horoskoopeissa sanotaan, että oinas ei jää tuleen makaamaan esimerkiksi suhteissaan. Olen itse oinas ja mä todellakin olen jäänyt kaipaamaan yhtä henkilöä, jonka kanssa jäi kaikki kesken. En vain saa mielestäni pois sitä henkilöä ja nyt olosuhteet ovat sellaiset, etten voi jatkaa siitä mihin jäin. Olen siis kirjaimellisesti jäänyt tuleen makaamaan :D Onko kellekään muulle oinaalle käynyt näin vai olenko ainut, joka ei karista pölyjä ja jatka eteenpäin muitta mutkitta??
Aina
Oikkulainen
4799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jäin itse oinasmiestä kaipaamaan. Suhde oli jäänyt epämääräisen ja vaikean ihastumisen asteelle, jotenkin sellainen tuijotus suhde: katsotaan ja katsotaan ja mikään ei etene.
Jäi vaivaamaan et mikä se oli kaiken sen tunteen takana.
Sain tilaisuuden vuosien jälkeen uudelleen tutustua, ja suhde ajautui hyvin nopeasti taas epämääräiselle asteelle, katsotaan ja katsotaan, mikään ei etene.
Sitten oinasmies kertoi, ettei ole vakavastti kiinnostunut minusta....ja näinhän se varmasti oli ollut ennenkin, antoi ymmrätää muttei ymmärrä antaa...joten nostin kytkintä. Jääkööt tuijottelemaan itsekseen :)))
minulla. Oinasmiestä jäin minäkin kaipaamaan. Ehkäpä jonain päivänä tämä helpottaa. Toivon, että pian, sillä tästä ei ole ollut muuta kuin harmia.
tuleen makaamaan, tutustuin ja ihastuin mieheen josta ei saanut selvää miten juttu etenee. Aikoihin ei sitten syystä tai toisesta nähty ja sit ottikin yht. mutta ei siinä sen kummempaa jutusteltu kuin ylip. toistemme kuulumisia kyseltiin ja sitä paitsi olin jo tavannut nyk.miesystäväni jonka kanssa ei epäselvyyttä ole ollut, päin vastoin!
Joten se siitä, en haikaile enää hänen peräänsä vaan nautin täysillä tästä suhteestani mikä minulle suotiin:))
Mulle on käynyt myös samoin. Suhde oli vähän vaikea, ja mies lähti mitään sanomatta lätkimään.. kyllä siitä masentui ja jäin kaipaamaan pitkäksi aikaa 8[