja ja tekstareita. Mieheni sanoo että annetaan ajan kulua!!!!! Kuinka monta vuotta!!!???? Mieheni haukkuu minua lapselliseksi, kun en ymmärrä tilannetta!!!!! Hän myöskin väittää ettei ole missään yhteydessä exänsä kanssa!!! Mistä tuo exä sitten saa ravintoa noihin viestittelyihinsä, jos ei mieheni ole muka yhteydessä. Luotan mieheeni ja tiedän, että maailma on pullollaan pahempiakin sekopäitä kuin minä, mutta pointsini onkin se että ymmärtämisen sijaan mieheni haukkuu minua ja sanoo exänsä olevan "niiiiiin viaaatoooon" ettei se tuota tekisi pahuuttaan. Minä olen kusipää ja HE ovat ihan terveitä.
Olen nyt terapiassa monestakin syystä ja käsittelen siellä avoimesti myös tätä väitettyä sairaaloista mustasukkaisuuttani. Toivon että miehenikin herää miettimään asioiden kulkua ja minun näkemystäni. Myönnän että minulla on häneen nähden menettämisenpelkoa. Onkohan tuo ihan sairasta!?
Kuinkas käsittää mustasukkaisuuden joka ilmenee minussa, kun puolisoni avoimesti osoitaa muille naisille mielenkiintoaan minun läsnä ollessa, täysin minut sivuuttaen siinä tilanteessa ? Kärsin suunattomasti itseni tuntemasta kivusta ja tuskasta että hän aivan kuin unohti minun läsnä olon ?
Itse koko elämäni osoitin mieheni kaikkein tärkeämmäksi kuin vieraat miehet heidän osoittaessa minuun mielenkiintoa.
Puolisoni taas on minulle mustasukkainen jopa minun lääkärille ja lääkärin puhelin numerolle, hänen mustasukkaisuudesta en kärsiny, koen vaan että ompas hassu ?
Puolisoni on jo kuollut, mutta silti avioliittoa muistellessa tunnen kipua ja tuskaa vieläkin, kun minut syrjäytettiin, ja kaikki muut naiset oli hänelle mielenkiintoisempia minun läsnäollessa paikalla !
Luultavasti en siitä toivu koskaan, olen sielua myöten haavoittunu, en ole pystyny uusiin ihmis-suhteisiin, elän yksin harrastusteni parissa .
Ymmärrän tuskasi. Saman olen kokenut minäkin. Palvoin puolisoani, avioiduin 19-vuotiaana. Ensimmäinen lapsemme syntyi, kun olin 21-vuotias, toinen, kun olin 30-vuotias. Sen jälkeen minulla ei ollut enää aviomiestä, oli lasten isä, joka asui meillä. Oli enimmät ajat, omien sanojensa mukaan "paossa" minua, milloin töissä, milloin missäkin. Kasvatin lapset yksin, työssäkäymisen ohella. Yritin olla hyvä äiti ja vaimo. Sain kuulla olevani "huora", "piru", "ruma", jota kukaan ei halua. En ollut hänen mielestään edes äiti. Sain kirjaimellisesti "turpiini" arpineen, jotka näkyvät edelleen . Hän mm. potkaisi vatsaani, kun olin viimeisilläni toisen lapsemme odotusaikana. Silti annoin anteeksi ja jatkoin yhdessä elämistä lasten vuoksi. Nyt lapsemme ovat aikuisia ja molemmat vakiintuneet. Jahkailen edelleen jaksanko tätä välinpitämättömyyttä ja mitätöintiä vieläkin. Olen jo 60-vuotias. Hänestä on tullut vieläkin ärtyneempi ja - nyt vastenmielinen.
Kai odotat vaan kumpi kuolee ensin.
Muutos on vaan Sinusta kiinni.
myös heikko itsetunto ja Suomessa myös ihmisten tottumattomuus tunteiden ilmaisemiseen. Jos nauttii yhdessäolosta, rakastaa ja arvostaa sekä kumppaniaan että itseään, molemmat hellivät ja hemmottelevat toisiaan ainakin ajoittain, ihminen on itse uskollinen ja asiat ovat pääsääntöisesti hyvin kotona, ulkopuoliset uhat jäävät vähäisemmiksi. Ellei itse sorru houkutuksiin, on helpompi luottaa toiseenkin.
Hetkellinen mustasukkaisuuden tunne on luonnollista, mutta jos tunne jäytää mieltä ja suhdetta, yhteiselämä voi muuttua todella raskaaksi. Toisen mustasukkaisuus saattaa rajoittaa toisen elämää paljonkin, jos suostuu sellaiseen. Suostumalla rajoituksiin huomaa niiden vain kasvavan ja pian elämä voi muuttua ahdistavaksi.
Avoin, rehellinen parisuhde kestää mustasukkaisuudenkin ja pitää sen oikeissa mittasuhteissa. Jos on uskollinen kumppanilleen, on helpompi luottaa myös toiseen. Nykyisin tosin kuulostaa siltä, että monet ihmiset haluavat itse saada kaiken vastikkeetta, eivätkä ole valmiita tekemään töitä oman parisuhteensa eteen. Surullista. On aina helpompi parantaa suhdetta tutun kumppanin kanssa kuin löytää uusi ja parempi, vaikka runsaan tarjonnan vuoksi houkutus voi olla suuri.
Nuorena aviomieheni mustasukkaisuus tuli usein esille ja hänen oli vaikea hyväksyä kaveruuttani miespuolisten kollegojen kanssa, työmatkoja, seminaareja ja hauskanpitoa, kun joukossa useimmiten olevan enemmän miehiä kuin naisia. Yksi hänen omien kavereittensa kanssa tekemä etelänmatka osoittautu käänteentekeväksi. Mies kertoi kotona riemuiten, kuinka hauskaa oli ollut tanssia ja pitää (kohtuullisen viatonta) hauskaa mukavassa seurassa ilman että siitä seuraisi jotain luvatonta intiimiä. Sen jälkeen hän ei enää kiukutellut minullekaan, kun palasin kotiin jostain.
Aikaisemmin olin usein puhunut siitä, miten kurjaa on tulla mustasukkaisen aviomiehen luo kotiin, kun on viettänyt iloisen illan tai palaa työmatkalta. Kun toinen haluaa ja jaksaa pitää mustasukkaisuutensa kurissa, hän voisi viettää aivan erityisen hyviä hetkiä kotiin palaavan hyväntuulisen puolison kanssa. - Nuoruuden työpaikalla yksi päälliköistä kertoi usein, miten kiva on saada esilämmitetty vaimo kotiin ja nauttia hänestä.
Pitkäaikaisissa parisuhteissa ei mustasukkaisuus ole tullut ikävästi esille omassa elämässäni. Meillä on ollut sekä nais- että miespuolisia omia ystäviä, kavereita ja expuolisot. Olen aina itse sanonut, etten halua kuulla kumppanini mahdollisesta hetkellisestä hairahduksesta, vaan hän saa minun puolestani kantaa syyllisyydentunteensa itse. Olen esittänyt toivomuksen, että hairahduksen sattuessa kumppani kantaisi vastuunsa ja pitäisi huolen ettei tuo minulle ikäviä tuliaisia. Sitä en antaisi anteeksi. Ellei ole suojellut itseään maailmalla, hänen velvollisuutensa on kotona minua. Sellaisessa tapauksessa olen luvannut olla esittämättä kysymyksiä. (En tiedä tosin itsekään, mitä siitä olisi oikeasti seurannut, koska en onnekseni ole joutunut sellaiseen tilanteeseen.) Olen kuitenkin mieluummin hyväntahtoinen hölmö, kuin toista kyttäävää mustasukkainen kumppani.
Miksi jotkut ryhtyvät myrkyttämään omaa elämäänsä? Elämä on lyhyt, tehdään siitä niin hyvä kuin mahdollista. Ainakin omiin tunteisiin ja tekoihimme voimme ihan itse vaikuttaa.